Ei voi mitään, mutta mua ärsyttää että ihmiset pitävät itseään "erilaisena kuin muut"

että se erilaisuuden tuntu johtuu lapsuudesta. Syystä tai toisesta on lapsen erilaisesta perheestä tai muuten vain jäänyt ulkopuoliseksi kaveripiiristä. Se istuttaa ihmiseen pysyvän ulkopuolisuuden tunteen. Koska ei pysty kuulumaan joukkoon, niin sitä tuntee itsensä erilaiseksi. Ja omat viiteryhmät ovat harvassa.



Been there, done that. Kunnes nelikymppisenä valaistuin ja tajusin, että kyse olikin vain minun korvieni välisestä asiasta.

Mun tuttavapiirissä on erilaisuutta syödä lihaa ja ajaa autoa. Kaikki kierrättävät ja kukaan ei ole ainakaan myöntänyt käyttävänsä esim. kertakäyttövaippoja.



Ihmiset ovat kaikki keskenään erilaisia, mutta hakeutuvat yleensä "omiensa joukkoon". Jos joutuu kuitenkin oleskelemaan pitkiä aikoja sellaisten ihmisten seurassa, joita ei koe omikseen, tuntee varmasti ja oikeutetusti olevansa outo lintu.

Meillä erilaisuuden kokemus johtuu siitä, että perheemme on kaksikulttuurinen.



Uskokaa tai älkää: vaikka yksilöiden välillä on eroja niin valtaosa suomalaisista käyttäytyy, toimii ja ajattelee pääsääntöisesti kulttuurimme määrittämien arvojen mukaisesti. Samoin mieheni kotimaan kulttuurissa yksilöiden eroavaisuudet jäävät kulttuurin asettamien rajojen varjoon.



Meille sen sijaan kaksikulttuurisena perheenä on muokkautunut oma kulttuurimme, arvomme, toimintamallimme jne. jotka sijaitsevat molempien kulttuurien välimaastossa. Seuraus on se, että emme kunnolla sovi kummankaan kotimaan kulttuuriin.

Meillä erilaisuuden kokemus johtuu siitä, että perheemme on kaksikulttuurinen.

Uskokaa tai älkää: vaikka yksilöiden välillä on eroja niin valtaosa suomalaisista käyttäytyy, toimii ja ajattelee pääsääntöisesti kulttuurimme määrittämien arvojen mukaisesti. Samoin mieheni kotimaan kulttuurissa yksilöiden eroavaisuudet jäävät kulttuurin asettamien rajojen varjoon.

Meille sen sijaan kaksikulttuurisena perheenä on muokkautunut oma kulttuurimme, arvomme, toimintamallimme jne. jotka sijaitsevat molempien kulttuurien välimaastossa. Seuraus on se, että emme kunnolla sovi kummankaan kotimaan kulttuuriin.

omat väittämäsi. ;) Tässä se taas nähtiin, että totuus on jotain ihan muuta.

Itse olen kokenut aina, etten oikein kuulu mihinkään. Mutta se johtuu siitä, että lapsuudessani olen kokenut niin suuria järkytyksiä, että on ollut pakko ulkoistaa itseni, että pää kestäisi.

Tulen elämään koko elämäni nähtävästi sillä tavalla, että koen olevani erilainen ja ulkopuolella. En voi sille mitään, mutta olen nuorena kulkenut keskustelemassa lapsuudestani ja terapeuttini rauhoitti minua, että aivoni ovat kasvaneet näin ja siinä vaiheessa kun minun olisi pitänyt saada kasvaa turvallisesti lapsena, ovat aivoni joutuneet ulkoistamaan lapsuuteni ja aivoni tietävät sellaisia asioita, mitä moni ihminen ei koe ikinä elämänsä aikana.

Silti elän hyvää ja tasapainoista elämää. Mutta aina koen olevani hiukan ulkopuolella ja vähän erilainen. Sitä ei kukaan huomaa ja asia ei minua enää häiritse kun tiedän syyn siihen. Mutta sellaiset tavalliset ihmisten huolenaiheet ei minua paljon hetkauta ja mikään asia ei enää pelota kun melkein kaikki on koettu jo ennen kouluikää.

Joten uskon kyllä, että on ihmisiä, jotka elävät aina hiukan ulkopuolella ja kokevat olevansa erilaisia. Meitä on muitakin minun lisäkseni ja kaikkia meitä yhdistää se, että jossain vaiheessa kehitystämme on tapahtunut jotain sellaista, että olemme oman mielenterveyden takia joutuneet ulkoistamaan itsemme hetkeksi omasta elämästämme.

että se erilaisuuden tuntu johtuu lapsuudesta. Syystä tai toisesta on lapsen erilaisesta perheestä tai muuten vain jäänyt ulkopuoliseksi kaveripiiristä. Se istuttaa ihmiseen pysyvän ulkopuolisuuden tunteen. Koska ei pysty kuulumaan joukkoon, niin sitä tuntee itsensä erilaiseksi. Ja omat viiteryhmät ovat harvassa. Been there, done that. Kunnes nelikymppisenä valaistuin ja tajusin, että kyse olikin vain minun korvieni välisestä asiasta.

että en ole koskaan ollut kiinnostunut massakulttuurista, muodista, siitä miten asiat muiden mielestä pitäisi tehdä jne.



Olen aina tykännyt siitä musiikista mistä tykkään, pukeutunut kuten tykkään jne.



Lukiossakin ärsytti suunnattomasti kun kaikki luokan tytöt melkein olivat ringissä koulun pihassa ja kaikkia kiinnostivat ihan samat asiat. Myös luokan kaikki pojat tykkäsivät just samasta musiikista.



Nykyisin en ymmärrä ollenkaan materiatavoitteista elämää, en sitten yhtään. Uskon Jumalaan ja Jeesukseen ja TIEDÄN, että materialistinen elämäntapa on saatanan juoni eksyttää ihmiset todellisesta RAKKAUDESTA!