Lue keskustelun säännöt.
Isäni ilmoitti juuri, että häntä ei yhtään haittaa vaikka
23.06.2011 |
en tulisi koskaan enää käymään lapseni kanssa hänen luonaan.
Lähdin viettämään vauvani kanssa juhannusta lapsuuden kotiini, missä myös nuorimmat sisarukseni asuvat. Isäni päätti sitten ottaa kuppia ja rupesi riitelemään siskoni kanssa ja ilmoitti kuinka kaikki hänen lapsensa ovat luusereita, huoria ja verenimijöitä. Ja käski siskoni painua helvettiin loisimasta kun ei ole elämässään muuta hänelle tehnyt kuin velkaa. Käskin isäni olla hiljaa ja lopettaa huutamisen, ettei vauva herää yläkerrassa, mutta hänelle se oli aivan sama ja lupasin lähteä heti aamulla enkä tulla enää koskaan takaisin.
Nyt en saa unta, onneksi vauva sentään nukkuu. Se on varmaa, että kun isäni makaa jossain hoitolaitoksessa henkihievereissään, niin viimeiset sanat suustani hänelle on, vihaan sinua.
Kommentit (28)
Tiedän että siitä tulsisi vain paasaamista siitä kuinka ikävöi ätiämme (erosivat yli 10 v sitten) ja kuinka katuu kaikkea väkivaltaa millä on meitä kurittanut. Silti on edelleen kusipää joka vain esittää MINULLE parempaa ihmistä uin on, muille sisaruksilleni on edelleen ihan yhtä juoppo ja kusipää ja haukkuu äitiämme kuten ennenkin.
Sori vuodatus, mutta kyllä sinäkin olet isäsi tuntenut kun olet tuonne mökille lähtenyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ota itseesi -- ja toivottavasti myöskään sisruksesi eivät ota. Ongelma on isälläsi, ei teillä. Vanha kansa kai sanoisi, että "kusee omaan kaivoonsa."
Voimia. Jonkinlainen herätys ko. isännälle olisi kyllä paikallaan.
...etten koskaan osannut olla hänen lapsensa ja että olen täysin epäonnistunut ihminen jne. Ja tämä siis selvin päin. Diagnoosi hänellä lienee jotain narsismin tyyppistä ja väkivaltainenkin on aina ollut.
Ymmärrän ap:ta varsin hyvin, mutta en tiedä, voiko alkoholismia ja kännissä olemista pitää minään lieventävänä asianhaarana? Eiköhän ihminen humalassakin vain puhu sitä, mitä sanoisi selvinkin päin. Sydämen kyllyydestä suu puhuu, kännikalallakin.
Minkä ikäinen olet ap? Minä olen jo reilusti yli nelikymppinen, ja tuo mitä edellä kerroin sanottiin minulle kun olin noin 36-37 vuotias. Silloin olin vielä lapseton, nyt minulla on alle kouluikäinen lapsi. Tajuan isäni hulluuden ja pahuuden nykyään siksi entistä selkeämmin.
Olen käynyt vuosia psykiatrilla, menin terapiaan vähän päälle kolmikymppisenä. Harvakseltaan käyn edelleen. Ja olen akateemisesti koulutettu, että sen puoleen en ainakaan ole epäonnistunut etteikö minulla olisi aina ollut loistava koulumenestys.
Mutta käsittämätöntä! lapsi ei OSANNUT OLLA LAPSI!! Mitä "vanhemman" vastuunpakoilua!
ovat pienissä sievissä hyväntahtoisempi kuin ikinä ja paljastavat ujot tunteensa rakastaen kaikkia?
Mistä se johtuu?
ovat pienissä sievissä hyväntahtoisempi kuin ikinä ja paljastavat ujot tunteensa rakastaen kaikkia? Mistä se johtuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tullutkaan viettämään juhannusta isäni, vaan sisarusteni ja äitini kanssa. Tiedän tasan tarkkaan millainen alkoholisti isäni on, mutta samalla joudun luopua muiden rakkaiden perheenjäsenten näkemistä. En tietenkään kokonaan, mutta hankaloituu se silti. Anteeksi pyyntöä ei heru, sen tiedän, ei koskaan omasta mielestään tee väärin. Haukkuu meitä ties miksi, mutta osaa ottaa kunniaa kylillä lastensa teoilla, kuinka hänen lapsensa sitä ja kuinka hänen lapsensa tätä. Onneksi sisarukseni ovat kaikki pian niin vanhoja, että voivat muuttaa pois kotoa. Äiti saa jäädä sitten rusikoitavaksi, kun kerta yli 20 vuoteen ei ole mitään asian eteen tehnyt, vaikka on kuinka puhuttu ja kannustettu.
