Hoitoalan ihmiset? Nyt olisi kysyttävää
osaatteko sanoa onko minulla mahdollsita saada itseäni koskevia tietoja vielä vuosien jälkeen mielentilatutkimuksesta? Tahtoisin raportin (?) / tulokset tai miksi niitä nyt kutsutaan.
Eli onko tietoa voinko saada kaikki itseäni koskevat arkistot ja kauanko niitä säilytetään? Olin silloin aikanaan alaikäinen jos sillä on merkitystä.
Kommentit (3)
sinne laitokseen missä sinua on hoidettu ja kysy sieltä. Joitakin tietoja voidaan olla antamatta potilaalle, mutta se on äärimmäisen harvinaista ja tarvitsee kattavat perustelut. Periaatteessa sulla on oikeus saada omat tietosi luettavaksi. Tiedot säilytetään ikuisesti. Eli pysyvät tallessa myös kuoleman jälkeen. Eli soita vaan rohkeesti sinne hoitopaikkaan ja kysy sieltä miten toimia.
Soitinkin jo, mutta siellä ei nyt ollut oikea henkilö paikalla (liekö viikonlopun vietossa jo), mutta eipä tällä nyt mikään kiire olekaan. Mielenkiinnosta vain todella tahtoisin nähdä mitä minusta on aikanaan "löydetty", vaikka ihan terveen paperit taisin saada.
ap
En tiedä kuinka kauan papereita säilytetään, mutta ymmärtääkseni ainakin ihmisen eliniän ja vähän yli. Ja potilaalla on oikeus saada itselleen oma sairaskertomuksensa. Ota yhteyttä paikkaan jossa sinua silloin hoidettiin, heidän arkistosta pitäisi paperi löytyä.