Mikä pakko uusperheitä on perustaa? Seurustelkaa

uusperheiden kimppuun hyökätään täällä, kun on niiiiiin paljon katkeria tyhmiä exiä. Simppeliä.

Ja toi että lapsetkin olis onnellisempia siinä sun tässä, nin ei perustu totuudelle. Se vaan riipaisee niin syvältä, kun omat lapset viihtyykin sen äitipuolen kanssa.

mutta älkää asuko yhdessä. Kaikille parempi.

Jos itse eroaisin tästä liitosta en todellakaan tulisi asumaan kenenkään kanssa ennen kuin lapset olisi omillaan. Lisää lapsia sitten ei tulisi, that's it. Ajattelen kuitenkin ensin niitä olemassa olevia ja sitten vasta muita. Ehkä se ero sitten on että ydinperheissä monesti kuvitellaan että ollaan koko ikä yhdessä ja uusperheissä tiedetään ettei mikään ole ikuista. Sitten on kiire toteuttaa kaikki sinä aikana kun yhdessä ollaan.

Koko ajan täällä valitetaan katkerista eksistä, mutta ei sitä kovin tyytyväille vaikuta nykyisetkään. EI ne kaikki eksät nyt hullujakaan voi olla ja jostain systä ne miehenne ovat heitäkin rakastaneet, vieläpä vaikuttavat järjestään olevan vaimojensa jättämiä.

on omat asunnot? [/ ketä varten pitää olla omat asunnot, jos halutaan asua yhdessä?

että asianosiaset ovat, sen perustellumpaa on pitää omat asunnot ja seurustella. Tietenkin jos on yksi, kaksi lasta ja ikää alle kolkyt, se uusperheen perustustarve on ymmärtääkseni suurempi. Mutta kun lapset on isompia ja itselläkin ikää enemmän on todellakin lasten oikeuksien mukaista saada pitää kotinsa itsellään eikä ruveta samantien kun äiti rakastuu sitä jakamaan vieraan ihmisen kanssa. Minusta pointti tässä koko kysymyksessä on lasten kunnioitus ja heidän tarpeidensa nostaminen omien edelle- minkä tulisi olla vanhemmille itsestäänselvyys. Ja minustakin on usein itsetuntokysymys- moni nainen ei koe itseään eheäksi ja itsetuntoiseksi itsenänsä vaan tarvitsee siihen miehen hyväksynnän ja laittaa sen miehen hyväksynnän lastensa tarpeiden edelle. Ja silloin lapset usein myös kärsivät. JOkainen tulkoon tavallaan onnelliseksi, ei millään lailla tuomitse uusperheitä, mutta asioiden miettiminen lasten kannalta on todella tärkeää, eivätkä kaikki sitä tee vaikka mitä selittäisivät. Eromisen ja uuden suhteen välissä pitäisi olla usein pitkä aika jolloin ehtii käsitellä eron, myös lasten kanssa, luoda uuden suhteen läheisiinsä uudessa tilanteessa ja vasta sitten edes ruveta seurustelemaan. harva pikasuhde toimii.

Meidän oli pakko muuttaa yhteen, hankkia omistusasunto ja mennä naimisiin, jotta saimme mieheni lapsen meille asumaan tasapainottoman äidin luota, jolla oli kai jo seitsemäs osoite (ja mies) menossa kahden vuoden sisällä. Lapsi oireili psykosomaattisesti, mutta äiti kieltäytyi hakemasta hänelle apua. Lapsi joutui aikanaan erossa (johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa) jäämään äidille, koska äiti onnistui yllättäen hankkimaan isälle häädön yhteisestä kodista, eikä isällä ollut pysyvää asuntoa. Tämän sosiaaliviranomaiset tulkitsivat tilapäiselämäksi, kun äiti puolestaan oli jo muuttanut uuden miehen kanssa yhteen ja sai siis lapsen ja yhteisen kodin käyttöönsä oikeuden päätöksellä.



Katseltuaan lapsen tilan heikkenemistä pari vuotta (josta itse olin mukana vuoden) isälle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin laittaa kulissit niin tukevaan kuntoon, että kuka tahansa epäpätevä sossu näkisi, kumpi perhe on parempi kasvualusta lapselle. Onneksi minulla sattui olemaan sopiva koulutus ja työkokemuskin tähän, sekä varaa tarjota uusperheelleni koti.



