Koiraihmiset
Miten usein teillä on tarve viedä koira hoitoon ja kuka sitä hoitaa.
Kommentit (45)
kyseessä olisi hieman vanhempi ihminen niin asia olisi varmaan ihan ok. Mutta monet nuoret eivät joko kehtaa pyytää tarpeeksi, tai osaa pyytää, ja silloin olisi kohteliasta tarjota itse enemmän eikä käyttää toista hyväkseen.
kyseessä olisi hieman vanhempi ihminen niin asia olisi varmaan ihan ok. Mutta monet nuoret eivät joko kehtaa pyytää tarpeeksi, tai osaa pyytää, ja silloin olisi kohteliasta tarjota itse enemmän eikä käyttää toista hyväkseen.
että rupeaa tökkimään tuo hyväksikäyttösyytös. Siis toistan faktat, että hän on KOIRAIHMINEN ja ensisijainen syy, miksi hän haluaa koiria hoitoonsa, on juuri nimenomaan se. Hän - haluaa - hoitaa - koiria. Hän pitää koirista, hän haluaa olla niiden parissa, hän haluaisi oman mutta ei voi ottaa. Eläin-/koiraihminen nimenomaan tykkää viettää aikaa eläinten kanssa, ja se raha on hänelle kiva lisätienesti tehden sitä, mistä nauttii. Mä en aio, enkä pysty tuntea tästä asiasta oloani kurjaksi. Minä en koskaan tuputa koiriani sinne, päinvastoin, hän joskus jopa kyselee että koska saisi taas nähdä koiria. Minä koiraihmisenä tiedän tuon tunteen ja käsi sydämellä vakuutan, että olisin vaikka ilmaiseksi hoitanut koiria, jos aikanaan olisi ollut sellainen tilaisuus, ennen kuin omia oli (no lapsena olen tietysti näin tehnytkin, käynyt oven takana kyselemässä että saanko käyttää koiraanne). Puhumattakaan, että olisin saanut 480 mk (niin kauan on omista opiskeluista...) siitä ilosta, että 5 päivää saan pitää koiria lähelläni! Muutama eläinystävä täällä on tämän tajunnutkin.
Hänen ikäänsä en ole kysynyt, mutta opiskelujen vaiheesta päätellen tytöttelen häntä ihan turhaan, taitaa olla n. 25-vuotias. Koiria hän on hoitanut vuosia ja se riemu taitaa omalta kohdaltani olla pian ohi, hänen koiranottamispuheistaan päätellen.
No, tän joko tajuaa tai ei, jankuttaminen ilmeisesti ei auta puoleen tai toiseen.
että rupeaa tökkimään tuo hyväksikäyttösyytös. Siis toistan faktat, että hän on KOIRAIHMINEN ja ensisijainen syy, miksi hän haluaa koiria hoitoonsa, on juuri nimenomaan se. Hän - haluaa - hoitaa - koiria. Hän pitää koirista, hän haluaa olla niiden parissa, hän haluaisi oman mutta ei voi ottaa. Eläin-/koiraihminen nimenomaan tykkää viettää aikaa eläinten kanssa, ja se raha on hänelle kiva lisätienesti tehden sitä, mistä nauttii. Mä en aio, enkä pysty tuntea tästä asiasta oloani kurjaksi. Minä en koskaan tuputa koiriani sinne, päinvastoin, hän joskus jopa kyselee että koska saisi taas nähdä koiria. Minä koiraihmisenä tiedän tuon tunteen ja käsi sydämellä vakuutan, että olisin vaikka ilmaiseksi hoitanut koiria, jos aikanaan olisi ollut sellainen tilaisuus, ennen kuin omia oli (no lapsena olen tietysti näin tehnytkin, käynyt oven takana kyselemässä että saanko käyttää koiraanne). Puhumattakaan, että olisin saanut 480 mk (niin kauan on omista opiskeluista...) siitä ilosta, että 5 päivää saan pitää koiria lähelläni! Muutama eläinystävä täällä on tämän tajunnutkin. Hänen ikäänsä en ole kysynyt, mutta opiskelujen vaiheesta päätellen tytöttelen häntä ihan turhaan, taitaa olla n. 25-vuotias. Koiria hän on hoitanut vuosia ja se riemu taitaa omalta kohdaltani olla pian ohi, hänen koiranottamispuheistaan päätellen. No, tän joko tajuaa tai ei, jankuttaminen ilmeisesti ei auta puoleen tai toiseen.
