Siis täh? Oikeestiko isovanhempien tehtävä auttaa lastenhoidossa???

erilaisia perheitä ja erilaisia tapoja?



Toivotaan, ettei sun poikas ole vaatimassa sua hoitoavuksi.

Tykkään omalla vapaalla tehdä mitä haluan. Olen eronnut ja reissaan paljon ystävien kanssa.Käyn töissä, joten vapaat on kortilla. menen joskus tyttären luokse ja istuskelen aikani, leikin pikku nassikan kanssa ja juomme kahvit jne. En ole ollut käytettävissä kertaakaan vahtimassa lasta. Tuntuu, että en osaisikaan, enkä haluaisikaan. nassikka on mumman lutunen ystävä, meillä hyvä näin. rahallisesti olen auttanut sitten enemmänkin. Hankkinut tarpeellista lastenhoitotarviketta.

Koska meillä on loppunut velvollisuudet läheisiä kohtaan? Meillä on velvollisuuksia: hoitaa lapsemme, auttaa vanhenevia vanhempia, hoitaa tarvittaessa sairassta puolisoa ja hoitaa niitä lapsenlapsiakin.



Tää suomalainen yhteiskunta on järkyttävä...

Jotenkin vaan näkynyt usein täällä virke: mummojen tehtävä auttaa lastenhoidossa.



Ajattelin, että onko ihan yleinen trendi 20-vuotiaiden ajatuksena ja mielipiteenä.



Kyllä poikani saa vaatia minua hoitoavuksi, osaan kieltäytyä jos ei sovi. Eikä hän noin ajattelekaan, että se kuuluisi minulle. Hän vaimonsa mielipidettä en tiedä. :)

kertokaapas koska isovanhemmat saavat sitten elää sitä omaa elämää? Haudassako?

Koska meillä on loppunut velvollisuudet läheisiä kohtaan? Meillä on velvollisuuksia: hoitaa lapsemme, auttaa vanhenevia vanhempia, hoitaa tarvittaessa sairassta puolisoa ja hoitaa niitä lapsenlapsiakin.

Tää suomalainen yhteiskunta on järkyttävä...

Oman jaksamisen mukaan toki, mutta minusta on ihan käsittämätöntä se, että sukulaisia, ystäviä ja miksei vieraampiakaan ei autettaisi jos joku on sen tarpeessa.

Sitten tietysti jokainen myös valitsee sen, millainen isovanhempi haluaa olla, mutta kyllähän lapsenlapsiin minun mielestäni muodostuu erilainen suhde, jos heidän kanssaan viettää aikaa ilman vanhempia, kuin niin, että aina vanhemmat ovat mukana.

Koen, että se ei ole mummojen velvollisuus, vaan upea mahdollisuus joskus nauttia lapsenlapsesta kahden kesken.



Minulle tuo velvollisuus sana tässä yhteydessä tuo nuorille ajattelun, jotta se olisi usein tapahtuvaa ja juuri silloin kun nuoret sitä haluavat.



Sitäkin mietin, että kun mummo käy töissä ja nuori on hoitovapaalla, on pikemminkin sen hoitovapaalla olevan velvollisuus hoitaa lastaan miehensä kanssa.

Minusta vähän tokerö tapa 'onnitella', enkä sitä paitsi pyytänyt mitään. Toiseksi, minut ja veljeni hoisi kyllä mummo.

kertoa, että minun mielestäni olisi mummona toki saada viettää aikaa lastenlasten kanssa silloin kun se minulle sopii ja kun minä haluan. :D



Silloin se on sitä ihanaa yhteyden luomisen aikaa. Ei niin, että minut velvoitetaan olemaan lapsenlikkana kun nuoret lähtee vaikkapa bilettämään.



Vaan sovitusti kolmen vapaapäivän aikana olisn yhtenä päivänä mieluusti lastenlasten kanssa oman haluamisen ja voimavarani mukaan.

kolmisenkymmentä, joten työelämässä pitkään olevat mummot ovat ihan marginaaliryhmää.



Mua kauhistuttaa tämä ainakin palstan mukaan yhteiskunnassa vallitseva valtava itsekkyys. Totta ihmeessä omista läheisistä pidetään huolta ja heitä autetaan puolin ja toisin. Kylmä ajattelutapa siitä, että mummoja käytetään hyväksi lastenhoitoapuna ja sitten lykätään laitokseen tuntuu hyvin vieraalta, jos empatiakyky on normaalisti kehittynyt ja perhesuhteet muutenkin kunnossa.