Ap
...etten koskaan osannut olla hänen lapsensa ja että olen täysin epäonnistunut ihminen jne. Ja tämä siis selvin päin. Diagnoosi hänellä lienee jotain narsismin tyyppistä ja väkivaltainenkin on aina ollut. Ymmärrän ap:ta varsin hyvin, mutta en tiedä, voiko alkoholismia ja kännissä olemista pitää minään lieventävänä asianhaarana? Eiköhän ihminen humalassakin vain puhu sitä, mitä sanoisi selvinkin päin. Sydämen kyllyydestä suu puhuu, kännikalallakin. Minkä ikäinen olet ap? Minä olen jo reilusti yli nelikymppinen, ja tuo mitä edellä kerroin sanottiin minulle kun olin noin 36-37 vuotias. Silloin olin vielä lapseton, nyt minulla on alle kouluikäinen lapsi. Tajuan isäni hulluuden ja pahuuden nykyään siksi entistä selkeämmin. Olen käynyt vuosia psykiatrilla, menin terapiaan vähän päälle kolmikymppisenä. Harvakseltaan käyn edelleen. Ja olen akateemisesti koulutettu, että sen puoleen en ainakaan ole epäonnistunut etteikö minulla olisi aina ollut loistava koulumenestys. Mutta käsittämätöntä! lapsi ei OSANNUT OLLA LAPSI!! Mitä "vanhemman" vastuunpakoilua!
Ei osaa olla oikeanlainen lapsi? Just!
Itse olen eniten kasvanut hyväksymään vanhempieni mitätöimisen (eivät juoneet, mitätöivät selvinpän)
Sillä, että tutustuin Raamattuun.
Kasvoin aikuiseksi ja tosi hienoa, että on tuo TV7 kanava.
En kuulu muuhun kuin lähiseurakuntaani, en ole hihhuli, mutta paraneminen ei mielestäni välttämättä tapahdu ammattiin opiskelleiden terapeuttien kautta vaan hyvinkin siitä, että löydät itsesi lapsena ja siihen ei viattomampaa tietä ole kuin tie Jumalan luo Jeesuksen kautta:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tullutkaan viettämään juhannusta isäni, vaan sisarusteni ja äitini kanssa. Tiedän tasan tarkkaan millainen alkoholisti isäni on, mutta samalla joudun luopua muiden rakkaiden perheenjäsenten näkemistä. En tietenkään kokonaan, mutta hankaloituu se silti. Anteeksi pyyntöä ei heru, sen tiedän, ei koskaan omasta mielestään tee väärin. Haukkuu meitä ties miksi, mutta osaa ottaa kunniaa kylillä lastensa teoilla, kuinka hänen lapsensa sitä ja kuinka hänen lapsensa tätä. Onneksi sisarukseni ovat kaikki pian niin vanhoja, että voivat muuttaa pois kotoa. Äiti saa jäädä sitten rusikoitavaksi, kun kerta yli 20 vuoteen ei ole mitään asian eteen tehnyt, vaikka on kuinka puhuttu ja kannustettu.
Ap
Paitsi siis tuo viinanjuonti, mitä meillä ei ikinä ole kukaan harrastanut.
Ja olemme jo parikymmentä vuotta sinun perhettäsi "edellä", sillä nuorin sisarukseni on 36v ja vanhempani yli 70-kymppisiä.
