En kerro vaikeksista sukulaisille - aiheuttaa kateutta?

meette samoihin messeihin. Joku tonnin pommi tai kesäkupla. Ei pulmia

Luottamuksesta ja jakamisesta. Ei mistään muusta. Itse olen elämäni varrella todennut, että kun jakaa vaikeitakin asioita pääsee lähemmäksi muita ihmisiä. Se on ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Ehkä muut jakavat näitä elämän kurjia ja nurjiakin asioita keskenään ja ovat siten läheisiä ja tämä näyttäytyy teille siten, että porukoiden rivit tuuvistyvät ja te ette kuulu joukkoon. Voisin olettaa, että ette kuullukaan, jos kerran olet rajannut näin että vain positiivisia asioita kerrotaan.

Luottamuksesta ja jakamisesta. Ei mistään muusta. Itse olen elämäni varrella todennut, että kun jakaa vaikeitakin asioita pääsee lähemmäksi muita ihmisiä. Se on ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Ehkä muut jakavat näitä elämän kurjia ja nurjiakin asioita keskenään ja ovat siten läheisiä ja tämä näyttäytyy teille siten, että porukoiden rivit tuuvistyvät ja te ette kuulu joukkoon. Voisin olettaa, että ette kuullukaan, jos kerran olet rajannut näin että vain positiivisia asioita kerrotaan.

mutta tilanteita ja ihmisiakin on niin monenlaisia. Esim. itseni ei tee mieli kertoa asioistani ihmisille, joiden tiedan aikaisemmasta kokemuksesta lahinna nautiskelevan muiden ikavilla asioilla - sellaisiakin kun valitettavasti joukossa on. Lisaksi on kyllastyttavaa, etta jos jollainkaan akselilla on "menestynyt", jotkut ihmiset tuntuvat siina tilanteessa saavan aivan erityista nautintoa jos sellaisen ihmisen elamassa on negatiivisia asioita. Eli siis pahansuopuus ja empatian puute arsyttaa, eika tee mieli jakaa asioita tuollaisten kanssa. Sukulaiset ovat viela aivan erikoisen ongelmallinen kategoria, koska heita ei voi itse valita, vaan jonkinlaista kanssakaymista on yleensa oltava. Siksi ymmarran tavallaan ap:ta, etta olisi kiva pitaa ihmissuhde sellaisella ystavallisella mutta pinnallisella tasolla joidenkin ihmisten kanssa.

vaieta, kun siitä olisi ilmiselvästi syntynyt keskustelua. Mulle tulee juuri mielikuva, että siinä autossa on jotain salattavaa, jos ei voi kysymykseen vastata. Ja mitä muuta salattavaa sinulla sitten on, jos autokin on hys hys -juttuja.



Ajatteletko tosiaan, että se parantaisi teidän välejänne, jos sinä pidät autoanne niin arvokkaana, ettei siitä voi vähempituloisten sukulaisten kanssa edes keskustella

Kyllähän se vähän vaivautuneeksi tekee tunnelman kun jotkut eivät anna mitään itsestään, liipalaapa vaan meillä on uusi auto. Ei se ole kateutta vaan tosiaankin vaivutuneisuutta, kiiltokuvien kanssa ei ole kiva viettää aikaa. Oletko muuten huomannut että kiiltokuvan toinen puoli on valkoinen ja lommoilla?

Täällä myös eräs henkilö, joka mieluiten puhuu tuttavia tavatessaan niistä positiivisista asioista kuin negatiivisista. Itseasiassa, kokemuksen myötä en ole viitsinyt kertoa aina edes positiivisista asioista, koska suhtautuminen vaikeuksien keskellä on ollut joskus niin tylyä, etten suoraan sanottuna ole tuntenut kaikkien ansaitsevan iloita hyvistä uutisistakaan... Ja sitten on kritisoitu, etten minä kerro mitään asioistani. Miksi kertoisin, jos huonona hetkenä isketään puukko vielä syvemmälle rintaan?

Voihan se olla niin, että jos toiset eivät tiedä, miten kurjaa minunkin elämäni on välillä joissain asioissa, niin se aiheuttaa kateutta... mutta olen myös kokenut sen, että todellakaan vaikeuksista kertominen ei useinkaan kannata, koska suurin osa ihmisistä ei todellisuudessa halua olla tukena.

Vähän niinkuin se, että haluaako ystävä ihan todella kuulla toisen olevan erittäin masentunut? Ehkä tiettyyn rajaan asti saa olla mieli maassa, mutta pidemmän päälle... ketä oikeasti kiinnostaa olla masentuneen seurassa, rehellisesti?

Itseasiassa tässä vähän aikaa sitten olisin tarvinnut konkreettista apua eräässä asiassa ja soitin hädissäni eräälle tuttavalle... joka sitten puhui hyvin virkanaistyylisesti, että oikeastaan hänen mielestään tällaiset asiat ja ongelmat olisi parasta selvittää itse omana tykönään eikä edes mainita niistä ulkopuolisille. Tunsin itseni ihan typeräksi, että edes vaivauduin pyytämään apua, jota en siis saanut. Hoidin homman itse omana tykönäni hammasta purren.