Onneksi mä olen syntynyt sellaiseen perheeseen, jossa ihmissuhteet ovat kunnossa ja sydän paikallaan :)

Koen, että se ei ole mummojen velvollisuus, vaan upea mahdollisuus joskus nauttia lapsenlapsesta kahden kesken..

auttamisen suhteen. Usein ajatellaan juuri että eihän minun tarvitse auttaa, eihän minun tarvitse puuttua, ei ole minun asia ja jos tarkkaan ajatellaan niin eihän minun tarvitse edes pitää yhteyttä enää.

Me emme ole saaneet minuuttiakaan lastenhoitoapua suvuilta. Appivanhemmilla on syynä sairaudet ja omilla vanhemmilla se että heillä on autettavia jotka oikeasti tarvitsevat apua, ei meitä jotka tarvitsisimme "apua" ihan vaan päästäksemme elokuviin tai syömään tms. Minusta tämä on ihan ok. Mutta jos heillä tulisi joku avuntarve niin tottakai olisimme auttamassa.

Olen seurannut työkaverini ja naapurini elämää.



Työkaveri päälle 60v ja jää syksyllä eläkkeelle pääasiallisena syynä että voisi auttaa paremmin tytärtään lastenhoidossa. Tyttärellä neljä 3-10v lasta ja riitaisi ero sekä sössinyt muutenkin asiansa. Jatkuvasti vanhemmat joutuvat auttamaan rahallisesti (jopa asunnon ostossa)sekä antamaan lastenhoitoapua. Välillä on työkaveri joutunut lähtemään kesken päivän töistäkin kun tytär on vislannut apuun.



Naapurin 20v tytöllä 2v tytär. Jatkuvasti pitäisi mummon tulla hoitamaan, jotta pääsevät miehen kanssa jonnekin kaksin. Jos ei jaksa tai olisi omia hommia/menoja, tytär suuttuu ja uhkaa, ettei mummo näe lapsenlastaan enää koskaan. Koko ajan siis pitäisi olla valmiustilassa kun tytär vislaa.



Itse emme ole saaneet mitään apua. Lasten mummot kuolivat kun lapsemme olivat 1v-5v. Ukit ovat huonokuntoisia ja asuvat satojen kilsojen päässä. Ei ole tullut myöskään rahallista apua.

pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa verot.



Mutta oma mielipiteeni on, että jos ei lapsiaan auta lapsenlapsien kanssa, niin turha sitten vinkua lapsiltaankaan apua kun on todella vanha ja sairas tai yksinäinen vanhainkodissa. Kun ei sekään ole sitten mikään lasten velvollisuus, eikä ne omat lapset ole pyytäneet tänne syntyä.

Joka viikko mun pitäis käydä jossakin, jotta anoppi saa olla muksun kanssa. Olenhan mä toisaalta tyytyväinen, että saa omaakin aikaa, mutta toisinaan ottaa pannuun kun pitää jo viikkoa aiemmin sopia, että milloin sitten taas ensi viikolla!? Kyse ei ole siitä, että anoppi kokee velvollisuudekseen, vaan siitä, että hän HALUAA olla lapsen kanssa. Arvostan kyllä ja olen iloinen että näin tulee heille varmasti läheisempi suhde, mutta kyllä välillä myös raivostuttaa kun joku on lasta vaatimassa hoitoonsa. Mitään omaa elämää ja suunnitelmia ei paljon ehdi olla kun aina joku mummu soittelee ja kyselee kyläilyä.. painostaa meitä menemään kaksistaan jonnekin ja vaikka miten nätisti sanoisit, että ilmoitetaan kyllä kun tarvitaan, niin ei! Kun pitäisi saada heti!



Että on siellä mummoillakin tekemisen puutetta ja pitää kalenteri itsekkkäästi täyttää omilla menoilla ja omien mieltymysten mukaan viikkoja ennen.. ei se välttämättä mene juuri niin, että SITTEN KUN MINÄ APUA TARVIN, vaan silloin kun MUMMOLLE SOPII. Se ehkä ottaa eniten pannuun. Että mä sopeudun mummon aikatauluihin. MUR.

Minusta vähän tokerö tapa 'onnitella', enkä sitä paitsi pyytänyt mitään. Toiseksi, minut ja veljeni hoisi kyllä mummo.

se yleensä on, että jos on itse saanut pajon apuja omilta vanhemmiltaa muistaa sen ajan tosi helppona ja leppoisana eikä sitten enää kiinnosta auttaa omia lapsiaan.

