Onko täällä muita jotka joutuneet synnyttämään kuolleen lapsen? Huomenna
menen käynnistykseen.. Jotenkin turta olen, en osaa edes itkeä, ihan tyhjä olo mulla , mies ihan romuna. Tätä lasta toivottiin ja yritettiin niin kauan.
Onko mitään vinkkejä? saako/kannattaako pitää vauvaa sylissä, valokuvata tmv?
Kommentit (67)
tiedettiin, ettei kohdun ulkopuolinen elämä ollut tyttärelle mahdollista. Hän syntyi vkolla 32. Olimme yhdessä tunnin, jonka jälkeen pidimme lastamme vielä pari tuntia sylissä ja kuvasimme lisää. Luopuminen oli kauheaa.
Pidä sylissä, ota kuvia, älä hukkaa sekuntiakaan yhteisestä ajasta. Se aika on niiiin arvokasta, jota muistelet lopun elämääsi.
Me otimme kuvia ja lauloin tyttärelle, kuten olin tehny koko raskaus ajan. Se tuska on sanoin kuvaamatonta, mutta helpottaa ajan kanssa. Tosin nytkin täällä itken, vaikka aikaa on kulunut yli kahdeksan vuotta ja vieressä köllöttää Ihme Pötkö 3kk.
Äidin käsivarret sai tyttö tyynykseen,
aamuauringon säteet peitteekseen.
Lämpöiset tuulet matkalleen
ja kyyneleet helmiksi kaulalleen.
Paljon lämpimiä ajatuksia ja myötäelämistä. Jaksettava on...
Rakkain terveisin SannaKoo
Myös meiltä kuoli tänä vuonna vauva kohtuun, juuri ennen syntymää. Itse olin ensimmäisen kuukauden shokissa. Onneksi löysin tien kohtukuoleman kohdanneiden suljetulle nettipalstalle (tuntematon enkeli), josta sain paljon apua ja neuvoa.
Olet jo saanut hyviä neuvoja. Muista, että lapsi on TEIDÄN. Saatte olla hänen kanssaan niin kauan kuin haluatte. Ottakaa kuvia, kylvettäkää, pukekaa ja olkaa yhdessä. Se on viimeinen hetki.. Kun vauva sitten laitetaan kylmään, niin se ei ole enää samantuntuinen kun suoraan synnytyksen jälkeen.
Meidän poika oli todella kaunis, Kuin nukkuva lapsi. Kamalinta oli jättää lapsi synnytyssaliin ja itse päätyä osastolle ilman vauvaa.
Tukekaa toisianne surussa. Tätä ei voi hyväksyä eikä ymmärtää, mutta tästä VOI selvitä.
haluaisin sanoa muille, jotka eivät tätä ole kokeneet, että jos teidän tutulle tai muulle sattuu tämä, niin älkää karttako. Lähettäkää kukkia, adressi tai edes surukortti. Mun ystäväpiirissä vain harvat tajusivat tämän ja se tuntui pahalta. Varsinkin kun aina elävän vauvan saatua on muistettu, mutta kuoleen vauvan jälkeen ei. Kuolleen vauvan saamisessa juuri tarvitsisi tukea ja muistamista. Ei se surun kokenut voi sitä tietää, ellei häntä muista!!!!!
ja muille lapsensa menettäneille. Jotenkin järkyttää se, että se yksi perhe oli menettänyt KAKSI lasta.
En ole itse kokenut samaa, mutta vierestä seurannut kun ystäväni menetti lapsensa. Olivat normaalisti menossa synnyttämään esikoistaan kun sydänääniä ei kuultukaan.
En tiedä kuinka itse kestäisin jos menettäisin lapsen. Voimia sinulle ja perheellesi! Älkää jääkö surunne kanssa yksin.
minä vuodatan kyyneleitä täällä...
Otan osaa ap ja kaikki muut saman kohtalon kokeneet.
