Miten selität lapsellesi, että kaveri on erityislapsi sanomatta sitä suoraan?

Kyllä sen kaikki muutenkin tietää. Meillä myös tällainen lapsi ystäväperheessä ja paljon liikutaan porukalla. Jatkuvasti saa omalle lapselle tolkuttaa, esim. että vaikka toinen tekee jotain, niin sinä et tee. Se toinen kun ei vaan ymmärrä, että asiasta sanottiin. Ja kun sä ymmärrät sä lopetat, teki toinen mitä tahansa. Ko. lapsella vaikeuksia puheen ymmärtämisessä ja lisäksi kiusana myös ylivilkkaus.



Eikä asiaa yhtään helpota, että ko. Lapsen vanhemmat ei kauheasti jaksa omaansa kieltää, kun tietävät, että viesti ei juuri perille mene.

se, ettei osaa huomioida toisen tunteita. Poikani pitää kaveriaan nyt vain hieman outona, mutta jos kerron asian suoraan, pelkään, että hän pitää kaveriaan sen jälkeen erityislapsena. Poikani tietää kyllä, millaisia monet erityislapset ovat, jotka ovat samassa koulussa erkkaluokilla. En halua tätä "leimaa" poikien väliseen kanssakäymiseen.

Ap.

Lähtökohtaisesti minä kuulun myös noihin äiteihin, jotka kertoisivat suoraan. Tässä ei kai oleellista ole se että lapsi on erityislapsi, sillä ei kai erityislapsi tarkoita että lapsessa on mitään vikaa. Eikä ole olemassa mitään yhteneväistä erityislapsi statusta, vaan erityislapsiakin on hyvin erilaisia.

Eli jos nyt pelkäät että erityislapsi leimaa poikasi käytöstä, niin taitaitisi olla asennekasvatuksen paikka...

Tässä ei kai oleellista ole se että lapsi on erityislapsi, sillä ei kai erityislapsi tarkoita että lapsessa on mitään vikaa.

Ai ei vai? Kylläpäs.

minulla on erityislapsi ja hänkin parjää normaaliluokalla tukitoimien ansiosta. Hänen luokkakaverinsa tietävät, mikä diagnoosi hänellä on, hän on kertonut siitä itse. Monet eivät tosin ole tietnneet, mitä se diagnoosi tarkoittaa, paitsi että hän on "vähän outo". Tässä sitten nähdään vanhempien ja kasvatuksen merkitys. Jotkut ovat selittäneet lapsilleen että "asperger on sellainen aivosairaus, sinun ei tarvitse siitä välittää ja voisit vaikka vältellä sitä vähän", josta on ollut seurauksena, että tämä nuori kullannuppu tuli meille kotiin riehumaan ja huutamaan tuota "aivosairautta" ja rikkomaan ikkunoita. Toisen vanhemmat ovat selittäneet asiallisesti, että kyseessä on ongelma, jsosa aivosolut ei juttele keskenään niin tasaisesti kuin pitäisi eikä tieto aina kulje aivoissa niin kuin pitäisi ja sen takia esim ilmeiden ja suuntien ja äänten hahmottaminen sosiaalisten tilanteiden haltsaaminen on vaikeaa ja suuttuminen sen takia helppoa, eikä oikein pärjää potkupallossa, mutta että on sitten sen takia esim vastaavasti hyvä piirtämään ja matikassa ja eikös teillä se pyöräilykin suju ihan hienosti. Näiden lasten kanssa leikit on sujuneet hienosti.



Kannattaa pysyä konkreettisella tasolla, ja puhua rauhallisesti ja avoimesti esimerkiksi siitä, mitä tämän kaverin erityisongelma aiheuttaa, mitä se ei aiheuta, miten siitä huolimatta voi selvitä ja mitä se edellyttää "hyvältä kaverilta" eli sinun lapseltasi.



Tässähän kannattaa myös lähteä siitä, että lapset ovat jo kavereita. He ovat jo hyväksyneet toisensa. Diagnoositieto sinänsä ei enää muuta heidän suhtautumista toisiinsa, vaan sinä teet sen omalla asenteellasi, jos teet. Kyse ei ole siitä, ettei sinun poikasi jo tietäisi suurinta osaa toisen ongelmista, esim siitä huonosta käytöksestä. Hän ihmettelee enää vain selitystä.

niin fiksut omat lapset, jotka ottaisivat asian vain tyyliin: aijaa, no sepäs selittää kaiken. Minulla on ihan normaalit lapset, jotka käyttäytyvät koulussa ja kotona täysin keskimääräisesti. Ja tunnen ehdottomasti huolta, että jos puhun asian suoraan, lapseni ei välttämättä osaa käyttäytyä fiksusti tätä toista kohtaan. Jos heille jatkossa tulee taas ongelmatilanne, uskon, että poikani voisi pamauttaa päin naamaa, että olet erkkatapaus tms. Vaikka kuinka yrittäisin selittää tätä asiaa, en pystyisi takaamaan 9v. poikani käytöstä.



Ap.

sitä paitsi meillä ainakin on jo päiväkodissa puhuttu siitä ettei kaikki ole samanlaisia. Miksi pitää käyttää hienostelevaa erityislapsi nimeä jos kakara on joku adhd? Tai sit vammainen?

koskaan esille. Minä satun tietämään asian, koska äiti on kertonut sen minulle.

erityislasten pk-ryhmässä. Siellä neuvottiin sanomaan, että x ei vielä osaa.

niin fiksut omat lapset, jotka ottaisivat asian vain tyyliin: aijaa, no sepäs selittää kaiken. Minulla on ihan normaalit lapset, jotka käyttäytyvät koulussa ja kotona täysin keskimääräisesti. Ja tunnen ehdottomasti huolta, että jos puhun asian suoraan, lapseni ei välttämättä osaa käyttäytyä fiksusti tätä toista kohtaan. Jos heille jatkossa tulee taas ongelmatilanne, uskon, että poikani voisi pamauttaa päin naamaa, että olet erkkatapaus tms. Vaikka kuinka yrittäisin selittää tätä asiaa, en pystyisi takaamaan 9v. poikani käytöstä.

Ap.

Siis sä voit kertoa sille omalle kulllannupullesi, että noin ei tehdä, eikä toista saa loukata, edes ongelmatilanteessa. Sä voit myös selittää, että hänellä on omat ongelmansa ja että eihän hänkään halua niistä kuulla loukkaamistarkoituksessa. Voit selittää että sellaisesta käytöksestä seuraa rangaistus. SUlla on siis tilaisuus opettaa sitä toiseten huomioonottamista ja empatiaa myös omalle lapsellesi.