Huojennus---> avioero

Oikeastaan pakko tulla vain huokaisemaan.

Tämä oli iso helpotus, vaikka paljon vastuuta joudunkin yksinäni kantamaan ( 5 lasta).

Miehelläni on todettu add ja epäilen jotakin muutakin mielenterveyteen liittyvää. Henkinen painostus alkaa olla taakse jäänyttä ja saamme taas hengittää ilman jännitystä.

Koskaan ei väkivaltaista käytöstä, mutta pelottavaa sellaista kuitenkin ja neuvolan kautta jo ilmoitinkin esimerkiksi lastensuojeluun, jotta saamme apuja erotilanteeseen, koska pelkäsin, että mies rupeaa käyttäytymään kamalalla tavalla (itsemurhauhkailua lasten kuullen ym. kun olen erosta maininnutkin).

Olen vaan niin helpottunut... heinäkuussa pääsemme lasten kanssa omaan asuntoon ja aion omistaa elämäni heille niin paljon kuin voin.

Olen aina saanut kehuja äitiydestäni, mutta silti jotenkin tuntuu, että kaiken koettelemuksen tahdon lapsille koittaa korvata. En tavaroilla vaan yhdessä olemisella.

Yhtäkään ukkoa en aio ottaa riesakseni, ehkä lasten ollessa aikuisia voin jotakuta tapailla, mutta muutoin annan itselleni armoa ja aion nauttia yksinolosta. Ihan tosissani. Olen sen itsellenikin velkaa. Olen omalääkärinikin mielestä olen aivan ihana äiti ja uskon, että tämä minun hoitaja-luonne nimenomaan saa aikaan sen, että vetoan miehiin joilla on ongelmia. Nyt riitti.



Ihanaa henkinen vapaus ja odotan innolla uuden kotimme sisutamista ja pieniä arkisia onnen hippuja! Voimia kaikille saman kokeneille ja nauttikaa lapsistanne!