että ei, kyseessä ei ole mun asenneongelmani, mun oletukseni, että hän vaan haluaa mahdollisimman vähästä rahasta hoitaa koiria, että mun fifit ois jotenkin erityisen suloisia ja kuka vaan hoitaisi niitä suorastaan ilmaiseksi. Ihan tässä on kuitenkin keskusteluja tämän _naisen_ kanssa käyty. ;) Ja mulla ei ole mitään syytä epäillä häntä niin yksinkertaiseksi, että hän kokisi tulevansa mun taholtani hyväksikäytetyksi, vaikka en tuputakaan enempää rahaa, kuin hän "tajuaa" pyytää. :)
Ei kannata verrata omia markka-aikaisia opintoja nykyaikaan, ennen sai tuolla n. 500 markalla vaikka mitä, nykyään ei 80 eurolla paljoan mitään.
Miksi muuten se opiskelija ei voi ottaa omaa koiraa? Jos usein on koiria hoidossa niin mikä kumma este on pitää omaa koiraa koko ajan?
kyseessä olisi hieman vanhempi ihminen niin asia olisi varmaan ihan ok. Mutta monet nuoret eivät joko kehtaa pyytää tarpeeksi, tai osaa pyytää, ja silloin olisi kohteliasta tarjota itse enemmän eikä käyttää toista hyväkseen.
että rupeaa tökkimään tuo hyväksikäyttösyytös. Siis toistan faktat, että hän on KOIRAIHMINEN ja ensisijainen syy, miksi hän haluaa koiria hoitoonsa, on juuri nimenomaan se. Hän - haluaa - hoitaa - koiria. Hän pitää koirista, hän haluaa olla niiden parissa, hän haluaisi oman mutta ei voi ottaa. Eläin-/koiraihminen nimenomaan tykkää viettää aikaa eläinten kanssa, ja se raha on hänelle kiva lisätienesti tehden sitä, mistä nauttii. Mä en aio, enkä pysty tuntea tästä asiasta oloani kurjaksi. Minä en koskaan tuputa koiriani sinne, päinvastoin, hän joskus jopa kyselee että koska saisi taas nähdä koiria. Minä koiraihmisenä tiedän tuon tunteen ja käsi sydämellä vakuutan, että olisin vaikka ilmaiseksi hoitanut koiria, jos aikanaan olisi ollut sellainen tilaisuus, ennen kuin omia oli (no lapsena olen tietysti näin tehnytkin, käynyt oven takana kyselemässä että saanko käyttää koiraanne). Puhumattakaan, että olisin saanut 480 mk (niin kauan on omista opiskeluista...) siitä ilosta, että 5 päivää saan pitää koiria lähelläni! Muutama eläinystävä täällä on tämän tajunnutkin.Hänen ikäänsä en ole kysynyt, mutta opiskelujen vaiheesta päätellen tytöttelen häntä ihan turhaan, taitaa olla n. 25-vuotias. Koiria hän on hoitanut vuosia ja se riemu taitaa omalta kohdaltani olla pian ohi, hänen koiranottamispuheistaan päätellen.
No, tän joko tajuaa tai ei, jankuttaminen ilmeisesti ei auta puoleen tai toiseen.
Mähän kirjoitin, että opiskelija voi kieltäytyä, jos katsoo ehtojen olevan huonot. Mä oon opiskelijana kieltäytynyt todella monesta työstä juurikin siksi, että siitä ei ole maksettu tarpeeksi.
Kuule, olen todellakin hoitanut ystävieni ja tuttujeni lapsia ja eläimiä IHAN ILMAISEKSI, laittanut ruokaa juhliin ja avustanut juhlien järjestämisessä IHAN ILMAISEKSI. Helvetti, mä hoidan naapurin hevosia joka päivä ilman mitään korvausta, koska se on musta kivaa.