Ei tuollaista asiaa voi käsittää ellei sitä itse ole kokenut.
että te muut sitten tajuisitte todellakin muistaa sellaisia perheitä, jos niitö tuttavapiirissänne on. Surub keskellä sureva ei osaa aina hakea apua ja se ei ole hänen velvollisuus. Viekää vaikka piirakka oven taakse, kukkia, kortti. Mitä vaan. Mutta älkää antako surevien jäädä omaan rauhaansa, kun ette uskalla lähestyä. Siinä voi mennä koko ystävyys, jos ei surussa osaa tukea.
Prinsessalle
"Keinutan, kuuntelen
Sut suojaan peittelen
Keinutan, myöhä on
Jo kuulen aallokon.
Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää
Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan.
Yötä vasten vaikka lähdit
Jatka vain vaikka on
Se suuri, suunnaton
Kohti valkeata rantaa
Laivaan mun laulujen
Sä kuljet tietäen.
Ettet pelkää enempää
Siel on monta kynttilää
Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan
Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää
Nuku vain jos väsyttää
Vielä valvon vierellä
Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan
Ja lohtu, on mulle
Että siellä on kaikki sulle. "
Esittäjä: Johanna Kurkela
Sävel : Tuomas Kantolin
Sanoitus : Paula Vesala ja Mariska
Elämässä on näitä asioita, joita ei vain voi millään ymmärtää, että miksi... Voimia ja halaus minultakin.
Paljon voimia ap ja miehesi.
Itku tuli minullakin kun tunnen teidän tuskan ja samalla kaipaan niin paljon omaa esikoistani.
Prinsessalle"Keinutan, kuuntelen
Sut suojaan peittelen
Keinutan, myöhä on
Jo kuulen aallokon.Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää
Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan.Yötä vasten vaikka lähdit
Jatka vain vaikka on
Se suuri, suunnaton
Kohti valkeata rantaa
Laivaan mun laulujen
Sä kuljet tietäen.Ettet pelkää enempää
Siel on monta kynttilää
Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaanEthän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää
Nuku vain jos väsyttää
Vielä valvon vierelläJa viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan
Ja lohtu, on mulle
Että siellä on kaikki sulle. "Esittäjä: Johanna Kurkela
Sävel : Tuomas Kantolin
Sanoitus : Paula Vesala ja Mariska
"Sinä lähdit, et kertonut minne, tähdeksikö asetuit, vai tuulenako kuiskaat puissa?
Vai olitko se häikäisevä aalto, jonka rannalla näin?
Vaan kun kuuntelen tarkoin, Sinä sittenkin kerrot:
-teihin jäin"
Itse uskon tuonpuoleiseen elämään. Olen varma että saatte elää vielä myöhemmin yhdessä, kun sen aika on.
Voimia!
Asutaan ulkomailla ja meillä on 3 elävää lasta ja 2 kuollutta.
Kuopus syntyi kolmosena 3,5 vuotta sitten. Olin ihan rutiinitutkimuksessa lääkärillä rv 33 (suunniteltu keisarinleikkaus oli määrä tehdä kahden viikon päästä), kun yhden vauvan sydänääniä ei enää kuulunut ja toisenkin oli heikot. Vauvat olivat jumpanneet samana aamuna mahassa ja vastanneet 3 veen höpötykseen ja höpsöihin lauluihin, kuten tavallista. Eli äkkiä leikkuriin.
Ensin syntyi 1 pisteen vauva, pojalla oli heikko pulssi ja napanuora kaulan sekä käden ympärillä pari kertaa. Saatiin elvytettyä.
Toisena syntyi meidän ensimmäinen enkelipoikamme, napanuora umpisolmussa kaulan ympärillä.
Kolmas poika syntyi potkivana ja kirkuvana tähän maailmaan, vaikkakin pienenä.
