Miten narsistimies toimii, kun vaimoa kohtaa suuri suru / kriisi? Asiallisia näkemyksiä, kiitos!

Täällä kamppaillaan kanssa narsistin kanssa. Lukekaa kirja: Janne Viljamaa: Pidä puolesi, irti narsistin hampaista. Ellette ole jo lukeneet? Voimia kaikille kanssasisarille!

Suurin osa ihmisistä on itsekeskeisiä. Missä sitten menee raja narsismin ja sellaisen henkistä väkivaltaa harjoittavan joka itse vain niin vajaa tai itsekeskeinen, että ei osaa rakastaa? Tuo tarina naisesta joka oli sairaalassa ja mies ei mitenkään välittänyt kyllä tuntui narsistiselta.

Mutta jokainen jolla on ollut suuria vastoinkäymisiä tietää, että todella harvassa on ne ihmiset jotka yhtään välittävät sitten oikeasti.

[quote author="Vierailija" time="31.08.2013 klo 20:25"]

Mun miehellä on narsistisia piirteitä. Empatiaa löytyy tän verran:

-sairastuin ja olisin tarvinnut aantibioottia. Mies ei sitä tuonut ku 'ei ollut rahaa' ja lähti ulos keikalle ja syömään

-jouduin sairaalaan. Mies oli sitä mieltä etten sairaalahoitoa tarvi, ei käynyt viikon aikana kertaakaan katsomassa

-synnytin meidän yhteisen lapsen, mies meni mieluummin töihin kuin tuli mukaan laitokselle

-siskoni sairastui syöpään. Mies totesin kun itkin asiaa että 'suomessa kolmannes ihmisistä sairastaa syövän jossain elämänsä vaiheessa et ei se ole mikään juttu'

jne samaa rataa. Jos sairastan, se ei vaikuta mirhen elämään mutenkään. Jos itken, hän yleendä ärtyy ja vähättelee itkuni syytä.

[/quote]

Herää kysymys miksi olet miehesi kanssa?

[quote author="Vierailija" time="31.08.2013 klo 14:06"]

[quote author="Vierailija" time="31.08.2013 klo 13:53"]

[/quote]

Hirvittävä ihminen! Olen todella pahoillani puolestasi :( 

[/quote]

Kiitos 30 ja 31.

Nro 29

Vähättelee toisen tuskaa ja alkaa kertoa jostain omasta mitättömästä vastoinkäymisestä, jonka takia kumppanin täytyisi tuntea suurta myötätuntoa häntä kohtaan. Vain MINUN tuskani ja suruni on suuri, ei kenenkään muun.

Nykyään kaikkia empatiakyvyttömiä tai itsekeskeisiä ihmisiä sanotaan narsisteiksi. En vähättele ollenkaan näitä kuvauksia, mutta ei niillä narsismin kanssa ole välttämättä mitään tekemistä.

Nyt en todellakaan halua vähätellä kenenkään kokemuksia täällä tms ja puhun nyt eri asiastakin. Mutta kommentoin kuitenkin tohon ärsyyntymiseen itkemisestä, koska tiedän miltä se tuntuu välillä. Monet käyttää tota itkemistä eräänä valtakeinona ja kiristyksenä, koska riita puhalletaan usein siitä poikki. Joten jos parisuhteessa toinen ärsyyntyy toisen itkusta, niin vika voi olla siinä itkijässäkin. Mulla ainakin yksi ex itkeskeli jatkuvasti, ja kymmensien kertojen jälkeen ei enää empatiaan kyennyt, vaan lähinnä turhauduin.

[quote author="Vierailija" time="31.08.2013 klo 12:03"]

Mun isosiskolle mies sanoi suuren kriisin kohdatessa, että siskoni voi sitten ottaa yhteyttä häneen kun on taas "normaali". Sanoi, ettei jaksa katsella tuollaista rypemistä, pitää aina katsoa tulevaisuuteen ja olla vahva ja positiivinen, eikä muistella ikäviä asioita. Ja alkoi lisäksi vertaamaan muihin ihmisiin, joilla asiat on hänen mielestään vielä pahemmin, eikä nekään valita. 

[/quote]

Oliko poliitikko tai lääkäri? Kuvailit ihan samalla lailla kuin kyseisten ammattiryhmien edustajilta voi kuvitella ammattinsa puolesta "auttavan".

Mun ex-mies suuttui mulle, kun olin kovasti huolissani siitä, miten isoisäni mahtaa selvitä suuresta sydänleikkauksesta.

