Mitä ihmettä 1,5-vuotiaalle aamupalaksi???
Puuro ei yksinkertaisesti ENÄÄ MAISTU. Nakertelee kyllä mielellään leipää ja päällisiä, hedelmiä ja jugurttia syö muutaman lusikallisen, mutta ei saa näistä kunnolla syödyksi. Sitten on tunnin tai viimeistään puolentoista tunnin päästä nälkäinen... Puuro (on kokeiltu eri puuroja ja keitetty välillä maitoon) ei ole kelvannut yli kolmeen kuukauteen. Ensin kun ajattelin, että on vaan jokin ohimenevä juttu. Jotkut kaupan valmiit tetrapuurot kelpaa (ei aina), mutta en noin isoa viitsisi enää niihinkään totuttaa kun ovat sitä paitsi ihan sikakalliita (puuroksi). Ideoita? Kannustuksen sanoja kellään?
Kommentit (25)
Vähän leipää, juustoa, hed.sosetta, luonnonjugurttia/rahkaa/viiliä hedelmäsoseella,
vispipuuroa tai raejuustoa.
Itsekin olen semmoinen, että nälkä on vasta joskus tunnin, parin kuluttua heräämisestä.
Eli entäpä, jos et edes yrittäisi syöttää muksulle heti mitään? Touhuilkaa sisällä tai käväiskää siellä ulkona ja syökää sitten vasta vaikka 1,5 h kuluttua heräämisestä. Kyllä uppoaa!
Eikä tuo edes ole niin hankalaa myöhemminkään, aika monet muksut menevät tarhaan ennen kahdeksaa ja aamupalan siellä saa vasta kahdeksan, puoli yhdeksän aikaan.
PS: murot kannattaa unohtaa, hemmetin epäterveellisiä yleensä. Paljon suolaa ja rasvaa, usein sokeriakin (tämä kommenttina, kun joku tuossa ehdotti muroja tilalle).
syö vielä mielellään puuroa, jos siinä on päällä kanelia tai pilttisosetta, tai mansikkaa.
Lisäksi hän syö (nämä siis niitä vinkkejä): kiisseleitä, marjarahkaa, maustamatonta jogurttia, banaania, mandariinia, passionhedelmää, leipää, jäisiä marjoja, kinkkua, juustoa, tomaattia, pilttisosetta, viinirypäleitä, kurkkua, melonia... jotain näistä tai useampaa.
Itsekin olen semmoinen, että nälkä on vasta joskus tunnin, parin kuluttua heräämisestä. Eli entäpä, jos et edes yrittäisi syöttää muksulle heti mitään? Touhuilkaa sisällä tai käväiskää siellä ulkona ja syökää sitten vasta vaikka 1,5 h kuluttua heräämisestä. Kyllä uppoaa! Eikä tuo edes ole niin hankalaa myöhemminkään, aika monet muksut menevät tarhaan ennen kahdeksaa ja aamupalan siellä saa vasta kahdeksan, puoli yhdeksän aikaan. PS: murot kannattaa unohtaa, hemmetin epäterveellisiä yleensä. Paljon suolaa ja rasvaa, usein sokeriakin (tämä kommenttina, kun joku tuossa ehdotti muroja tilalle).
Mitä turhia tuppaamaan muksuun heti yhtään mitään, jos se nälkä kerta tulee tunnin päästä vasta.
Maustamatonta jogurttia johon on sekoitettu hedelmäsosetta tai marjoja, keitettyä kananmunaa, puuroa voisilmällä, leipää päällisineen, karjalanpiirakkaa, mysliä.