Lue keskustelun säännöt.
Paha mieli, 3v lapsi yökylässä mummolassa ja oli kertonut..
16.06.2011 |
..että äiti antaa teräviä luunappeja niin, että häntä ihan sattuu ja sitten häntä itkettää. Oli yhtäkkiä alkanut kesken iltasadun oikein kohduttomasti itkeä, oli kertonut edellä mainitun eikä isoäidin mukaan meinannut millään saada itkua loppuamaan :/
Oudointa on todellakin se, että meillä ei luunappeja jaella, vaikka kieltämättä tällä hetkellä mennään kyllä reipasta uhmaikää ja luoja tietää että syitä nappeihin kyllä olisi..
Iltavuorossa olen tällä viikolla jolloin nähdään muutenkin hirmu vähän, olisiko ollut ihan ikävää ja siihen liittyvää pahaa oloa? Eihän pari viikkoa sitten 3 täyttänyt vielä osaa välttämättä tunnistaa yhtäkkisen pahan olon olevan edes ikävää, vaan kanavoinut sen jonnekin mikä on "hyvältä" tuntunut? Lisäksi lapsen sanavalinta on outo, nimittäin tuo terävä-sanan käyttö, en muista kuulleeni kenenkään missään yhteydessä maininneen terävistä luunapeista yhtään mitään (myönnän kyllä joskus uhanneeni luunapilla, mutta niiden terävyydestä ei ole ollut puhetta kyllä halaistua sanaa), meinaan että tuntuisi jos lapsi olisi erityisesti halunnut omista tuntemuksistaan kertoa olisi sanavalinta ollut ennemmin kovia luunappeja tms.
Enpä tiedä mitä tällä kirjoituksella haen, vertaistukea? Tottahan lapset puhuvat kaikenlaisia tarinoita, mutta tuo lohduton itku tähän lisättynä iltasadun aikaan pisti miettimään :/ Mitäs mieltä olette, olisiko voinut olla ihan ikävää ettei lapsi nyt mistään muusta oireile? Esikoinen, ja todellakin etsii rajojaan ja yhteenottoja on tullut, mieleen hiipii tietenkin väkisinkin onko tullut oltua liian jyrkkä tms. Ei kuitenkaan ole ainakaan koskaan vaikuttanut että olisi tukevammastakaan komentamisesta mitenkään "ottanut itseensä", vaan palaute on ollut palaute, jonka jälkeen toiminta todennäköisesti on jatkunut samana (edes silloin tällöin toivottavasti vähän hillitympänä :) ja vaikka uhkaisikin (tiedän, väärin sekin) luunapilla tai vanhalla kunnon selkäsaunalla, niin eipä sillä juuri vaikutusta näy olevan, jos kovin traumatisoitunut olisi niin kaipa jotain reaktiota näkyisi?
Asiasta puheenollen, miten rauhoitatte (tai asetatte "rajan") ihan kirjaimellisesti vailla minkäänlaista järkeä hilluvalla uhmaikäiselle, joka ei ehdi kuunnella yhtään mitään mitä yrität sanoa? Tai ainakin vaikutus on lähinnä yllyttävä :) Meillä ei tunnu jäähyt tai sylissä pitämiset pahemmin tepsivän, kyllä asiat sanallisesti hoitaa pitää ja siksipä meillä joskus on kovakin meteli kun yrität lapsen kiljunnan yli kailottaa oman asiasi.. Tarttumapintoja alkaa pikku hiljaa löytyä, mutta kokeneempien kasvattajien hyväksi havaitsemia vinkkejä otetaan erityismielellään vastaan! Ja niitä mielipiteitä!
Kiitos.
Kommentit (23)
päiväkodissa on kokenut henkilöstö, jolla itselläänkin on lapsia; osalla vielä pieniä ja osalla jo aikuisia.
Tietävät oikein hyvin että lapset osaavat tarinoidan kaikenlaista.
Ovat sanoneet suodattavansa lasten puheita.
Ja kyllähän ne lapset kaikenlaista outoa päiväkodistakin puhuvat. Ja osaavat kyllä olla oikean surkean ja vakuuttavan oloisia puhuessaan.
Heidän mielestään pk:ssa mm.
* pitää istua hiljaa tuolilla koko päivä (kovasti siellä kuitenkin leikitään kun lapsia hakee kotiin)
* ruokaa ei anneta ollenkaan, maitoa saattaa joskus saada pienen tilkan (eivät silti ole nälkäisiä)
* ei ole muita lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9-vuotiaalta, että mikä on luunappi..Eikä kumpikaan tiennyt, ei edes 9-vuotias.
oman ajatukseni... Olen sitä mieltä, että millään sellaisella, mitä ei ole valmis toteuttamaan, ei myöskään saa lasta uhkailla. Tässä tilanteessa on voinut käydä nyt niin, että lapsi on mummultaan testannut, mistä uhkauksessa on kysymys.
Eli jos olet uhkaillut luunapilla tai selkäsaunalla, lapseen on kylvetty pelko ja hän hakee turvaa jostain muualta.
Tämä on jo aika paha juttu.
Jos saan joitakin kasvatusneuvoja antaa, niin johdonmukainen linja ja tiukka ote. Sinun pitää kestää lapsen pettymyksen tunnetta ja toimia kuten aikuinen.
Ja toinen tehokas kasvatusmenetelmä on positiivinen palaute. "Hankalien" lasten vanhemmilta monesti hukkuu ne hyvät asiat, eikä niistä aina huomata antaa riittävästi hyvää palautetta. Lapsi ottaa rajatkin vastaan paremmin kun saa realistista positiivista palautetta. Tämä vaatii vanhemmilta herkkyyttä.... ja se herkkyys voi kadota raskaan arjen keskelle.
On hyvä, jos pystyisit vaikka oman äidin kanssa keskustelemaan kasvatuksen haasteista. Hän ymmärtää sinua ja varmasti uskookin, ettet ole tehnyt lapselle pahaa. Ja tottakai myös lapsen isän kanssa on hyvä keskustella, jotta kasvatuslinja on molemmilla yhteinen.
Esikoisen (nyt 7v.) kanssa huomasimme jo pienestä pitäen, miten hänen kanssaan tärkeitä olivat rutiinit (se, että arkiset asiat sujuivat tietyn kaavan mukaisesti), jos muutoksia piti tehdä, ne tehtiin vähitellen... tai sitten isompana, kun jo pystyi selittämään hänelle, etukäteen huolella valmistautuen. Nuorimmainen on ollut paljon sopeutuvaisempi, mutta rutiineja noudatamme silti. Tuntuu, että edelleen tuo 7-vuotias tarvitsee selkeämmän elämän kuin 2-vuotias :)
Tsemppiä sinulle ap, ymmärrän ahdinkosi ja haluan vain auttaa solmun ratkaisemisessa. Koita puhua asiasta myös lapsen kanssa hänen tasollaan.
Tuli muuten mieleen, että hankalimmassa vaiheessa esikoisen kanssa käsittelimme vaikeita tilanteita niinkin, että iltasadun tilalla kerroin tarinan, jossa päähenkilöinä oli eläimet, mutta asia samanlainen kuin päivällä tapahtunut ongelma. Toimi loistavasti. Ikää taisi tuolloin pojalla olla juuri n. 3 v.