Lämpöä ja läheisyyttä
mutta paljonko on tarpeeksi?
Me aloitetaan 2-vuotiaan kanssa aamu yleensä sillä, että köllitään sohvalla 1-1,5h. Tyttö käpertyy käppyrälleen kainaloon ja mä katon aamu-uutisia tms.
Ja joka aamu käydään sama taistelu. Ipana on jokseenkin lahkeessaroikkuvaa sorttia ollut koko ikänsä, eikä sille tuo tunteroinen tunnu riittävän. Mä en sais mennä ees vessaan ilman hirveetä huutoa ja mekastusta. Jossain vaiheessa saan nykyisin jo vähäksi aikaa karistettua tytön kimpustani vaikka veljensä kanssa leikkimään. Kumpikaan noista isommista ei ole ollut likikään samanlainen sylikissa. Alkuvuodesta tenava käytännössä luuli vielä olevansa pussieläin ja mä tein liki kaiken yhdellä kädellä.
Onhan se kiva kölliä joo, mutta rajansa kai kaikella?
Kommentit (6)
Muuttakaa aamurutiineja, kuitenkin vanhemmat päättää miten mennään ja eletään.
tuota aamuköllöttelyä vastaan. Herään itsekin mieluiten hitaasti, kun kerran on mahdollisuus ;D
Mut tosiaan kun tuo tenava tuntuu olevan ihan pohjaton kaivo... (pääsee kyllä syliin ja viekkuun muutenkin, mutta on sitä jotain muutakibn päivisin tehtävä...)
Nytkin se kököttää tässä kainalossa - taas ;P
tuota aamuköllöttelyä vastaan. Herään itsekin mieluiten hitaasti, kun kerran on mahdollisuus ;D Mut tosiaan kun tuo tenava tuntuu olevan ihan pohjaton kaivo... (pääsee kyllä syliin ja viekkuun muutenkin, mutta on sitä jotain muutakibn päivisin tehtävä...) Nytkin se kököttää tässä kainalossa - taas ;P
Tajuathan sä, että mitä enemmän sä selittelet, sitä suloisemmalta se pikkulikka meistä lukijoista vaikuttaa... :D Kai se voi vähän rasittavaa olla (en muista, omani on jo sen verran iso että nuo hetket on harvinaisempia), mutta kyllä täällä äidilliset hellyydenpuuskat iskee tuota tekstiä lukiessa. :) Tekis mieli kaapata vuorostaan se sun nappula kainaloon ja paijata. Ehkä äitinä ei jaksa 247 nauttia siitä mahdollisuudesta :D mutta en mä sun ongelmaa kovin vakavasti osaa ottaa. ;)
on esim päiväkotiin roudattaviin samanikäisiin verrattuna?
onhan se toisinaan söpöä ja ihanaa, ja onhan sekin hienoa, että tytöllä on mahdollisuus kyhjöttää kyljessä, kun siltä tuntuu.
Mä itse vaan olen enemmän esim. keskimmäisen lapseni sorttinen. Hän ei ole viihtynyt sylissä juurikaan edes ihan vauvana. Eikä suostunut nukkumaan koskaan perhepedissä (hyöri ja pyöri tasan niin kauan, että pääsi omaan sänkyyn, omaan rauhaan) Nykyäänkin (ikää 5v) pojan halipulakohtaukset kestää jotain 2 sekuntia, tulee ja halii ja sit menee jo pois. Sohvalle kylkeen köllimaan ei tuu ku joskus ja jouluna.
Mä en itsekään ole mikään kasanukkuja (vaikka olenkin pitänyt vieressä nukkumassa ne vauvat, jotka siinä on viihtyneet) enkä tykkää esim. miehen kanssa nukkua ihan iholla kiinni. Lasten halipulat mä nyt olen kestänyt, mutta joskus tulee vähän semmonen olo, että tekis mieli ravistella tuo irti puntista niinku muurahainen. :P
Ajattelin vaan, että kuinkahan kauan tässä vielä mahdollisesti elellään tuommoinen pieni kasvannainen kylkeen liimattuna? Villejä veikkauksia? Lähinnä rasittaa, kun ei oikeasti voi tehdä oikein mitään ilman hirveetä huutokonserttia, kun toisen niin julmasti ja kylmästi hylkäsin. Tenava olis varmaan halunnut jäädä mahaa asumaan :D
"on niin lyhyt hetki tuo kun lapsi haluaa olla lähellä, että nauti nyt". ;)
~ ohis