Loppu hyvin, kaikki hyvin: lapsi pääsi tasapainoisiin, turvattuihin oloihin isän luo, mutta intensiivistä psykoterapiaa kyllä tarvittiin lapselle äidin aiheuttamien vaurioiden silottamiseksi. Tuskin ne ikinä katovat, mutta ovat nyt painuneet pinnan alle.

että näitä typeriä uusperheitä mollaavia avauksia tehtailee yksi ainut vihaansa ja katkeruuteensa tukehtuva entinen ydinperheen äiti, jonka exällä menee paljon paremmin uusperheessä kuin hänen kanssaan. Komppaa vielä itseään joka ketjussa tyyliin: "kerrankin järkevä kommentti aiheesta".



Säälittää, ihan todella. Ompelisi ihmeessä värkkinsä kiinni ja leikkisi marttyyrinunnaa keskenään, mutta mikä pakko tuota sappinestettä on muiden onnen päälle ruiskia?



Varsinkin, kun mitkään perustelut siitä, miten perheet ovat erilaisia, lasten tarpeet voidaan huomioida myös uusperhessä, niitä ei hetken mielijohteesta aina kasata jne. eivät tunnu hytkäyttävän vihassaan rypevää mammaparkaa ollenkaan. Puuh!

tätä nykymeininkiä tehtailla lapsia jokaisen seurustelukumppanin kanssa. Eikö aikuisten ihmisten seurustelu todellakaan onnistu ilman avoliittoja ja lasten tekemisiä?

Miksi aikuiset eivät osaa "vain" seurustella, varsinkin jos kummallakin on jo lapsia?

Missä piireissä ja missä sisäsiitoisessa pikkukylässä sinä asut?Mä en tunne yhtäkään naista enkä yhtäkään miestä jolla olisi lapsia jokaisen seurustelukumppanin kanssa.

Itseasiassa mun ystävät ja kaverit ovat olleet jokainen yli 30v.saadessaan ekan lapsen joten eihän siinä ajallisestikaan väittämäsi olisi mahdollista.

Näissä keskusteluissa sekoitetaan aina kahden- tai useammankin tyyppiset uusperheet...



Esimerkiksi jos jos leski muuttaa yhteen lapsettoman kanssa, on se ihan eri tilanne, kuin jos kaksi sellaista ihmistä muttaa yhteen, joilla on jo ennestään molemmilla kaksi lasta. Tämän lisäksi näillä lapsilla voi olla toiset perheet toisten vanhempien luona.



Tilanteessa, jossa toinen osapuoli on esimerkiksi leski tai lapseton, ja jos vielä lapsia on eron aikana vain vähän, esimerkiksi yksi, on huomattavasti vähemmän exiä, nyxiä, sun ja mun lapsia, puolikkaita sisaruksia jne. sekoittamassa pakkaa.



Itse esimerkiksi olen kolmelapsisesta perheestä. Meille muutti asumaan äidin uusi mies, jolla oli neljä lasta, jotka vierailivat luonamme viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Itse taas vierailin isäni luona, joka olisi voinut asua uuden vaimonsa ja tämän lasten luona (ja nämä lapset vierailivat vuorostaan oman isänsä luona, jolla oli kaksi lasta uudesta suhteesta...), mutta isäni päättikin asua erillään naisesta kunnes naisen lapset muuttivat pois kotoa.



Rivien välistä voitte lukea, että arvostan enemmän isäni ja hänen uuden puolisonsa kuin äitini ja hänen uuden puolisonsa ratkaisua...

innostutaan tekemään lapsia enemmän kuin mihin rahkeet oikeasti riittää. Sellaisetkin tyypit (isät etenkin), jotka ei mitään supermahtavia vanhempia ole, päätyvät uusperhekuviossa helposti vaikkapa 4 lapsen lähivanhemmaksi ja 1-2 lapsen etävanhemmaksi.



Ja oikeasti rahkeet riittäisi just ja just siihen kahden lapsen huomioimiseen. Toki näin voi käydä ydinperheessäkin, mutta siinä kuitenkin sille lapsenteolle tulee helpommin laitettua stoppi, kun siltä tuntuu.



Mutta sitten uuteen liittoon on hommattava kiiruulla lisää lapsia - riittipä siihen tilat, rahat ja aika. Mikä se motiivi sitten onkaan. Rakkaus ei muuten ole "oikeaa" ja yhtä hyvää kuin sen liiton, josta lapsia? Uudella vaimolla ei kuitenkaan ollut liiton pontimena se suuri rakkaus vaan iskä vauvaprojekteille?



