Poika vai tyttö? Sukupuolimeutraali kanadalaisvauva
Kommentit (36)
ei varmasti siihen asti että lapsi oikeasti pystyisi itse jotenkin muodostamaan mielipiteen onko hän tyttö vai poika. aika hankalaa tuollainen, miten he sitten puhuvat lapsestaan vieraammille ihmisille kun eivät voi sanoa "he" tai "she"..minusta ihan hyvä ajatus sinänsä noilla vanhemmilla mutta hankalammaksi tulee vain koko ajan menemään kun lapsi kasvaa, miten muka vauvan sisaruksetkin pystyvät olemaan möläyttämättä..
Jos mielipidettäni kysytäisiin, niin minusta lapsella on oikeus sukupuoleensa. Se on oleellinen osa ihmistä. Eikä se tarkoita sitä, että pojan täytyy olla kiinnostunut jalkapallosta ja autoista ja tytön baletista ja nukeista.
Lisäksi mietin, että jos pariskunta olisi saanut kahden pojan jälkeen tytön, niin olisivatko ne halunneet "piilotella" tytön sukupuolta?
jos pariskunta olisi saanut kahden pojan jälkeen tytön, niin olisivatko ne halunneet "piilotella" tytön sukupuolta?
sekä punaista vaatetusta, joka selvästi on valittu hämäämistarkoituksessa. Poika on.
siis sillä on molempien sukuelimet, kun saa kerran itse päättää itä sukupuolta haluaa edustaa
jossa lapsella synnynnäisesti molemman sukupuolen elimet? Miten muuten lapsi voi "valita" myöhemmin?
Mun on vaikea ymmärtää tuollaista ajattelumallia. Ymmärrän, että lasta ei haluta ohjata poikien tai tyttöjen juttuihin, mutta sukupuolen täydellinen salaaminen on outoa. Onhan se aika oleellinen osa luontoa, biologiaa ja ihmisyyttä.
joku koekaniini?? Sitten vanhemmat vielä ylpeilevät sillä... Pojalta kyllä näyttää.
Tiedä sitten, onko se siksi, että on oikeasti poika vai siksi, että onkin tyttö. En tiedä, mulle on oikeastaan ihan sama. Jokainen kasvattaa lapsensa, kuten parhaaksi katsoo.
Jos poika valitsee että hän on tyttö, niin silloin hän on syntynyt väärään sukupuoleen. Tuon voi myöhemmin korjata leikkauksella.
Jos hän taas kokee olevansa poika niin jatkaa sitten vain elämäänsä poikana.
jossa lapsella synnynnäisesti molemman sukupuolen elimet? Miten muuten lapsi voi "valita" myöhemmin?
Miksi vanhemmat eivät kasvattaneet kahta ensimmäistä poikaa sukupuolineutraalisti? Tytön kohdalla sukupuolesta johtuvat asenteet ja "vaatimukset" ovat ehkä vanhempien mielestä sellaiset, ettei haluta kasvattaa vallitsevan normin mukaisesti.
Asia selviää lapselle kun hän kasvaa isommaksi.
ja ennustan aika vahvaa identiteettikriisiä.
saa paljon isomman kriin itselleeen kuin että tietäisi kumpi on.
saa paljon isomman kriin itselleeen kuin että tietäisi kumpi on.
vaikkeivät hänen vanhempiensa tutut tiedä pienen lapsen sukupuolta. Kiusa kohdistuu näihin vanhempien tuttaviin, ei lapseen. Sillähän ei pitäisi olla mitään merkitystä, että onko siskon lapsi tyttö vai poika. Tai työkaverin lapsi. Vaikka ärsyttäähän se, jos ei sitä tiedä.
eikö ne anna kenenkään vaihtaa sen vaippoja? mitä jos vauva on isovanhemmilla tai tutuilla hoidossa ja kakkaa vaippaan, pakkohan se on vaihtaa ja sitten sieltä paljastuu joko pippeli tai pimppi!!!!!
vai onko kaikilla läheisillä kielto ettei saa riisua vauvan vaippoja?
ja miten ne edes voi puhua siitä kun pitää sanoa HE tai SHE! sanooko ne aina vaan että Storm???
typerää.
ehkä sillä on tosiaan pippeli ja pimppi eli pimppeli ja ne vanhemmat ei itsekään tiedä kumpi se on.
minusta on kyllä ihan pojan kasvot!!!!!