Miten selität lapsellesi, että kaveri on erityislapsi sanomatta sitä suoraan?

Minulla on autistinen lapsi, pienille lapsille sanon että hän on erilainen ja siksi toimii siten ( jos ihmettelevät miksi tekee jotenkin erilailla jonkun asian). 10 vuotiaalle voi perustella jo tarkemmin. Ei siitä nyt kannata ongelmaa kehitellä.

eli ottavat asian "aha, nyt ymmärrän" -tyylillä. Esikoisen kanssa kävi joskus vähän hassusti, kun lapsi alkoi pahaa tarkoittamatta selittämään serkulleen, että sulle on toi vaikeaa koska...

Serkkuhan tästä kimmastui, omani pahoitti siitä mielensä ja niin edelleen. Mutta kaikki selvisivät hengissä, serkku leppyi ja minä juttelin lapsen kanssa siitä, ettei kukaan meistä halua, että omiin puutteisiimme kiinnitetään huomiota. Tämä oli taas lapselle selvää, kunhan käytiin läpi. Ei vaan ollut tullut äidille mieleen.

Tuolla kertaa lapsi toimi ihan hyvässä uskossa, mutta nyt tietää, että toisen vamman tai sairauden käyttäminen lyömäaseena on vähintään yhtä törkeää kuin haukkua elopainon, silmälasien tai muun ominaisuuden perusteella. Minusta lapseni ovat sikäli normaaleja, että haukkuvat joskus toisiansa (vaikken sitäkään hyväksy), mutta käyttäytyvät kavereita kohtaan huomattavasti kiltimmin...

Tietysti asioita selitetään lapsen ikää vastaavasti. Viisivuotias ei vielä paljonkaan kiinnitä edes huomiota tällaisiin asioihin, mutta sitä mukaa kun näen että lapsi miettii, niin käydään myös läpi. Omani ainakin tulevat ääneen ihmettelemään, jos joku vaivaa. Enkä todellakaan pidä heitä minään ihmelapsina ;)

niin fiksut omat lapset, jotka ottaisivat asian vain tyyliin: aijaa, no sepäs selittää kaiken. Minulla on ihan normaalit lapset, jotka käyttäytyvät koulussa ja kotona täysin keskimääräisesti. Ja tunnen ehdottomasti huolta, että jos puhun asian suoraan, lapseni ei välttämättä osaa käyttäytyä fiksusti tätä toista kohtaan. Jos heille jatkossa tulee taas ongelmatilanne, uskon, että poikani voisi pamauttaa päin naamaa, että olet erkkatapaus tms. Vaikka kuinka yrittäisin selittää tätä asiaa, en pystyisi takaamaan 9v. poikani käytöstä. Ap.

ettei vaan äiti sitten pahastu, jos sana leviää lasten piirissä.



Itse suosisin avointa linjaa. Vammaistyötä tehneenä olen huomannut, että lapset ymmärtävät ja hyväksyvät parhaiten juuri nuo yksinkertaiset mutta todet selitykset. Esimerkkinä tuli mieleen, kun eräälle cp-vammaiselle pojalle oli tosi vaikeaa nieleminen. Olimme cp-vamma-perheiden tapaamisessa ja paikalla oli myös lapsi, jonka omalla sisaruksella oli hyvin lievä cp-vamma. Lapsi kommentoi rumasti tuon vaikeammin vammaisen pojan syömisestä, mutta kun kerroin, että tälle pojalle cp-vamma aiheuttaa sen, että kun hän yrittää nielaista, kieli tuleekin ulos, ymmärsi lapsi asian. Jos lapsilla ei ole sanaa käytettävänä, esim. vamma, he voivat keksiä itse rumempia ilmaisuja.

Olen jo tehnyt töitä asian kanssa, mutta se, miten poikani käyttäytyy tietyissä tilanteissa ei ole minun päätettävissäni. Mutta tämä tie näyttää ainoalta vaihtoehdolta teistä. Tulen sitten joskus kommentoimaan, miten meni.



Ap.

Vai mihin ikään asti luulet voivasi?

jos kaverillaan on joku tunnettu ongelma. Tokihan sitä moni tottuu ja ei ehkä edes ihmettele jos kaveri käyttäytyy joskus vähän oudosti, koska se nyt vaan on sellainen. Mutta varsinkin jos oireet on lievät, voi sille toiselle osapuolelle jäädä epäselväksi että mikä tässä tilanteessa taas olikaan hänen vikansa. Sanotaan vaikka että jos tiedän että joku ihminen ei kestä stressaavia sosiaalisia tilanteita, tiedän ettei minun kannata ottaa itseeni jos hän joskus hermostuu näennäisesti syyttä suotta ja sanoo asioita joita ei tarkoita, vaan päinvastoin voin osata luovia sosiaalisessa tilanteessa niin että kaikki osalliset pysyy mukana. Jos en tiedä että hänellä on ko. asian kanssa ongelma, saataan murehtia paljonkin, että mitä nyt oikein tapahtui ja mikä minussa on vikana kun tuon piti noin minulle suuttua.



