Synnytyksen jälkeinen masennus (isä kysyy)
Puolisoni on sairastunut vastikään synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja on tällä hetkellä sairaalahoidossa. Tuoreena isänä tämä on ollut painajaista niin itselleni kuin kaikille läheisille.
Onko tosiaan, että sairastunut saa pakkoajatuksia ja toistaa kuin nauhalta asioita että esim. vauva pitäisi antaa pois adobtoitavaksi, jotta tilanne jotenkin raukeaisi tai että pitäisi valita joko hänet tai vauva yms.? Miten puolisona minun pitäisi yrittää vastailla näihin toistuviin ajatuksiin joita hänellä on? Vauva oli harkittu ja toivottu, mutta synnytys ja sen jälkeinen unettomuus ilmeisesti laukaisi tämän masennuksen.
Kovasti kaikki vakuuttaa lääkäreitä myöten, että kyllä näissä on onnellinen loppu, mutta tietoa siitä kuinka puolisoiden tulisi tätä asiaa käsitellä tuntuu olevan aika vähän. Jos jollakin on omakohtaista kokemusta masennuksesta ja siitä toipumisesta ja neuvoja kuinka minun lapsen isänä tulisi asiaa käsitellä olisin erittäin kiitollinen kaikista tiedoista.
Kommentit (2)
Täällä myös äiti joka on kokenut synnytyksen jälkeisen masennuksen..Esikoiseni syntyi tammikuussa 2010 ja masennus puhkesi heti kun pääsimme laitokselta kotiin..kamppailin aisian kanssa pari kuukautta kunnes vihdoin annoin periksi että en pysty kamppailemaan asian kanssa ilman ammatti apua...mieheni oli minulle myös todella iso tuki asian kanssa, sain hänetkin tulemaan mukaani depressiolääkärin luokse missä kerroin ja käsittelin tunteitani, siellä mieheni kuulemma sai paljon paremmin kiinni käsieltävästä asiasta, kertoi ymmärtävänsä minua paremmin..
Olen zohannan kanssa samaa mieltä, vaikka se olisi kuinka vaikeaa niin yritä ymmärtää puolisoasi ja positiivinen ajttelu tulevaisuudesta antaa voimaa, kun toinen edes luottaa siihen että kaikki kääntyy paremmin niin on jo hyvä asia..tieto siitä että puoliso välittää ja tahtoo tehdä kaikkensa että tilanne paranee niin on erittäin hyväksi..hyvä että lapsesi äiti saa hoitoa masennukseen eikä ole ole jäänyt asiaa hoitamaan ilman ammattiapua
Voima haleja
Täältä löytyy yksi synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastunut äiti (poika nyt 8kk, masennus on yhä läsnä, muttei hallitse elämää) ja mun neuvoni sulle on, että yritä ymmärtää. Vaikket ymmärtäisikään vaimoasi, niin teeskentele edes ymmärtäväsi. Mua helpotti kamalasti noiden ajatusten kanssa tapellessa se, että mies vakuutti ymmärtävänsä mun ajatukset ja vakuutti samalla, että vaikka mitä tapahtuis niin HÄN pitäis kyllä huolen vauvasta ja rakastaa sitä ylikaiken yms. Mulla oli ihan samanlaisia tunteita kun mitä vaimollasi.. halusin että joku vaan veis lapsen pois - ihan sama miten tai minne. Ainut asia mikä sai minut hoitamaan lasta oli se, että tiesin miehen rakastavan sitä pientä nyyttiä yli kaiken.. mulla ainakin oli suuri pelko siitä, että miehellä on samanlaisia tunteita kun mulla - ettei kukaan rakastakaan tota pientä vauvaa ja mua helpotti kauheesti se, että mies todella näytti ja kerto välittävänsä vauvasta (ja MINUSTA) kamalasti.
Vaatii kamalasti ymmärrystä ja jaksamista mieheltä, kun se oma rakas vaimo ei olekaan enää oma entisensä. Omalleni nostan hattua, että on pysynyt järjissään mua katsellessa.. itse olisin varmasti hajonnut täysin, jos olisin joutunut kuuntelemaan mieheltäni yhtä kauheita asioita kun mitä itse olen hänelle masennuksen pahimpina aikoina toistellut.
Meillä vauva oli myöskin erittäin toivottu ja haluttu, mutta jostain syystä kaikki ei mennytkään niinku saduissa. Toivotan kauheesti kaikkea hyvää teidän perheelle! Vaikka nyt tuntuu synkältä, niin jaksa uskoa siihen parempaan huomiseen - kyllä se vielä joskus koittaa!