Lue keskustelun säännöt.
Värit ON kadonneet elämästä!
05.06.2011 |
Kun olin tuore äiti 1,5 vuotta sitten joku täällä kirjoitti jotenkin niin, että vanhemmuuden myötä elämästä on kadonneet värit, on pelkkää vastuuta jne. Vastasin silloin hämmästyneenä, että voiko oikeasti olla näin tms. Tuo ketju juolahti tänään mieleeni, en löytänyt sitä kun yritin etsiä. Nyt lapseni ollessa 1,5 vuotta, olen aivan samaa mieltä, kaikki on vain yhtä harmaata mössöä, kotityöt, velvollisuudet, vastuu, elämä on tylsää ja väritöntä. Nyt olis mukava tietää palaavatko värit elämään lapsen kasvaessa.
Kommentit (2)
Joo kausittain menee. Pääsääntöisesti väritöntä, tosin useammin ja useammin näen punaista. Olen niin vihainen ja ärsyyntynyt koko ajan etten enää tunne itseäni. Ystävät kaikonneet, elämä ei tunnu elämisen arvoiselta.
Haluaisin asua ja elää sinkkuja jossain metropolissa, toteuttaa itseäni ja unelmiani enkä olla kahlittuna tuppukylässä lapsiperheen äitinä.
Eli ei ole värit palanneet elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni tuo "värittömyys" on ollut kausiluontoista. Lapset ovat nyt 5,5v ja 2,5v. Tällä hetkellä taas elämä on aika tylsää, ja juurikin kuten kuvasit, pelkkää velvollissuutta; ruuanlaittoa, siivoamista, lasten tarpeista huolehtimista. Itse odotan jo kovasti kesää, jolloin lapset saavat olla lyhyitä aikoja mummolassa, sekä työhön paluuta, joka koittaa syksyllä. Minä ainakin kaipaan elämään aina jotain rutiineista poikkeavaa, ja ilman sitä, elämä alkaa tuntua tylsältä.
Lapseni ovat ihania, mutta todella vaativia, ja luulen että tunne pikkulapsiajan raskaudesta häviää viimeistään, kun pienempi on kasvanut eskari/kouluikäiseksi.
Jos elämän raskaus jää pitkäksi aikaa pysyväksi olotilaksi, eikä kevene välillä yhtään, kannattaa asia ottaa puheeksi esim. neuvolassa. Jos vaan mahdollista, niin pyydä lapselle hoitaja aina kun tuntuu siltä, että kaipaat omaa aikaa. Kannattaa myös suunnitella elämään jotain rutiineista poikkeavia menoja, esim. kyläilyjä, pikku retkiä lähialueelle yms., jotta on "jotain mitä odottaa".
Itselläni ehkä tärkein tukipilari elämässä on huolehtiva mies ja kaiken pohjalla luottamus jumalaan ja tulevaisuuteen. Ilman näitä olisi varmaan paljon vaikeampaa löytää tulevaisuudenuskoa silloin, kun arki jyrää alleen.
Jaksamista sinulle!