T: tämä yli 40v joka ei osannut olla lapsi eikä just muutakaan :D
Isäni ajoi minut lähestulkoon pois kotoa kun koulusta valmistuin. Enkä kyllä todellakaan halunnut jäädä. Löysin ihanan miehen, joka pitkällä juoksulla paljastui isäni täydelliseksi kopioksi väkivaltaa lukuunottamatta. Joskus minua suuresti harmittaa elämäni epäonnistuneisuus, mutta onneksi minulla on paljon läheisiä ystäviä ympärilläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...etten koskaan osannut olla hänen lapsensa ja että olen täysin epäonnistunut ihminen jne. Ja tämä siis selvin päin. Diagnoosi hänellä lienee jotain narsismin tyyppistä ja väkivaltainenkin on aina ollut. Ymmärrän ap:ta varsin hyvin, mutta en tiedä, voiko alkoholismia ja kännissä olemista pitää minään lieventävänä asianhaarana? Eiköhän ihminen humalassakin vain puhu sitä, mitä sanoisi selvinkin päin. Sydämen kyllyydestä suu puhuu, kännikalallakin. Minkä ikäinen olet ap? Minä olen jo reilusti yli nelikymppinen, ja tuo mitä edellä kerroin sanottiin minulle kun olin noin 36-37 vuotias. Silloin olin vielä lapseton, nyt minulla on alle kouluikäinen lapsi. Tajuan isäni hulluuden ja pahuuden nykyään siksi entistä selkeämmin. Olen käynyt vuosia psykiatrilla, menin terapiaan vähän päälle kolmikymppisenä. Harvakseltaan käyn edelleen. Ja olen akateemisesti koulutettu, että sen puoleen en ainakaan ole epäonnistunut etteikö minulla olisi aina ollut loistava koulumenestys. Mutta käsittämätöntä! lapsi ei OSANNUT OLLA LAPSI!! Mitä "vanhemman" vastuunpakoilua!
Ei osaa olla oikeanlainen lapsi? Just!
Itse olen eniten kasvanut hyväksymään vanhempieni mitätöimisen (eivät juoneet, mitätöivät selvinpän)
Sillä, että tutustuin Raamattuun.Kasvoin aikuiseksi ja tosi hienoa, että on tuo TV7 kanava.
En kuulu muuhun kuin lähiseurakuntaani, en ole hihhuli, mutta paraneminen ei mielestäni välttämättä tapahdu ammattiin opiskelleiden terapeuttien kautta vaan hyvinkin siitä, että löydät itsesi lapsena ja siihen ei viattomampaa tietä ole kuin tie Jumalan luo Jeesuksen kautta:)
Olen uskossa itsekin, en mikään hihhuli minäkään mutta ennen riparia uskoin jollain tasolla Jeesukseen. Ja riprilla todella halusin tulla uskoon, mutta kun Jumala on ISÄ!!!
Tämä sairas isäsuhteeni on pilannut myös Jumalakuvaani niin perusteellisesti, että meinasin seota teininä ajatuksesta että Jumala on Isä sillä sehän merkitsee luonnollisesti että TURPAAN TULEE!!
Ja vaikeuksia on varmaan tämän Jumalan isyyden kanssa loppuun asti, mutta olen sen verran päässyt tämänkin asian kanssa tolpilleni että uskon Hänen olevan ihan toisenlainen Isä kuin maallinen isäni, jota on mahdoton kunnioittaa vaikka kuinka käskyjen mukaan pitäisi!
Käyn viidesläiseen herätysliikkeeseen kuuluvassa yhteisössä ja katselen TV7 päivittäin :) Kiva kun ajattelit asiaa tältäkin kannalta mutta olen jo uskossa.
Tosin, on vaikea olla vihaamatta vanhempiani. Vihaan heitä todella! Syvästi ja lopullisesti! Silti minua surettaa heidän iankaikkinen kohtalonsa, ihmisiähän hekin lopulta vain ovat. Ja isäni lapsuus on ollut hyvin väkivaltainen ja äitisuhde kieroontunut, sikäli voin isääni ymmärtää.
Voin suoraan sanoa, ettei minulla koskaan ole ollut maallista, biologista isää eikä juuri äitiäkään! Orpo, olematta kuitenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on ap:llä ongelmat... =)
Ei tuossa tietenkään ole kuin pieni elektronimikroskooppinen pyyhkäisy ap:n ongelmista.
Hänenkin ongelmansa on se, ettei hänellä OIKEASTI edes ole mitään isää, ei ole ehkä ikinä ollut.
Joku räyhäävä äijä vaan, jota isäksi kutsutaan. Ja joka geenitestien mukaan on hänen "isänsä".
Se mitä se äijä tänä juhannuksena suustaan päästää, on vain jäävuoren huippu eikä oikein edes niin iso osa ongelmaa.
Kun ihmisen vanhemmat ovat tuollaisia, kuin hänellä tai minulla, ihminen kasvaa henkisellä tasolla ilman vanhempia, yksin ilman normaalia aikuisen mallia. Siksi ainakin minun oli hyvin vaikea kasvaa aikuiseksi, naiseksi, vaimoksi ja äidiksi. Siinä oli matkalla kaikenlaista sekoilua ja masennusta ja itsetuhoisuutta (ei mitään itsariyrityksiä mutta vauhdikasta elämää)kun ei ollut mitään suuntaa eikä tolkkua missään sitten, kun kodista vihdoin pääsin eroon.