[quote author="Vierailija" time="31.08.2013 klo 19:28"]

Ei nuo kaikki narsisteja ole vaan osa pettynyt ja väsynyt tilanteeseen tai parisuhteeseen, osalle kuvatuista tilanne itselleen vaikea eikä osaa käsitellä mielessään menetystä yrittää vaan selvitä ja pitää kasvonsa. [/quote]

En tiedä mihin kirjoituksiin viittaat mutta olen kanssasi samaa mieltä, että narsisteiksi nimitetään liian heppoisin perustein. Silloin aina ajattelen, että onneksensa ne ihmiset eivät tiedä, mitä on olla narsistisesti luonnehäiriöisen ihmisen uhri.

Sairaalan psykologi selitti juuri tuota, miten miehet purkavat surunsa ja pettymyksensä halonhakkuuseen ja työhön. Yritin kertoa, että tässä on mielestäni pohjimmiltaan kyse jostain ihan muusta. Mies tuntui lähinnä helpottuneelta, että mitään vauvaa ei tullutkaan. Hän myös kieltäytyi enää yrittämästä. Parisuhteeseen väsymiseen en usko, olimme vasta vajaa vuosi aiemmin menneet naimisiin.

Muutaman kuukauden jälkeen miehelle annettiin parisuhdeterapeutin toimesta narsistiseen persoonallisuushäiriöön erikoistuneen psykiatrin yhteystiedot. En kuitenkaan usko hänen koskaan ottaneen sinne yhteyttä. Eikä sen ole väliä, sillä siinä vaiheessa olin jo riuhtaissut itseni irti siitä helvetistä. Minulle suositellun lääkärin erikoisalaa olivat kidutuksen uhrit.

Nr 29

Jep. Lyö lyötyä. Ärsyyntyy, vähättelee, raivostuu, jos toinen on avun tarpeessa. Joskus tuntuu, että kaikki miehet ovat enemmän tai vähemmän samanlaisia. Alkaa oikein itkettää, kun muistuu omat kokemukset mieleen, kun luin kuolleen vauvan synnyttämisestä. On niitä narskuja kyllä naisissakin, ei sen puoleen.

Naisena varmaan pahimmat hetket liittyvät siihen, kun tulee kaltoinkohdelluksi, pahoinpidellyksi tai petetyksi raskaana ollessa, synnytyksen aikaan tai kun vauva on pieni, eli silloin kun on miehestä kaikkein riippuvaisin. Ainakin ne ovat asioita, joita nainen ei voi koskaan antaa anteeksi tai unohtaa.

Terveisin narsistimagneetti, jonka tutka on ehkä hieman jo parantunut toivon mukaan...

(P.S. Niitä todella on kaikissa yhteiskuntaluokissa ja esim. kaikissa puoluekannoissa jne., eli sen erottaa ainoastaan tositilanteen käytöksestä, ei esim. ylevistä ihanteista tms.)

Mun äiti saa hepulin, jos on ollut vastoinkäymisiä. Soitin kertoakseni, että mut on irtisanottu ja olin aika ahdistunut tulevasti. Alkoi huutamaan, että tuollaista tapahtuu nykyään ja et sä nyt voi alkaa ruikuttamaan, ettei muka töitä löydy. Hysterisoin kuulemma tilannetta. Ja olin saanut lapun tuntia aiemmin 12 vuoden työuran jälkeen elämäni ensimmäiseltä kunnon työnantajalta.

Olen myös oppinut, ettei ongelmista kannata kertoa. Esimerkiksi sairastin masennuksen muutama vuosi sitten ja siinä puitiin tätä mun passiivis-aggressiivista tapaa toimia ja sen yhteyttä narsistiseen vanhempaan. En ikinä voisi kertoa äidille tuosta sairaudesta, sairaslomankin salasin. Alkaisi vaan huutaa, kuinka mä liioittelen asioita jne. Vaikken edes syyttäisi häntä asiasta. Samoin en kertonut siitä, että nuorempi lapsi on hedelmöityshoidoilla saatu, koska siitäkin tulisi hepuli. Hedelmöityshoidot on viallisille ja heikoille ihmisille, joissa on jotain vikaa. (no, niinhän ne onkin, mutta äidin tapa tuomita nekin ihmiset on kamala kuin olisivat jotain luusereita)

No empatiaa ei ole mihinkään saimme 2 keskenmenoa,minut leikattiin raskaus aikana turhaan umppari epäilys, tämä lapsi syntyi elävänä. Yksin olin asioiden kanssa eipä tuo tullut edes sairaalaan katsomaan.

