Niiden esi-isien jotka tänne aikoinaan muutti, on täytynyt olla jotekin vammaisia
päästään ja ei-toivottuja muualla. Kuka hullu halusi asettua tänne kylmään pohjoiseen jossa kesälläkin vaan sataa ja tulee, asteita on pikkusen yli 10?
Ei ne ainakaan mitään maanviljelijöitä olleet, se on varma. Mitä lie keräilijöitä.
Kommentit (27)
Moderni genetiikka ei siis ole kertonut paljonkaan alkuperästämme. Tiedetään, että mitokondriaalinen dna:mme on valtaosin eurooppalainen. Y-kromosomin vähäinen vaihtelu taas paljastaa, että suomalaisia on jossakin vaiheessa ollut todella vähän. Lisäksi on selvinnyt, että meille on tullut väkeä vähintään kahdesta suunnasta ja että toiset tulokkaat asettuivat itään ja toiset länteen.
Eipähän ole paljoa myrkkykäärmeitä, myrkkisammakoita, lapion kokoisia hyönteisiä, hämähäkkejä ja muita sellaisia.
Mielummin neljä vuoden aikaa kuin kaksi, joista toinen on helvetin kuuma ja kuiva ja toinen on 3 kuukautta tauotonta vesisadetta.
Ja aika vähän terroristejakin täällä on.
asuivatkin ensin Etelä-Suomessa, mutta mamut ajoivat ne aina vain pohjoisemmaksi.
Kun asun Lapissa, niin täällä sitä ihmettelee vielä enemmän. Kesällä ne varmaan ovat tulleet, kun on ollut valoisaa.
Metsästäjiä, keräilijöitä ja kalastajia ne ovat olleet, niin kuin osa meistä on vieläkin.
Varmaan useammasta kylästä kerrotaan samaa tarinaa: ensimmäinen asukas on tullut jokivartta pitkin niin ylos, että virta ei ole enää tuonut toisen asukkaan veistämää lastua alas.
paikoista on tultu ja idän ja lännen kulttuuritkin ovat poikenneet paljon toisistaan. Nykyihmisen on hyvä muistaa kaiken muukalaispelkonsa keskellä, että koko "suomalaisuus" alkoi kehittyä nykymuotoonsa vasta 1700-luvulla.
Tänne tultiin metsästämään, luomaan riippumatonta toimeentuloa. Suomenlahden yli kun pääsi jäätä pitkin, niin täällä puolella oli huimat mahdollisuudet esim. oravan ja jäniksen metsästykseen ja rikastumiseen. Kylmä talvi teki eläimille paksun turkin, mikä merkitsi rahaa. Orava oli merkittävä saaliseläin siihen aikaan, suomen kielen sana "raha" merkitsee muuten 40 kappaleen nippua oravannahkoja. Näissä oloissa ei mikään saamaton arkajalka pärjännyt, eli vain vahvat jäivät. Tulokkaat olivat siis pärjääjiä, se että heidän jälkeläisensä eivät enää ole, on taas täysin eri asia. On se veri ennenkin huonontunut.
Eipähän ole paljoa myrkkykäärmeitä, myrkkisammakoita, lapion kokoisia hyönteisiä, hämähäkkejä ja muita sellaisia. Mielummin neljä vuoden aikaa kuin kaksi, joista toinen on helvetin kuuma ja kuiva ja toinen on 3 kuukautta tauotonta vesisadetta. Ja aika vähän terroristejakin täällä on.
Keski-Euroopassa kevät alkaa jo oikeasti maalis-huhtikuussa ja syksyä jatkuu pitkälle. Täällä on hyvää säätä oikeasti vain muutama viikko (viime kesä oli poikkeus). Esim. Etelä-Ranskassa talvi kestää kuukauden pari. Ja kyllä sielläkin on kevät ja syksy. En kaipaa hiihtämistä (ja Alpeille pääsisi jos haluaa) ja luistelemista liukkailla kaduilla!
just tulemassa pätemään. Ehdit ensin :D
Tosin tänne on varmasti tullut eri ihmisiä eri aikoina, mutta ekat sukit tulivat heti jääkauden jälkeen. Mitä lie mamuja :)