Mielipiteitä nimestä Sampo
ja onko hassua, jos lapsilla on eri määrä nimiä?
Kommentit (8)
Loppu rimpsu on lähinnä äidin iloksi ja ylpeydeksi. Eli ei ole väliä, vaikka olisi eri määrä nimiä lapsilla.
Sampo on oikein hyvä kutsumanimi pojalle.
mutta en antaisi omalle pojalle. Tulee liikaa mielleyhtymiä pankkiin. Loirillahan on Sampo -niminen poika, samoin oli Aki Sirkesalolla, jonka poika (ja koko Sirkesalon perhe) kuoli Tsunamissa.
Tykkään. Voisin kuvitella ehkä jopa omalle lapselle, mutta varsinkin muiden lapsilla tykkään.
voisin antaa omallekin.
Ei ole hassua, jos jollain lapsella on kaksi ja toisella kolme nimeä. Mutta kummastelen, jos kolmella ensimmäisellä on kolme ja neljäs saa vain yhden.
Eikä minusta ole hassua, vaikka lapsilla olisikin eri määrä nimiä. Itselläni on 2 nimeä ja siskollani 3, enkä ole koskaan osannut pitää sitä mitenkään outona.
ja kuten arvaatte me tykätään tuosta nimestä :D Hänen muutkin nimensä ovat vanhoja tai perinteisiä joten tuo oli meidän mielestä oikein mukava ensimmäiseksi nimeksi (on myös kutsumanimi)
just tuollaiset perisuomalaiset ovat mun suosikkeja. Meillä on Viljami ja voisin kuvitella hänen veljensä nimeksi Sampon.