Lue keskustelun säännöt.
Olen kaunis, lahjakas, pidetty ystävä, ns. joka miehen unelma, mukava, herttainen
22.06.2011 |
ja eronnut. Miehet tekevät tuttavuutta, kehuvat ihanuuttani - tutut ja tuntemattomat- ja ammattitaitoani ym. sellaista mistä jokainen nainen olisi otettu. Mua ärsyttää. Ei se, että ne sanoo niin, vaan se etten ole sellainen. Olen itsekäs, ailahtelevainen, helposti ahdistuva, takertuva silloin jos rakastun, saamaton, herkkä ym. Tiedän, että en enää löydä miestä, joka välittäisi minusta myös pinnan alta. On helppoa olla mukava töissä ja ystävien kanssa, oikeastaan kaikkialla, sillä tykkään ihmisistä ihan oikeasti ja tulen lähes kaikkien kanssa hyvin juttuun. Kotona kuitenkin vetäydyn omiin ajatuksiini ja tarvitsen omaa rauhaa jopa itsekkyyteen asti. En pidä itsestäni tällaisena, mutten osaa muuttuakaan. Kaiken huipuksi ex-mies sanoi, että harmittaa kun erottiin, koska mun kanssa oli niin mukava elää. Mutta kun enhän mä ollut mukava!!! Ei kukaan ole täydellinen, mutta mua pidetään lähes sellaisena. En tiedä kuinka jaksan eteenpäin. Tuntuu, että kukaan ei näe mikä todellisuudessa olen. Aika sekavaa ja varmaan ärsyttävääkin luettavaa, mutta ehkä nyt joku huomaa millainen todella olen.
Kommentit (30)
Olen itse samanlainen monilta osin.
Se taitaa johtua siitä, että olemme parhaimmillamme työssä, kun saamme tehdä työtä josta pidämme.
Toisaalta nuo ulkonäkökommentit sun muut on pahoja juuri siksi, ettei kukaan näe sisimpäämme, kukaan ei halua tutustua todelliseen minäämme.
Itse koen tarvetta liittyä johonkin seurakuntaan, ehkäpä vapaaseurakuntaan, jossa minut nähdään sieluani myöten ja jossa voisin hengittää omana itsenäni, eikä ulkonäölläni olisi enää mitään merkitystä. Samalla saisin uusia ystäviä ehkäpä ja kasvaisin pois epävarmuudestani?
Eikä ikääkään ole kuin 40+, sulla ap. varmaan vähemmän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kirjoitat tänne niin pitkästyttävän ja ärsyttävän lätinän itsestäsi, että kukaan ei jaksa ensimmäistä lausetta pidemmälle.
koko ketjun, tuo oli mielenkiintoinen aloitus. Tero
Ei ole olemassa ihmistä, joka olisi aina ja kaikkialla (vaikkapa kotona tai parhaiden kaveriensa seurassa) jatkuvasti mukava, miellyttävä, ihana, herttainen... Totta kai töissä näytetään parempia puolia. Ei kukaan halua tehdä töitä vittuilevien tyyppien kanssa.
Itsellani on selvästi työminä, kotiminä ja "todellinen minuus" joka on vain itseäni varten. Eivät ne ole rooleja, vaan itseni eri puolia joita näytän ja käytän eri tilanteissa.
mitä avauksessasi sanoit. Paitsi etten ehkä enää ole niin kaunis, ikäisekseni (40++) kuitenkin ihan ok. En myöskään ole eronnut.
En ole kuitenkaan pitänyt ongelmana kotiminää ja "sitä toista". Ajattelen niin, että kotona saan olla "itsekäs", koska muualla annan itsestäni aika paljon.
Olin muutaman päivän ihan naturellina ilman meikin häivääkään ja hiukset sykeröllä niskassa. Julkisilla paikoilla huomasin hymyileväni entistä enemmän, kun ajattelin että kukaan ei pidä minua kauniina ja aito olemiseni näkyy suoremmin. Tunsin itseni rumaksi ankanpoikaseksi, joutsenena olo oli ikioma salaisuuteni. Oli vapautunut olo. En kyllä tiedä miten suuri ero todellisuudessa oli. :)
ap
Olen itse samanlainen monilta osin.
Se taitaa johtua siitä, että olemme parhaimmillamme työssä, kun saamme tehdä työtä josta pidämme.
Toisaalta nuo ulkonäkökommentit sun muut on pahoja juuri siksi, ettei kukaan näe sisimpäämme, kukaan ei halua tutustua todelliseen minäämme.
Itse koen tarvetta liittyä johonkin seurakuntaan, ehkäpä vapaaseurakuntaan, jossa minut nähdään sieluani myöten ja jossa voisin hengittää omana itsenäni, eikä ulkonäölläni olisi enää mitään merkitystä. Samalla saisin uusia ystäviä ehkäpä ja kasvaisin pois epävarmuudestani?
Eikä ikääkään ole kuin 40+, sulla ap. varmaan vähemmän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsestään se paras ja kaunein, toki myös huonommatkin piirteet. Tuntui, että olen teeskentelijä, kun vieraat poimivat hedelmät, jotka tukiverkko kotona tuellaan ja hyväksynnällään ovat kylväneet.
ap
Ajattelen niin, että kotona saan olla "itsekäs", koska muualla annan itsestäni aika paljon.
Miksi asia häiritsee sinua? Miksi mietit noin paljon sitä, mitä muut sinusta ajattelevat? Onko se sinulle tärkeää? Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero on saanut ajatukset pyörimään oman minäkuvan ympärillä. Olen tehnyt syntiä, näin vanhakantaisesti ilmaistuna, enkä koe olevani kiitosten arvoinen. En ole elämästäni tilivelvollinen vieraille, mutta inhottaa kun itse tiedän millainen olen ja mihin pystyn, mutta ihmiset pitävät minua jonain muuna. ÄH. Ei tainnut tulla kukaan hullua hurskaammaksi. Hurskaus ei itseasiassa olisi yhtään pahitteeksi...
koko ketjun, tuo oli mielenkiintoinen aloitus.
Tero