Tukemisen ja myötätunnon sijaan monet alkavat kuitenkin nälvimään selän takana ja päin naamaa epäonnistumisista. Ehkä se lohduttaisi kuitenkin muita nähdä, että muillakin kuin heillä itsellään on kurjaa, mutta mitä hyötyä avautumisista on ja mikä velvollisuus minulla esimerkiksi kärsivänä ihmisenä olisi tuottaa iloa toisen kärsivän elämään kertomalla, että minulla menee itseasiassa sinua huonommin?

miten se vastoinkäymisistä puhuminen tekisi meistä ihmisinä jotenkin parempia ja aidompia? Emme ole niin läheisiä näiden sukulaisten kanssa, että edes viikoittain soittelisimme. Olisiko minun pitänyt kertoa kaikki vuoden aikana kertyneet hankaluudet, että olisimme tulleet paremmin hyväksytyksi joukkoon?

Ei se tee ihmisistä aidompia tai parempia. Avoimuus ja omana itsenään oleminen ei vaadi valittamista, mutta jotkut ihmiset vain viestivät avoimuuttaa ja aitoutta, yoiset ei. Te kuulutte ehkä jälkimmäisiin. Ja ei ne teiän autosta jaksa välittää, se on sun tapa selittää toi asia. On monilla pidetyillä ihmisillä hienoja autoja. Lultavasti asenteessasi on jotain jota et itse huomaa, jokin varaus joka menee päälle kun tapaat sukulaisesi (ilman että itse huomaat sitä)? Osaisiko joku kaverisi auttaa sinua katsomaan aisaa objektiivisemmin?

Luottamuksesta ja jakamisesta. Ei mistään muusta. Itse olen elämäni varrella todennut, että kun jakaa vaikeitakin asioita pääsee lähemmäksi muita ihmisiä. Se on ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Ehkä muut jakavat näitä elämän kurjia ja nurjiakin asioita keskenään ja ovat siten läheisiä ja tämä näyttäytyy teille siten, että porukoiden rivit tuuvistyvät ja te ette kuulu joukkoon. Voisin olettaa, että ette kuullukaan, jos kerran olet rajannut näin että vain positiivisia asioita kerrotaan.

mutta tilanteita ja ihmisiakin on niin monenlaisia. Esim. itseni ei tee mieli kertoa asioistani ihmisille, joiden tiedan aikaisemmasta kokemuksesta lahinna nautiskelevan muiden ikavilla asioilla - sellaisiakin kun valitettavasti joukossa on. Lisaksi on kyllastyttavaa, etta jos jollainkaan akselilla on "menestynyt", jotkut ihmiset tuntuvat siina tilanteessa saavan aivan erityista nautintoa jos sellaisen ihmisen elamassa on negatiivisia asioita. Eli siis pahansuopuus ja empatian puute arsyttaa, eika tee mieli jakaa asioita tuollaisten kanssa. Sukulaiset ovat viela aivan erikoisen ongelmallinen kategoria, koska heita ei voi itse valita, vaan jonkinlaista kanssakaymista on yleensa oltava. Siksi ymmarran tavallaan ap:ta, etta olisi kiva pitaa ihmissuhde sellaisella ystavallisella mutta pinnallisella tasolla joidenkin ihmisten kanssa.

Se että joku on sukua, ei tee hänestä vielä luotettavaa ystävää. Miten se nyt automaattisesti tekisikään. Todellisiksi ystäviksi kokemilleni ihmisille kerron paljon, siis ne elämän satunnaiset murheetkin, mutta en tykkää jutella syvällisempiä omia asioitani sellaisille joihin en kovinkaan syvästi luota. Enkä sellaisille, joiden olen huomannut aiemmin vaikkapa ihan muiden ihmisten kohdalla suorastaan iloitsevan niistä toisten ihmisten vastoinkäymisistä. :O Ja lyövän lyötyä, kun ei se oma tunneosaaminen ole vissiin oikein riittänyt käsittämään muiden tunnetiloja sellaisilla vastoinkäymisten hetkillä, jolloin jokainen ihminen kaipaisi vain vähäsen empatiaa ja lämmintä ihmistä, eikä mitään kovia sanoja tai pätemistä ja opettamista.

Minustakin aloittajan tapa toimia on ihan fiksu tapa toimia. Ja pakko sanoa että kyllä mullekin tulee tuosta se kuuluisa suomalainen perikateellisuus hieman mieleen. Hassutkin asiat voivat tehdä kateellisen ihmisen juuri tuollaiseksi. On nimittäin omaa kokemusta siitä kun aikoinaan muutimme tähän uuteen omakotitaloomme asumaan.

Mua kadehditaan hyvin paljon, päällisin puolin kaikki loistavasti.



Meillä on uusi asunto, uusi auto, mies johtavassa asemassa, itse kotona, yms. En ole menossa töihin, koska olen niin sairas, en kuitenkaan henkisesti. Tästä eivät muut tiedä. Mies tekee pitkää päivää ja velkaa on paljon, mutta ainakin vielä hyvin pärjätään.



Kateellisia riittää, se joskus satuttaakin. Jos jokin asia ei olisi kunnossa, ei elämällä olisi minulle mitään merkitystä. Nyt onneksi on :)

Saattaa olla, ettei minua koeta avoimeksi. En sitä varmasti olekaan, kun kerran vuodessa sukulaisten kanssa tavataan. Mutta aiemmin en ole vastaavaa kokenut, ollaan ihan hyvin tultu toimeen ja juteltu "pintapuolisia". Nyt jokin asia oli selvästi muuttunut.



Ja syy, miksi en jatkanut siitä autosta keskustelua, oli se, että tiedän osalla sukulaisista olleen rahahuolia, niin autosta puhuminen olisi tuntunut leveilyltä.



Ap