Ensimmäisenä syntynyt poika eli kuukauden, kunnes yhtenä yönä tuli soitto; tulkaa äkkiä tänne, XXX on heikkona, pojalla oli toinen aivoverenvuoto. Poika nukahti meidän sylissä ikiuneen muutaman tunnin kuluttua, kun päästiin sairaalaan.
Kun itse olin heräämössä mies sai pitää meidän ensimmäistä enkeliä sylissä, heijata ja laulaa. Sairaalaan tuli isommat sisarukset ja miehen vanhemmat. Itse sain nähdä pojan parin tunnin päästä, kun heräsin kunnolla.
Otettiin kasa kuvia, hiustupsu (pojalla oli kunnon peikkopojan tukka) ja jalan ja käden jäljet kipsiin.
Omat vanhempani lensivät ensimmäisellä mahdollisella lennolla tänne ja näkivät pojan ekan kerran arkussa makaamassa. Isäni sanoi, että poikahan vaan nukkuu, ei se mitään oo kuollut. Ja tottahan tuo oli, poika näytti vaan nukkuvan.
Oltiin molemmat shokissa, kuljettiin kuin sumussa. Meillehän piti tulla kolme tervettä poikaa, nyt saadaankin kotiin vaan kaksi, pahimmassa tapauksessa ei yhtään.
Mutta nuo kaksi poikaa piti meidän järjessä sekä tietty isommat lapset.
Saatiin paljon tukea ja apua naapureilta, täällä päin on tapana, ettei surevaa ihmistä jätetä yksin vaan tuodaan kahmalo kaupalla ruokaa ym. ym. Muistan, että meillä esim. oli pakastin täynnä laatikkoruokia, naapurin mummot ja papat tulivat kysymään, että saavatko ottaa Z;n ja Y;n heille hoitoon pariksi päiväksi tai vastaavaa.
Vanhempani jäivät meille kuukaudeksi auttamaan.
Olen uudestaan raskaana ja mielessä on tällä hetkellä miljoona asiaa, viikkoja on nyt 33 ja koko ajan pitää tarkistaa, että vauvalla on kaikki kunnossa. Jos vauva on vähänkin kauemman aikaa hiljempaa, niin vatsaa pitää tökkiä, että vauva herää jne.
Kuopus tietää olevansa kolmonen (olemme kertoneet hänelle, että hänellä on kaksi veljeä, jotka eivät ole täällä enää vaan he ovat taivaassa), meillä on jokaisen lapsen kuva esillä ja kummankin pojan jalan ym. jäljet ja hius tupsut. Sekä sellaiset kortit, missä on heidän painot, pituudet, syntymäajat ja kuolinajat.
Syvät osan otot vaikka ei tarpeeksi lohduttavia sanoja ole olemassakaan.
kannattaa ehdottomasti pitää sylissä ja kuvata.
kannattaa ehdottomasti pitää sylissä ja kuvata.
osanotto täältäkin!
Itku pääsi :(
Mä olen niin pahoillani!!! Niin pahoillani :(((((
Ei tuollaista saisi käydä.
Ota pieni syliin, suukottele, halaa, kerro rakastavasi :(((((((((
Jos haluatte, voitte kysyä sitä mahdollisuutta myös. Osanottoni sinulle ja miehellesi, sanat eivät riitä kuvaamaan miten pahoillani olen teidän puolestanne.
Olen hyvin hyvin pahoillani kokemanne vuoksi, otan osaa ja toivon teille voimia käydä yhdessä läpi tämä valtava surunne.
Vielä tulee päivä jolloin et/te itke tai edes ajattele tapahtunutta, mutta siihen on nyt pitkä matka. Se kysyy voimia, koittakaa jaksaa ja kantaa toinen toistanne tämän yli.
Surulle on vain annettava se aika minkä suru vaatii, hoputtamista se ei siedä.
((Halaus)) teille ja vielä kerran, otan osaa!!
-Äitix2-