[quote author="Vierailija" time="31.08.2013 klo 20:48"]

[quote author="Vierailija" time="31.08.2013 klo 20:25"]

Mun miehellä on narsistisia piirteitä. Empatiaa löytyy tän verran:

-sairastuin ja olisin tarvinnut aantibioottia. Mies ei sitä tuonut ku 'ei ollut rahaa' ja lähti ulos keikalle ja syömään

-jouduin sairaalaan. Mies oli sitä mieltä etten sairaalahoitoa tarvi, ei käynyt viikon aikana kertaakaan katsomassa

-synnytin meidän yhteisen lapsen, mies meni mieluummin töihin kuin tuli mukaan laitokselle

-siskoni sairastui syöpään. Mies totesin kun itkin asiaa että 'suomessa kolmannes ihmisistä sairastaa syövän jossain elämänsä vaiheessa et ei se ole mikään juttu'

jne samaa rataa. Jos sairastan, se ei vaikuta mirhen elämään mutenkään. Jos itken, hän yleendä ärtyy ja vähättelee itkuni syytä.

[/quote]

Herää kysymys miks2i olet miehesi kanssa?

[/quote]

samaa olen ihmetellyt viimeaikoina itsekin. Näitä lukiessa tuli vielä mieleen että kun olen saanut keskenmenon niin yhden päivän suremisen mies vielä ymmärsi, sen jälkeen alkoi tulla kommenttia 'vieläkö sä vanhoisssa asioissa roikut', 'eei toi märehtiminen ihan tervettä ole' jne

Narsistilta et saa tukea yhtään mihinkään. Kun minulle tehtiin abortti, exäni meni muina miehinä jalkapallopeliin ja sen jälkeen asiasta ei puhuttu koskaan. Missään muussakaan minua koskettaneessa elämäntilanteessa hän ei tukenut minua. Ei työasioissa, kun olin kipeä, hän ei käynyt kaupassa, kun loukkasin itseni, hän meni kahville kaverinsa kanssa. Häntä ei yksinkertaisesti kiinnostanut mikään muu kuin oma itsensä. Se oli kammottavaa

(puhun vain yhdestä miehestä, tätä ei voi yleistää) narsisti kykenee teeskentelemään myötätuntoa, kun se hänelle sopii. Tuntemani mies kuitenkin yleensä reagoi esim. puolison itkuun tai sairauteen kiukulla ja julmilla sanoilla, joita koittaa ehkä myöhemmin siloitella. Varmaa kuitenkin on, että mies sivaltaa jossain vaiheessa aina uudestaan sanoillaan silloin, kun toinen on erityisen heikoilla. Lapsiaankaan ei oikeastaan osaa lohduttaa, vaan kieltää vihaisena "vinkumisen". Miehen vanhemmat ovat alkoholisteja ja isä väkivaltainen...

Ehkä hetken saat surra mutta sitten menee käämi jos suret hänen mielestään liian kauan, onhan se hänen huomioimisestaan pois

Eihän tuo sinun surusi tai kriisisi ole yhtään mitään, minulla on ollut paljon pahempia suruja / kriisejä eikä silloinkaan ole kukaan minua tukenut. Yritä nyt ryhdistäytyä äläkä niiskuta siinä! En pysty samaan aikaan katsoa Formulakisoja kun täytyy kuunnella sitä samaan aikaan. Tee jotain, siivoa vaikka vessa!

exä oli sellainen, että kun minulle tapahtui jotain ikävää, hän hetken jaksoi esittää myötätuntoista mutta lopulta keksi aina keinon jopa lisätä tuskaani. Yleensä esim. kääntäen ikävän tapahtuman minun syykseni tai kun ei jaksanut katsoa itkuani lopulta haukkui mut pataluhaksi. Ja jos hän joskus jaksoi tukea, muistutti kyllä erinomaisuudestaan pitkään sen jälkeen kuinka hän auttoi minua kriisin keskellä ja kuinka hän muutti kaiken paremmaksi jne.

pahimmasta päästä en ole, yritän elää ja olla oikein, mutta myötätunnon tunteminen on hankalaa. Omille lapsille on joskus tosi vaikea olla myötätuntoinen ja häpeän sitä paljon. Yritän parhaani mukaan olla kunnon äiti, mutta aina se ei onnistu ja sanon rumasti lapselle esim. kiukkukohtauksen jälkeen. Häpeän tätä kovasti ja olen joskus miettinyt että minun ehkä pitäisi muuttaa pois. Suurimman osan ajasta olen lämmin ja mukava, mutta välillä en vain osaa hillitä sitä tunnevammaista puolta itsessäni.