Höh, viimein kun tapasin miehen joka on luonteeltaan kiltti ja rauhallinen

No ne kiltit ovat aikaa sitten löytäneet ne vastinkappaleensa. Teitä kiinnosti riekkuminen renttujen kanssa. Kakkua ei voi sekä syödä että säästää.

Osa tietysti yrittää syödä ja säästää, ja niiden jäljiltä sitten naapurin mies "lipsahti" sisälle saunassa kesken grillijuhlien, tai pomo "yllätti" takaapäin työmatkalla aamiaisen jälkeen.

Syöjäsäästäjien jäljiltä sitten jää riekaleisia ihmissuhteita, ihmisiä, perheitä ja lapsia.

Minulla oli ihan samanlainen tilanne. Itse asiassa teksti olisi voinut olla omalta näppikseltäni. Intohimoa ei meidän suhteessa ole paljoa ollut. Mies ei siinä suhteessa sytyttänyt, varmaankin juuri sen takia, että hän oli täysin erilainen kuin aikaisemmat kumppanit. Toki halusin seksiä mieheni kanssa, ei siis ole kyse haluttomuudesta mutta se ei ollut koskaan mitään tajunnan räjäyttävää. Puuttui se jokin kipinä. Tiedä sitten, mitä meni tapahtumaan mutta ekan yhteisen lapsen syntymän jälkeen jokin muuttui, onneksi parempaan suuntaan. Suhteesta alkoi löytyä intohimoakin. Aloin kosketella miestä pitkin päivää, saatoin yllättää pitkällä suudelmalla kesken ruuanlaiton jne. Tuli kummasti vipinää myös pedin puolelle ja sitä suorastaan odotti, että jäisimme kahden kesken tai että lapset menisivät nukkumaan. Noh, ei tämä sepustus varmaan paljoa auta, kun en tosiaan tiedä, mikä toi intohimon suhteeseen. Mutta pointtina on kuitenkin se, että se on mahdollista.

että intohimo voi astua kuvaan myöhemminkin. Ei se kyllä minulle tärkein asia parisuhteessa ole vaikka sitä kaipailenkin. Aiemmat parisuhteet ovat opettaneet arvostamaan muita asioita enemmän.

ap

Ja nyt kaduttaa todella paljon! Olen jo yli 30v. ja luultavasti vanhaksi piiaksi jäämässä, kun ei tässä iässä enää kohtaa niitä kunnollisia kilttejäkään missään

Mäkin saatan olla jäämässä "vanhaksipiiaksi" jos noin ihme nimitystä käyttää, mutta mitä siitä? En tunne itseäni vähemmän naiseksi sen takia.

Nuorena luulin että ystävyys on suhteessa tärkeintä, että kunnon suhteen perusta on ystävyys, pidin intohimon perässä juoksevia lapsellisina. Nyt tajuan itse olleeni lapsellinen. Varmaan suhde voi onnistua ilman intohimoakin jos kumpikaan ei sitä kaipaa, mutta paljon siinä menettää... Olin vuosikaudet "kiltin" miehen kans, en rakastanut enkä halunnut häntä, mutta olin kiintynyt. Mies rakastui toiseen ja nyt ajatellen se olikin iso helpotus...

Nuorena

kuin tuo seiska ja samanlainen kokemus myöskin.

seurustelun paikka. Senhän takia sitä seurustellaan, että tietää. Jos ei sitten natsaa niin ette turhaan ole menneet naimisiin tms.



Ja jos ensin seurustelee ja sitten tekee päätöksiä puoleen tai tóiseen, niin ei sitten tarvitse muutaman vuoden kuluttua täällä hakea pettämislupaa, kun mies ei loppupelissä sytytäkään.