Tekeekö täällä kukaan henkilökohtaisen avustajan hommia?
Onko ongelmia? Jos, millaisia.
Itsellä on vaikeuksia siinä, ettei saisi olla vapaalla oikeastaan ollenkaan, kun aina soitellaan jotain pientä apua.
Kommentit (4)
Oikeastaan kaikki riippuu siitä, miten työnantajan kanssa synkkaa. On oma valintasi miten paljon annat työnantajasi soitella työajan ulkopuolella. Itse olen ottanut sen linjan, että soittaa ja viestitellä saa, mutta työajan ulkopuolella en tee töitä enkä ainakaan lähde tekemään mitään pikkuhommaa ellei sitten ole oikeasti tosi kyseessä ja hätä.
eikös niitä tunteja ole aika vähän tai osa-aikaista työtä se taitaa olla...
sillä meillä on kaksi pientä lasta, joilla on kummallakin oma henkilökohtainen avustaja päivähoidossa. Olen heille sydänjuuriani myöten kiitollinen, he jakavat itsestään paljon enemmän kuin vain työpäivän. Minusta he ovat melkein "kakkosäitejä" ja lapset rakastavat takaisin vähintään yhtä paljon kuin he lapsiani.
On ihanaa katsoa miten lämpimästi halaavat ja suukottavat poskelle joka aamu ja miten turvallinen avustajan syli on. He ovat lasten kädet, jalat, suu ja tunteiden tulkki. Tuovat maailman lasten syliin, kun lapset eivät itse pääse tutustumaan maailmaan.
Tuhannet kiitokset sellaisille avustajille, jotka jaksavat työtään näin omistautuneina.
Avustettavani pisti mut tekeen milloin mitäkin, hurjan raskaita töitä, mm. kantamaan 40kg paketteja ja pesemään perheen matot. Koko ajan sai hiki päässä siivota varastoa ja nostella ja kannella ja järjestellä. Myös jääkaapin pesu oli mun hommaa, ihan ok, sitä ei oltukaan pesty yli neljään vuoteen..