Toinen juttu, ja ehkä hyvä näkökulma ap:lle on, että lapsen koulussa taitaa olla erikseen "normaalit" ja "erkkatapaukset". Nyt sitten pitäisi selittää miksi yksi "normaali" ei olekaan "normaali", ja ap pelkää että tämä leimautuu "erkkatapaukseksi" lapsensa silmissä. Tilanteen voisi kääntää päälaelleen sillä tavalla, että leimautumista ei tapahdu. Voi selittää, että kukaan meistä ei ole "normaali", vaan kaikilla on omat haasteensa, ja se jako erityisluokkalaisiin ja muihin tehdään sen mukaan, kuka tarvitsee eniten apua koulussa opetettavissa asioissa tai ryhmätyöskentelyssä, ja se riippuu ihan siitä mitä aikuiset päättää, että kuka menee erityisluokalle ja koska, ja kuka ei. Voi olla erityisluokkalaisia joilla on vaikeuksia yhdellä alueella, vaikka lukemisessa, ja voi olla "normaalilla" luokalla olevia, joilla on vaikeuksia kavereiden kanssa, ja päinvastoin. Voi olla myös lapsia, joiden vaikeuksia ei olla huomattu vielä. Voi sanoa vielä, että se kaveri on onnekas kun on saanut ihan oman avustajan, nykyisin arvostetaan lapsia niin paljon että halutaan kaikkien saavan hyvän koulutuksen, joskus ennen vanhaan ei kenelläkään ollut avustajia ja sitä oltiin sitten vaan tyhmiä tai tuhmia lapsia. Minä ainakin keksin meidän ns. normaalista ja ihan elämässä pärjänneestä suvusta monta tapausta, jotka on joutuneet pärjäämään esim. lukihäiriön kanssa ihan ilman apua kuka mitenkin, enkä pidä sitä tavoiteltavana asiana. Lapsena en välttämättä olisi tiennyt, että isällä tai isoisällä on lukihäiriö, joten olisin saattanutkin pilkata jotakin toista jolle kirjainten hahmottaminen oli vaikeaa.

pääpiirteissään, että on ihan normaalia että on erilaisia ihmisiä, ei kannata siitä tehdä sen suurempaa numeroa tai ihmeellistä asiaa tyyliin "siis arvaa mitä mä kuulin, tolla petterillä on kuulemma tiäks tällanen vamma, eikä ihaks tosi!", asioista voi ja kannattaa puhua rehellisesti. Ei ne erityisluokkalaisetkaan sen oudompia lapsia ole. Sen sijaan että keskittyy miettimään miten ei-leimaavasti sanoisi asian tämän tietyn kaverin kohdalla, voisi miettiä pystyisikö ennemminkin vähentämään yleistä leimaamista kaikkien kohdalla.

se, ettei osaa huomioida toisen tunteita. Poikani pitää kaveriaan nyt vain hieman outona, mutta jos kerron asian suoraan, pelkään, että hän pitää kaveriaan sen jälkeen erityislapsena. Poikani tietää kyllä, millaisia monet erityislapset ovat, jotka ovat samassa koulussa erkkaluokilla. En halua tätä "leimaa" poikien väliseen kanssakäymiseen.

Ap.

selitin lapselleni kuinka me ollaan kaikki erilaisia ja meillä on kaikilla omat haasteemme. Jokainen yrittää parantaa omia heikkouksiaan. Esimerkiksi toinen harjoittelee käyttäytymistä toinen uintia. Lapsi voi sanoa kaverille nätisti silloin kuin kaverin toiminta on ikävää.

kuinka leikit sujuvat Lassen kanssa. Kysyisin ehkä myös, onko Lassen kanssa leikkiessä ilmennyt koskaan mitään ongelmia. Jos lapseni vastaisi "ei!", niin antaisin asian olla, mutta jos lapseni kysyisi esim. "miten niin?", niin alkaisin selvittää asiaa tarkemmin.

että Lasse on niitä, joille on keksitty termi "erityislapsi", ja joita äidin lapsuudessa kutsuttiin debiileiksi.

hankalaa keksiä käypiä valheitakaan.

xx vielä harjoittelee sitä ja sitä käyttäytymisasiaa niin kuin oma lapsi harjoittelee yy asiaa (jokaisesta lapsesta löytyy esimerkkejä, ei tarvitse olla käytöksestä kaikilla) ja että lasten taidot kehittyvät eri tahtiin? Ei kai tuon sen kummempaa tarvitse olla, ihan maalaisjärki riittänee.

