Mikä on ollut tiukin paikka elämässäsi?

eri syöpädiagnoosia puolen vuoden sisällä, ja toinen syöpä oli vielä levinnyt muihin elimiin.

Minulla on paljon suurempiakin ongelmia - itse asiassa koko elämäni on täysi raunio ja olen itse aiheuttanut tämän - mutta ainoa asia jota oikeasti haluan on päästä kostamaan rakastamalleni naiselle sen, että hänellä on parempi elämä kuin minulla ja että hän on onnellinen.

Miksi et hakeudu terapiaan vaan pilaat elämäsi itse?

Olin kesätöissä ja silloin 45 min ruokatunnilla kun oli asioita hoidettavana. Olin 20-vuotias.



Isä oli ollut sairaalassa rutiinileikkauksessa ja kun tulin ruokatunnilta, mua odotti kaksi viestiä äidiltäni. Ensimmäinen kuului että mun pitäisi soittaa sinne sairaalaan kun saan viestin. Toinen viesti oli tullut 20 min päästä ensimmäisestä, että mun pitäisi lähteä heti taksilla sairaalaan. Tämä oli aikaa ennen kännyköitä.



Ehdin sairaalaan 20 min ennen isän kuolemaa ja kokonaisuudessaan arvioituna tuo on ollut rankin yksittäinen tapahtuma elämässäni.

terapeutti ei kuitenkaan tajuaisi että olen älykkäämpi kuin hän, ja että mitkään lätinät tunteiden käsittelystä ja ties mistä rehellisyydestä eivät koske minua. Tiedän kyllä myös mikä diagnoosi minulle lätkäistäisiin, vaikka se on täysin väärä! Exä maksaa vielä siitä, ettei nähnyt minun ylivertaisuuttani, ja sai itselleen sen elämän minkä minä olisin halunnut itselleni.

Minulla on paljon suurempiakin ongelmia - itse asiassa koko elämäni on täysi raunio ja olen itse aiheuttanut tämän - mutta ainoa asia jota oikeasti haluan on päästä kostamaan rakastamalleni naiselle sen, että hänellä on parempi elämä kuin minulla ja että hän on onnellinen.

Miksi et hakeudu terapiaan vaan pilaat elämäsi itse?

pienellä lapsellani todettiin syöpä.

joka raastaa niin syvältä. Ja ihan oikeasti kaikki ympärillä raskautuvat. Tiukkaa tekee. :'(

Toki pikkuhiljaa olen päässyt asian herraksi, mutta toivon, etten enää joudu elämässäni niin vaikean asian kanssa painimaan.

paha sanoa,mut tällä hetkellä ei tuu mieleen muuta kun hautajaiset vatsataudissa:) tietääkseni kukaan muu siellä olleista ei tautia saanut. Meillä siis yhdellä lapsista noro,ja sainhan minäkin sen näin hautajaisten kunniaks. oikeasti tuntui tosi pahalta silloin. pesin tukkaa ja itkin että en pysty mennä mutta niin vain kokosin itteni ja menin:)kuulostaa ehkä helpolta mutta ei taatusti ollut sitä.

et tämä ehkä sitä mustaa huumoria:)

Hääni olivat tulossa 3 kk:n päästä, kun lääkärini alkoi epäillä minulla sinne tänne levinnyttä syöpää. Onneksi oli väärä hälytys.

mieheni ilmoitti 3kk ennen toisen lapsemme syntymää, että haluaa jättää perheensä ja että hänellä on toinen nainen.

mutta esikoisen keuhkotulehdus vastasyntyneenä. Mutta toisaalta taas isän alkoholismi, jos siitä kaiken muistaisin. Nyt muistan vaan pelon tunteen. Vanhemmat eros kun olin 7 vuotta.

Hän on imenyt valtavasti voimavaroja. Mutta viimeaikoina olen aidosti tajunnut kuinka paljon olen häneltä oppinut ihmisyydestä, empatiasta, kärsivällisyydetä, rakkaudetsa...

oon sit pumpulissa elänyt,mutta sehän idea olikin..meidän tytöllä todettiin synnärillä kotiinlähtötarkastuksessa sivuääni sydämessä ja kyllä aika paljonkin meni mielessä sillä hetkellä. ja toisaalta kielsi kaiken. myöhemmin todettiin täysin hyväsydämiseksi tytöksi:)

Kuopus vastasyntyneenä teholla...toipui kuitenkin täysin terveeksi.

Kun selvisi, että esikoisella on vakava parantumaton sairaus...hyvällä hoidolla kuitenkin elää täysin normaalia elämää.



Mutta nuo kaksi asiaa/tapausta on sellaisia, että silloin putosi ns. elämältä pohja pois ja nuo tapahtui vielä toisiinsa nähden vuoden aikana.

parantumattomaan ja etenevään sairauteen.

Ensimmäisen lapsen syntymä äkillisesti keskosena istukan irrottua. Oman lapsen menettämisen pelko on varmaan edelleen suurin pelko, joka tuosta tapauksesta jäi.

(kuten muutkin naiset, tiedän:-)), mutta kärkipäässä on tämä nykyinen tilani tähän vuodenaikaan: kipsi jalassa:-/. Äiti sairasti ja kuoli kun olin 16, isä sairasti ja kuoli kun oli jo 29 ja veli sairastui ja hänestäkin huolehdin vuosia. Sain kolme erityislasta, erosin, nykyään ollaan uuden miehen yhtä suurta uusperhettä. Esikoisen onnettomuus oli ja on yhä iso juttu, se kaikki tuska ja kipu mitä hän joutui kärsimään..vaan nyt tosiaan, pahimmalta tuntuu tämä oma kyvyttömyys ja rajoittuneisuus.

Viivästyneet opinnot, ovat roikkuneet vuosia ja siitä syystä "siirrän" oikean elämän aloittamista. Tämä on kuitenkin asia, jolle VOISIN kaiketi tehdä jotain, jos vain en olisi henkisesti ihan jumissa koko jutun kanssa :(

tänäänkin niin kamala pv yksin kotona, en tiedä mitä pitäisi tehdä. Elämällä ei ole merkitystä. Toivottavasti tähän joskus tottuu....