Sen ymmärtää, jos jommalla kummalla ei lapsia, mutta monesti on kyllä ihan omaa veren kaivamista nenästä, että pykästään se 2+2+2 ja sitten ihmetellään on monimutkasta ja raskasta setviä lomia sun muita.

Ja siihen kun olis äiti ja isäpuoli päräyttäneet vielä pari lasta lisää, niin...

Mikä pakko uusperheitä on perustaa? Seurustelkaamutta älkää asuko yhdessä. Kaikille parempi.

Kerrankin järkevä kommentti tästä aiheesta.

Näin minä teen. Ja se todella toimii. Itse olen tyytyväinen. Miesystävä on. Ja ennen kaikkea nuoreni.

Olisi voinut olla minun kirjoittamaa. Kaikille osapuolille paras ratkaisu. Parisuhdekin voi loistavasti ja ennekaikkea lasten elämää ei ole sotkettu tarpeettomasti.

Minä arvostelen uusperheitä omista kokemuksestani katkerana tyttärenä. Minä olin se, jota ei vanhempien onnen kasaamisessa tarvinut ottaa huomioon, se joka luopui ja väisti kaikesta. Vanhemmilta suurin rakkauden teko lastaan kohtaan voi juurikin olla se, ettei uusperhettä perusta, ainakaan liian nopeasti. Suren myös rakkaan kummilapseni puolesta joka ennen niin ihanien vanhempiensa eron jälkeen on selkeästi heittokapulana ja yksin surunsa kanssa. vanhemmille ei voi suruaan vanhempiensa erosta näyttää kun sehän olisi kritisointia vanhempien onnea kohtaan. Näitä esimerkkejä riittää :( On varmasti uusperheitä joissa lasten paras huomioidaan, valitettavasti ovat vähemmistössä. Surullista on sekin miten toimivissa uusperheissä lapsi teini-iän tuiskeissa voi halutessaan vaihtaa lähivanhempaa kun rajoja laittava vanhempi tympii. Toinen vanhemmista ei sitten rajoja laittanut, oli "kiva" vanhempi ja seurauksena nyt sitten koulunsa keskeyttänyt, syrjäytynyt nuori.

Mutta olen niin onnellinen päästyäni hänestä eroon. Hän jätti minut, se oli kamalaa aluksi. Mutta kun tapasin nykyisen mieheni, tajusin, että ex oli kamala ihminen. Parhaimmillaan ihana, mutta kamalana ollessaan niin hirveä, että järki oli lähteä. Onneksi hän halusi minusta eroon.

Mieheni on myös jätetty, sehän ei hänestä huonoa tee. Yhdessä meillä on hyvä olla :) ja on ollut jo monta vuotta :)

mutta älkää asuko yhdessä. Kaikille parempi.

Jos itse eroaisin tästä liitosta en todellakaan tulisi asumaan kenenkään kanssa ennen kuin lapset olisi omillaan. Lisää lapsia sitten ei tulisi, that's it. Ajattelen kuitenkin ensin niitä olemassa olevia ja sitten vasta muita. Ehkä se ero sitten on että ydinperheissä monesti kuvitellaan että ollaan koko ikä yhdessä ja uusperheissä tiedetään ettei mikään ole ikuista. Sitten on kiire toteuttaa kaikki sinä aikana kun yhdessä ollaan.

Koko ajan täällä valitetaan katkerista eksistä, mutta ei sitä kovin tyytyväille vaikuta nykyisetkään. EI ne kaikki eksät nyt hullujakaan voi olla ja jostain systä ne miehenne ovat heitäkin rakastaneet, vieläpä vaikuttavat järjestään olevan vaimojensa jättämiä.

Aloin tapailla miestä kk eron jälkeen. 8kk oltiin tapailtu kun kerroin lapsille. Lapset ovat 6v, 8v ja 9v ja pari vanhempaa olivat suorastaan tuohtuneita että minulla oli tällainen salaisuus:D Tyttö 8v oli että "miksi sä et äiti kerro meille mitään" ja kaikki olivat innoissaan ja halusivat tavata miehen heti. Tytöt piirtelivät piirustuksia miehelle ja poika oli heti että sen pitää tulla meidän kanssa Lintsille:D Tapaamisenkin jälkeen ovat miehestä tykänneet. Eivät ne kovin kärsiviltä näytä. Yhdessä ei vielä asuta, mutta ehkä vuoden tai parin päästä.

