Nyt saat purkautua tähän. Mikä omissa vanhemmissasi ärsytti kun olit lapsi?

eivät tulleet toimeen. Oli aina niin kylmä ja kalsea ilmapiiri ja tappeluitakin oli aivan liikaa.



Oli se vaan helpotus, kun he lopulta erosivat.

vähän vähemmälle. Onneksi olen hakannut isäni monta kertaa kostoksi sairaalakuntoon, nyt kun olen aikuinen.

Tukahduttava ylihuolehtiminen oli teini-iässä ja nuorena aikuisena aika ahdistavaa. Ajoi etäälle vanhemmista moneksi vuodeksi. Oli pakko, että sain aikuistua rauhassa.

Omalla tavallaan. Ei osannut sanoa tarpeeksi napakasti "ei" vaan suostutteli ja mankui. Usein ei tajunnut mistä puhun, vaan "muka ymmärsi" ja oli pihalla. Ei antanut tukea vaikeuksiin vaan alkoi vaikeroida, että "yy-yy-yy-kun on niin vaikeaa, mikä mun lapsissa on aina vikana, yy yy yy yy..."



Isässä ärsytti se, kun sille ei voinut kertoa juuri paljon mitään ilman että hän olisi alkanut huutaa kuin hinaaja.

ja olen ainoa lapsi.



Mua ärsytti se, kun en ikinä saanut olla väsynyt tai haavoittuvainen. Vanhemmat olivat hyvin vaativia, mutta eivät itse auttaneet ikinä. Pelkästään hiostivat ja syyllistivät. Kerran esimerkiksi lukiossa, kun mulla on yhdeksän kurssin jakso, seitsemän koetta siihen jaksoon ja ties kuinka monta palautettavaa tutkielmaa ym., purskahdin ennen viimeistä koepäivää itkuun, että mä olen ihan loppu. Äiti sanoi vain: "No, lopeta sitten lukio ja mene nakkikioskille töihin. Sitten kyllä muutat pois kotoa." Sen sijaan, että olisi halannut ja sanonut, että tänään kun vielä jaksat niin huomenna helpottaa.



Sitten mua ärsytti, kun vanhemmat polttivat sivistyneesti sisällä varmaan siihen asti, kun olin kahdeksan ja alettiin puhumaan passiivisen tupakoinnin haitoista. Aika pian lopettivat tupakoinnin kokonaan, kun ei se ollutkaan intellektuellia :)

Ei sitä varmaan oikeasti ollutkaan, mutta silloin seärsytti,kun muilla oli kivoja uusia vaatteita vähän väliä ja itse sai suurinpiirtein vain koulun lukuvuoden alkaessa jotain uutta. Ja sekin jostain Halpamarketista.



Lisäksi muistan vieläkin joitain lupauksia, joista ei pidetty. Koskien siis ihan pikkujuttuja, mitä piti saamani, enkä sitten saanutkaan. Lienikö unohtuneet vai kuunneltiinko pyyntöjäkin "puolella korvalla" ja vastattiin vaan "juu, juu, saat saat..."



Kolmas asia mikä ärsytti murrosikäisenä oli omien mieliohjelmien parjaaminen. Ikinä ei katsottu mitään Kummelia, pulttiboisia tai muuta huumoria, koska ne oli roskaa (ja siitä roskasta kaikki puhui, paitsi sitten minä) saatika jotain musiikkikanavia. Olisi pitänyt kiinnostua ajankohtaisohjelmista ja sanomalehdistä. Suosikin sain sentään tilata kauhean kinuamisen jälkeen.



Terveisiä maalta!

on tuulellakäyvä ja arvaamaton käytökseltään. Suosi aina poikia, veljet ovat tärkeämpiä. Meillä on etäinen suhde, juuri emme ole puheväleissä, sillä vielä kerran osoitti, missä tyttärien paikka on poikiin verrattuna. Samaa paskaa aikuisiälläkin.



Äitini ei halua ottaa mihinkään kantaa. Olisin joskus halunnut aikuisiällä kysyä neuvoa, mutta itse olen saanut omat ongelmani ratkoa.



Kiitos kun sain purkautua :)

Isä poltti aina, sisällä, autossa, jokapaikassa haisi tupakka. Olen edelleenkin tupakointia vastaan.



Äiti teetti kovasti töitä. Varsinkin lukioaikana olin kaiken vapaa-ajan perheen yrityksssä töissä. Pikkusiskoni taas sai ihan rauhassa lukea kirjoituksiin, eikä koskaan joutunut juoksemaan firman asioilla. Silloin se tuntui niin kovin epäreilulta.