Tekisi mieli sanoa että olin kaksikymppisenä opiskelukaupungissani kuin "orpo piru vieraassa helvetissä". Tai jotain vastaavaa. :D
Onneksi en tullut äidiksi nuorena. Se olisi ollut katastrofi!
Itse tosin hurjastelin hurjasteluni teinivuosina. Olen ikionnellinen, että olen äiti ja lapsellani on rakastava isä, vaikkemme yhdessä asukkaan.
On sitä pahempiakin riitoja käyty täällä lapsuuden kodissani, joista muistona yhdellä sisaruksella syvät arvet käsivarressa lyötyään nyrkkinsä ikkunan läpi. Nämä ovat niin turruttaneet, että ne asiat mitkä luettelisin, hirvittäisi monia, mutta se on ollut minun arkiympäristöni ja kasvatuksen perusta. Nuorena luulin, että viina on hyvää ja väkivalta on ok, koska sellaisen mallin kotoani sain. Onneksi heräsin nopeasti todellisuuteen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tosin hurjastelin hurjasteluni teinivuosina. Olen ikionnellinen, että olen äiti ja lapsellani on rakastava isä, vaikkemme yhdessä asukkaan.
On sitä pahempiakin riitoja käyty täällä lapsuuden kodissani, joista muistona yhdellä sisaruksella syvät arvet käsivarressa lyötyään nyrkkinsä ikkunan läpi. Nämä ovat niin turruttaneet, että ne asiat mitkä luettelisin, hirvittäisi monia, mutta se on ollut minun arkiympäristöni ja kasvatuksen perusta. Nuorena luulin, että viina on hyvää ja väkivalta on ok, koska sellaisen mallin kotoani sain. Onneksi heräsin nopeasti todellisuuteen.
Ap
Olisin varmasti minäkin riehunut jo nuorempana (kuten nuorin sisarukseni tekikin kun vanhempien ote lipesi kun vanhenivat), mutta kun minua ei päästetty mihinkään neljän seinän sisältä eikä kukaan kaveri halunnut tulla meille kun pelkäsivät isääni. Niin resuaminen alkoi siksi parikymppisenä ja jatkui johonkin kolmenkympin korville.
Minullakin oli vielä 25-vuotiaana käsitys, että minun kotini on "ihan tavallinen" ja että kaikkialla lapsia kasvatetaan solkivyöllä hakaten ja se on ihan normaalia kasvatusta.
Sitten jouduin opiskelujeni vuoksi tekemään esitelmän perheväkivallasta ja sain jonkunlaisen shokin kun luin ihan "normaaleista lastenkasvatusmetedeista" mutta niitä nimitettiinkin sanoilla "lapsen pahoinpitely". Tajusin että minua on pahoinpidelty? Olin luullut, että minua oli kasvatettu.
No, sinä käsität varmasti mitä tarkoitan.
Ja arvaas, olenko viettänyt ainuttakaan joulua tai juhannusta vanhempieni luona enää reiluun kymmeneen vuoteen?
Psykiatrini sanoi, että ihmisillä nämä asiat tulevat kunnolla pintaan noin kolmikymppisinä. Sitä ennen ihminen on liian nuori ja lapsuuteen ja nuoruuteen ei ole vielä riittävästi etäisyyttä. Mutta sitten poksahtaa, kellä poksahtaa. Minulla räjähti!
Ei sen kummempaa, kuin että kun vain teen lähes kaiken juuri päinvastoin kuin vanhempani, niin homma ei voi mennä hirveän pieleen.
Katkeran kuuloista, myönnän.
Miksi toiset ihmiset juotuaan muuttuvat väkivaltaisiksi ja toiset taas
ovat pienissä sievissä hyväntahtoisempi kuin ikinä ja paljastavat ujot tunteensa rakastaen kaikkia? Mistä se johtuu?
ex oli juotuaan ärsyttävä, aggressiivinen, mutta ei väkivaltainen ja tyhmä ( muuten varsin älykäs tyyppi) ja nykyinen mieheni taas juuri tuollainen hyväntahtoinen.