Niin, ei sitä kotia pidäkään joutua jakamaan vieraan ihmisen kanssa, siksi me muutetaankin yhteen vasta kun mies on lapsillekin tuttu. Itsestäänselvää oli että lasten on tykättävä miehestä ja miehen lapsista, muuten ei suhteella ole tulevaisuutta.

on omat asunnot? [/ ketä varten pitää olla omat asunnot, jos halutaan asua yhdessä?

että asianosiaset ovat, sen perustellumpaa on pitää omat asunnot ja seurustella. Tietenkin jos on yksi, kaksi lasta ja ikää alle kolkyt, se uusperheen perustustarve on ymmärtääkseni suurempi. Mutta kun lapset on isompia ja itselläkin ikää enemmän on todellakin lasten oikeuksien mukaista saada pitää kotinsa itsellään eikä ruveta samantien kun äiti rakastuu sitä jakamaan vieraan ihmisen kanssa. Minusta pointti tässä koko kysymyksessä on lasten kunnioitus ja heidän tarpeidensa nostaminen omien edelle- minkä tulisi olla vanhemmille itsestäänselvyys. Ja minustakin on usein itsetuntokysymys- moni nainen ei koe itseään eheäksi ja itsetuntoiseksi itsenänsä vaan tarvitsee siihen miehen hyväksynnän ja laittaa sen miehen hyväksynnän lastensa tarpeiden edelle. Ja silloin lapset usein myös kärsivät. JOkainen tulkoon tavallaan onnelliseksi, ei millään lailla tuomitse uusperheitä, mutta asioiden miettiminen lasten kannalta on todella tärkeää, eivätkä kaikki sitä tee vaikka mitä selittäisivät. Eromisen ja uuden suhteen välissä pitäisi olla usein pitkä aika jolloin ehtii käsitellä eron, myös lasten kanssa, luoda uuden suhteen läheisiinsä uudessa tilanteessa ja vasta sitten edes ruveta seurustelemaan. harva pikasuhde toimii.

väitteet, että vain harvassa on uusperhe, missä ollaan onnellisia, ei ole totta.

22v bimboa ei pakoteta leikkimään äitiä



niin se vain on

lapsi tehtiin vasta sitten kun edellisen liiton lapset oli jo aikuisia. Ja mä kyllä pystyisin elättämään lapseni yksinkin:-). Ongelma mielestäni on että alunperinkin mennään yhteen hetken huumassa, eikä kestetä sitten lapsiperhearkea. Jos ekaksi mietittäisiin hiukan kauemmin, ei ehkä uusperheitä niin tulisi. Me oltiin yhdessä 9 v ennen lasta, joten tiedettiin tarkaan, mitä halutiin. Ja edellen yhdessä ja lapsi on jo toisella kymmenellä.

minullehan ei sinänsä kuulu, mitä muut elämillään tekevät.



Itselläni kolme lasta, miesystävällä kaksi. Yhteisiä lapsia ei ole eikä tule, se on yhdessä sovittu. Ja periaattena on aina ollut, että lapset teen yhden miehen kanssa.



Omissa asunnoissa asutaan, eikä ainakaan minulla ole aikomustakaan ottaa miestä asumaan tänne lasteni kotiin. Vaikka tulevatkin hyvin toimeen keskenään jne. Ydinperhe hajosi, uusperhe voi hajota vähintään yhtä helposti, enkä halua lasten joutuvan kokemaan useampia eroja. Ja näin suhde pysyy tuoreempana, ei ole arki rasittamassa :)



Tässä perustelut omalle ratkaisulleni...

ilman mieheni esikoista. Kun muutimme mieheni kanssa pitkän harkinnan jälkeen yhteen, tajusin, että mieheni tyttärelle tulen olemaan ainoa naisenmalli. Hänen oma äitinsä on milloin suljetulla, milloin paikkailtavana keskussairaalassa itsariyritysten jälkeen. Ajattelin, että silloin kun muutan miehen kanssa yhteen, tulee mukana pieni, ja äidinrakkautta vaille jäänyt tyttö. Mieheni on tosin ollut kaikille lapsillemme loistava isä.

Nyt meillä on kolme lasta ja en edes ajattele, että tuota vanhinta en ole synnyttänyt. Lapsi on nyt sellaisessa vaiheessa, että alkaa ajatella omaa äitiään äitinä, ja se on hieman ahdistanut. Minä olen puolestani ylpeä siitä, että minä olen saanut tälläisen ihanan tytärpuolen, joka on kuin oma tytär, vaikka minun on muistettava aina tukea sairaan äidin äitiyttä.