Ei meillä mitään perustavaa kai ollut pielessä, mutta oli kuitenkin. Isäni oli piheistä pihein, mutta silti köyhä kuin kirkonrotta. Minä en saanut koskaan mitään, mitä muut saivat. En päässyt laskettelemaan, koska ei ollut rahaa, en saanut kivoja vaatteita jne jne. Yllättäen rahaa kuitenkin löytyi, kun oli kyse isäni harrastuksesta, joka söi kanssa rahaa ihan mukavasti.

Pahinta kait kuitenkin oli, että minulle ei juuri koskaan osoitettu, että minusta olisi joku tykännyt. Jo pienenä sain kuulla äitini uhrautuneen, kun hän ei tehnyt aborttia, vaikka joka taho painosti. Olen siis vahinkolapsi, sisarussarjani viimeinen, joka syntyi muka kamalan vanhoille vanhemmille. Nykyään tuossa iässä moni saa esikoisensa, eli eivät he nyt NIIN vanhoja olleet. Äitini aina mainosti, miten hän hienosti jaksoi kantaa ja synnyttää minut, vaikka olisi ollut täysin oikeutettua tehdä abortti. Nyt itse en osaa osoittaa rakkautta kellekään, vaikka minulla on kolme lastakin. En osaa jakaa hellyyttä, koska en koskaan itse ole sitä saanut. En tiedä, miten voisin sitä oppia. Nyttemmin äitini on pahasti dementoitunut, ja kun menemme häntä katsomaan, hän esittelee ylpeänä miestäni, että tuossa on meidän vävy. Minusta hän ei koskaan mainitse mitään.

Molemmat oli musta ihan kamalan noloja ja hävettäviä asioita. Muuten kyllä ihanat vanhemmat.

Pikemmin kaveri, mutta ei koskaan halinut, tai lohduttanut, isä hoiti sen homman.

Tiukat kotiintuloajat, meikin käyttöä vahdittiin, vaatteita ei saanut kuin farkut kerran vuodessa, syömistä rajoitettiin - josta syystä opin käymään salaa jääkaapilla jos silmä vaan vältti, tai ostamaan salasipsipusseja tai karkkipusseja ja mässyttämään ne salaa. Olin kuitenkin laiha tai normaalivartaloinen aina lapsena ja murkkuna. (50-55kg / 168cm) joten mitään varsinaista syytä ei jatkuvaan pakkolaihikseen olisi ollut.

jouduin pärjäämään isoveljeni vanhoilla vaatteilla ja en ole edes poika

isäni puhuu kännissä englantia

kännissä oli aika usein. Rahaa oli aina olueeseen ja viiniin.

Minä olisin halunnut lyijykyniä ja uuden kumin ja sitä en sanut

vaan jatkoivat vaan riitojen ja mykkäkoulujen vuorottelua loputtomasti. Koskaan en kumpaakaan nähnyt tyytyväisenä tai iloisena.



Äitini ei kunnioittanut yksityisyyttäni millään tavalla. Takavarikoi esimerkiksi kirjeystäviltäni saamiani kirjeitä ja muuta postiani, saattoi käydä huoneessani penkomassa tavaroitani, ei koskaan koputtanut vaikka olisi keskellä yöllä tullut huoneen ovesta sisään jne.



Minulle huudettiin ja valitettiin jatkuvasti siitä, että en mene nukkumaan tarpeeksi aikaisin. Kuitenkin isäni kärsi itse kroonisesta unettomuudesta, ja valvoi yhtä aikaa olohuoneessa. Mitenkään ei mennyt perille se, että saatoin vain pyöriä sängyssä tuntikausia saamatta itse unta.



Kotitöiden tekeminen. Olisin vieläpä ymmärtänyt, jos kotityöt olisivat olleet suhteessa siihen, mitä itse sotkin tai aiheutin, vaan minulle kuului kaikki. Ainoa, millä sain helpotusta kotitöihin oli se, etten itse ikinä sotkenut, käyttänyt kuin minimimäärän astioita, jätin kaikki matot pois omasta huoneestani jne.



Ja rahattomuus. Se oli olosuhteiden summa, mutta se tuntui aina ja kaikkialla. En koskaan oppinut käyttämään rahaa, kun minulla ei koskaan ollut mitään käyttörahaa. En edelleenkään haluaisi käyttää rahaa mihinkään pakolliseen, vaan haluaisin ostella niitä merkkifarkkuja ja muita, joita en nuorena saanut. Järjellä tiedän, että ne ajat ovat mennyttä, mutta tunnetasolla kuvittelen, että olisin voinut olla vähän onnellisempi, jos olisin jotain materiaa saanut silloin nuorena.