Itse tosin hurjastelin hurjasteluni teinivuosina. Olen ikionnellinen, että olen äiti ja lapsellani on rakastava isä, vaikkemme yhdessä asukkaan.
On sitä pahempiakin riitoja käyty täällä lapsuuden kodissani, joista muistona yhdellä sisaruksella syvät arvet käsivarressa lyötyään nyrkkinsä ikkunan läpi. Nämä ovat niin turruttaneet, että ne asiat mitkä luettelisin, hirvittäisi monia, mutta se on ollut minun arkiympäristöni ja kasvatuksen perusta. Nuorena luulin, että viina on hyvää ja väkivalta on ok, koska sellaisen mallin kotoani sain. Onneksi heräsin nopeasti todellisuuteen.
ApOlisin varmasti minäkin riehunut jo nuorempana (kuten nuorin sisarukseni tekikin kun vanhempien ote lipesi kun vanhenivat), mutta kun minua ei päästetty mihinkään neljän seinän sisältä eikä kukaan kaveri halunnut tulla meille kun pelkäsivät isääni. Niin resuaminen alkoi siksi parikymppisenä ja jatkui johonkin kolmenkympin korville.
Minullakin oli vielä 25-vuotiaana käsitys, että minun kotini on "ihan tavallinen" ja että kaikkialla lapsia kasvatetaan solkivyöllä hakaten ja se on ihan normaalia kasvatusta.
Sitten jouduin opiskelujeni vuoksi tekemään esitelmän perheväkivallasta ja sain jonkunlaisen shokin kun luin ihan "normaaleista lastenkasvatusmetedeista" mutta niitä nimitettiinkin sanoilla "lapsen pahoinpitely". Tajusin että minua on pahoinpidelty? Olin luullut, että minua oli kasvatettu.
No, sinä käsität varmasti mitä tarkoitan.
Ja arvaas, olenko viettänyt ainuttakaan joulua tai juhannusta vanhempieni luona enää reiluun kymmeneen vuoteen?
Psykiatrini sanoi, että ihmisillä nämä asiat tulevat kunnolla pintaan noin kolmikymppisinä. Sitä ennen ihminen on liian nuori ja lapsuuteen ja nuoruuteen ei ole vielä riittävästi etäisyyttä. Mutta sitten poksahtaa, kellä poksahtaa. Minulla räjähti!
Näin on. Ihminen on lapsi ja hyväksikäytettävä noin 30-vuotiaaksi. sen jälkeen alkaa vasta olla kasvu loppunut. (aivojen, ruumiin).
Sen takia esim. seksiä ei kannattaisi harrastaa kuin suunnilleen samanikäisten kanssa alle 30v.
Meidän isä joi, oli väkivältainen, haukkui äidin ja lapset kun oltiin pieniä. Erosivat vasta kun enää yksi oli alaikäinen. Tuo pienimmäinen oli isä lellikki ja mm. elatusmaksut maksoi hänelle, ei äidille. Ja homma on jatkunut koko aikuisiän. Isä on kaiken omaisuutensa antanut pienimmälle, joka hänkin jossain vaiheessa alkoholisoitui ja niinpä heillekin tuli riitaa.
Nyt isä on vanha ja vaikka on ihan täysjärkinen, niin muistaa meidänkin lapsuudesta vain ne hänen mielestään hyvät asiat, kuinka kamalan hyvä isä hän oli jne.. Joskus selvinpäin olikin, koska leikki meidän kanssa paljon, luki meille jne. Ja olettaa että koska hän on meidät (erityisesti minut, joka oikeasti oli kaikessa se väliinputoaja) kasvattanut niin hienosti pärjääviksi aikuisiksi niin nyt meidän pitäisi hänestä pitää huolta ja käydä usein kylässä. Ja tietty hän asuu umpikorvessa n. 600 km:n päässä, jossa ei ole pihalla tilaa leiriytyä asuntovaunulla. Aina kun soittaa niin valittaa että miten voidaan hänet niin unohtaa. Enää ei juo ja on tosiaan sairastanut aika paljon, syöpä yms. Mä pelkään vaan pahoin, että pikkusiskoni joka kaiken on saanut ei tule huolehtimaan edes hautajaisista, vaan jättää nekin mulle. Ei nimittäin laittanut tikkua ristiin edes ädin hautajaisia varten.
Aamulla hän on varmasti pahoillaan, sitä se alkoholismi teettää...koita kestää! Voimahali