Aika yleistä nykyisillä isovanhemmilla.

Toivottavasti he sitten muistavat että ei niiden lapsien tehtävä ole sitten auttaa heitä kun ikääntyvät. Niin makaa kuin petaa :)

äiti sanoi jo lapsena, että jokainen hoitaa itse omat lapsensa, joskus voi vahtia, mutta päätyö on vanhemmilla. Näin kävikin, äiti oli muutaman kerran kotimiehenä ja se oli siinä. Hän kuoli 74-vuotiaana, joten siihen sekin loppui.

kertoa, että minun mielestäni olisi mummona toki saada viettää aikaa lastenlasten kanssa silloin kun se minulle sopii ja kun minä haluan. :D

Silloin se on sitä ihanaa yhteyden luomisen aikaa. Ei niin, että minut velvoitetaan olemaan lapsenlikkana kun nuoret lähtee vaikkapa bilettämään.

Vaan sovitusti kolmen vapaapäivän aikana olisn yhtenä päivänä mieluusti lastenlasten kanssa oman haluamisen ja voimavarani mukaan.

tuollaisessa perheessä, missä tehdään asioita silloin, kun "minulle sopii ja minä haluan". Ihan sama, tarvitseeko joku apua, pääasia, ettei omat suunnitelmat ja vapaaviikonloppu mene myttyyn. Ja toki haluan korostaa sitä, että apu pitää mitoittaa voimavarojen mukaan ja ihannetilanteessa sen pitäisi olla vielä vastavuoroistakin. Mutta eihän se aina onnistu. Kyllä meillä ainakin on välillä joutunut oikeasti venymään yli jaksamisen, kun on esim. vanhuksia hoidettu.

Mutta eri perheillä on tietysti erilaisia tapoja, ja ehkäpä ap:n perheessä ei ole muutenkaan tapana auttaa muita?

Varmasti minun ajattelutapani tulee omista kokemuksista myös.

Äitini on heti kun vauva syntynyt, sanonut, että hän on omansa hoitanut, eikä ala piiaksi. Ei ole tarvinnutkaan. Kylässä ollaan käyty perheenä.



Isäni on ottanut poikani pienestä asti mökille kaverikseen silloin kun sitä on halunnut. Homma toiminut upeasti, heillä lämpimät välit edelleen.



Tyttäreni pitkäaikaissairas, ei ole ollut koskaan pienenä missään mummoloissa esim. yökylää. Osin sairautensa takia. Emme ole kyllä edes ajatelleet, että jollakin olisi velvollisuus hoitaa häntä, esim mummoilla ja papoilla. Kyllä se velvollisuus on ihan meillä itsellämme.



Kun hän astuu aikuisuuteen, koen tavallaan, että alkaa minun oma aika, vihdoin. Saan olla vapaalla rauhassa ilman sen suurempia velvoitteita. Tosin en koe velvoitteena rakastaa omia lähimmäisiä, tavata heitä ja jakaa yhteistä aikaa.



Lapsenhoitovelvoite ei kuulu mielestäni rakastamiseen.

pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa verot.

Mutta oma mielipiteeni on, että jos ei lapsiaan auta lapsenlapsien kanssa, niin turha sitten vinkua lapsiltaankaan apua kun on todella vanha ja sairas tai yksinäinen vanhainkodissa. Kun ei sekään ole sitten mikään lasten velvollisuus, eikä ne omat lapset ole pyytäneet tänne syntyä.

Eli se ei riitä että on uhrannut omanelämän n.18v? Vaan pitää vielä vanhanakin olla elämättä omaa elämää ollenkaan? No ehtiihän sitä tietysti saada omaa vapaa-aikaa sitten haudassa oman rakkaansa vieressä.... VOI JUMA ET TÄÄLLÄ ON ITSEKKÄITÄ IHMISIÄ! Ei me vanhemmatkaan haluta olla koko elämää vaan lastenpiikoina, eka omat ja sit vielä lastenlapset... Kait meilläkin saa oma napa mennä edelle jo siinä vaiheessa!

ettei niitä kiinnosta lapsenlapsensa, niin älkää nyt väkisin yrittäkö. Isovanhemmilla on oikeus saada olla lastenlasten kanssa. Niin päin se on nähtävä, eli lapsen parasta ajatellen. Jos ei niitä kiinnosta, niin antakaa niiden isovanhempien mädäntyä ihan rauhassa.