Mä olen ainakin omilleni käyttänyt juuri tuota sanaa ja sitten selittänyt, että joillekin on paljon vaikeampaa oppia, miten kuuluu olla.



En ymmärrä, miksi syyn kertominen asettaisi toisen lapsen huonompaan valoon kuin se, että hän käyttäytyy huonosti "ilman syytä". Lapsenkin on helpompi kestää erilaisuutta, jos hän ymmärtää mistä on kyse - erilaisuudesta. Älä tee asiasta vaikeampaa kuin se on.

Parasta olisi, jos toisen lapsen vanhemmat antaisivat luvan käyttää oikeaa diagnoosia, hankkisivat vaikka lapsen kuntoutusohjaajan koululle kertomaan koko luokalle, mikä on diagnoosi, miten se vaikuttaa jne. Mitä avoimemmin puhutaan, sitä vähemmän jää mahdollisuuksia kiusaamiseen, ja sitä helpompi lasten on toisiaan ymmärtää. Näin meillä on toimittu, ja hienosti on mennyt.

korvaa sana erityislapsi sanalla vammainen.

se, ettei osaa huomioida toisen tunteita. Poikani pitää kaveriaan nyt vain hieman outona, mutta jos kerron asian suoraan, pelkään, että hän pitää kaveriaan sen jälkeen erityislapsena. Poikani tietää kyllä, millaisia monet erityislapset ovat, jotka ovat samassa koulussa erkkaluokilla. En halua tätä "leimaa" poikien väliseen kanssakäymiseen.



Ap.

Se on ulkopuolisen korvissa, sekä aikuisen että lapsen, aivan kummallinen termi. Joku on oikein erityinen lapsi, spesiaali, saa tehdä sellaista, jota muut eivät. Eivätkö kaikki lapset olekaan (vanhemmilleen) erityisiä? Parempi olisi käyttää oikeaa diagnoosia.

joka voi käyttäytyä joskus vähän haastavasti... (ei ole diagnoosia - vielä ainakaan, mutta oireet on aika selkeät, joskin lievät sit taas mahdollisen diagnoosin mittapuun mukaan)



Muille lapsille olen selittänyt asian kutakuinkin niin, että hän on lapsi, jolle toisten kanssa oleminen ja tietyt muut jutut vaativat vähän enemmän harjoittelua. Toiset oppii vähän nihkeämmin ajamaan polkupyörällä, toiselle lukeminen tai laskeminen ottaa vähän enemmän aikaa oppia jne. (riippuen tietty siitä, minkäikäiselle lapselle koitan asiaa selittää ja sisaruksen kohdalla olen keksinyt sit jonkun jutun, joka just hänellä on ottanut aikansa ennekun on alkanut sujua tai jota hän ei itse vielä ihan osaa) ja meidän pojalla nyt on tämä juttu, joka on vaikea oppia.

Mitein itsekin samaa, että miksi lapselle ei voi sanoa ja selittää suoraan ja rehellisesti, mistä on kyse?

Eihän se ole mollaamista tai arvostelua tai vähättelyä vaan totuus.



Kerrot, että lapsella on xxx diganoosi, mitä tarkoittaa sitä, että .... ja siksi hänellä on vaikeuksia tässä osa-alueessa ja hän opettelee näitä asioita vielä..



Kun lapsesi tietää mistä on kyse, hän osaa suhtautua kaveriinsa hermostumatta. Ja ehkä alkaa auttamaankin ja opettamaan. Eli että lapsi ei tahallaan tyhmäile tai ole hankala, vaan siellä on ihan neuroliginen tai fysiologinen vaje, minkä takia tulee ongelmia joillan alueella sitten.



Oma lapseni ihmettelee kaveriaan, joka lukee vielä aika hitaasti, on siinä huonompi kuin hän.

Minä muistutan aina, että ko. kaveri on taitava matematiikassa, mikä omalleni tuottaa vaikeuksia. Me kaikki opimme asioita eri tahtiin ja olemme taitavampia kuka lukemisessa ja kuka matematiikassa.