Miten eroon masennuksesta?

Kyllä se lääkehoito on aika tärkeää vaikeaan tai keskivaikeaan masennukseen, että siitä pääsisi paremmin yli. Keskusteluapu sekä vertaistuki on tärkeää. Liikuntaa, lepoa ja ruokaa oikeassa suhteessa. Mieluisaa tekemistä voimien mukaan ja oman vaatimistason laskemista. Kirkasvalohoito ja d-vitamiini voivat auttaa. Ikävä kyllä näitä neuvoja on helpompi kirjoittaa kuin toteuttaa!

Tsemppiä sulle!

Koska olisi "oikea aika" hakeutua jonkun puheille? Mä en oikein tiedä olenko masentunut vai vaan surullinen. Elämässä on nyt vähän kaikkea pikkuisen pielessä; normaalitilassa ei mitään ylivoimaista, mutta jotenkin ei oikein enää jaksa sitä kaikkea. Vähän liikaa vähän kaikkea pientä...



Itken paljon, saan käsittämättömiä itkukohtauksia, jotka eivät tunnu loppuvan ikinä. Oikeasti pelkään etten pysty ikinä lopettamaan! Sydän hakkaa, ahdistaa, sattuu, silmät vuotaa ja hengitys salpaantuu... Viimeisin tämmöinen tänä aamuna lenkillä; onneksi olin metsässä ja kello oli 5, ei tullut ketään vastaan... Silloin mä ajattelin, että voisi olla hyvä hakea apua (mitä, mistä? voinko mennä työterveyshoitajalle pillittää, lääkärille ei saa aikoja...), mutta sitten se meni kuitenkin ohi. Nyt on taas sellainen perus-ok olo. Ei hyvä, en muista koska se olisi ollut hyvä, mutta rauhallinen. Sellainen, että tuntuisi liioitellulta mennä jollekin puhumaan ongelmasta, joka nyt taas ei ole pinnalla.



En mä ole ennen tuntenut näin, enkä tiedä mitä tehdä...

tai sitten psykiatrin puheille. Jos kaipaat enemmänkin keskustelua, psykologi on oikea osoite. Lääkäri ja psykiatri voivat arvioida lääkityksen tarpeellisuutta.

Joskus olen kuullut sanottavan että masennus on surematonta surua. Sureminen on siis tie ulos masennuksesta.

ja tutkituttaa fyysinen puoli.



Esimerkiksi kilpirauhanen aiheuttaa tuollaisia oireita, eikä ne lähde masennuslääkkeillä...

Itselläni auttoi useamman vuoden terapia ja elämänmuutos. En käyttänyt lääkkeitä.

Kilpirauhasen vajaatoiminta mulla on, se on hoitotasapainossa. Mä en oikein tiedä mikä tähän auttaisi; olen yrittänyt käsitellä kaikki nämä vastoinkäymiset järkevästi ja olen melko tasapainoinen ihminen. Jotenkin vaan nyt on liikaa... Sellainen alakulo ja ikävä, näköalattomuus. Puhdasta surua menetyksistä, mutta myös sellaista väsyneisyyttä asioiden tolaan. Kuinka sitä oppisi suremaan niin, että pääsisi tästä möykystä eroon??!

Hullua. Mitä mulle on tapahtumassa?! Taas sain ihan järjettömän itkukohtauksen, töissä, yhtäkkiä! Kädet tärisee ja tuntuu että menettää kaiken kontrollin. Mun teki mieli vaan huutaa jollekin että tulis apuun, joku järjen hiven tajusi ettei ole mitään hätää, hengitä, rauhoitu... Mä ajattelin että kunhan mä tästä työterveyteen asti pääsisin niin mä selviän... Sitten kuitenkin pari minuuttia ja nyt taas ok.



- 3/8