Olipas taas kiva kommentti lapsettomalta ystävältä

olla mitään mieltä mistään, mikä liittyy lapsiin tai perhe-elämään. Sen sijaan lapsettomien elämää voi kommentoida, arvostella ja vähätellä mielin määrin.

IHan oikeasti on niin paljon lapsiin liittyviä asioita joita vain ei voi tietää ennekuin itseä täysipäiväisesti hoitaa lasta. 24/7 kantaa sen vastuun. ON tosi helppo ajatella toimivansa niin tai näin, mutta totuus on sitten toisenlainen.

Mulla lapseton (tosi rakas) ystäväni jakaa usien myös ohjeitaan. En välitä, koska hän ei vain voi tietää. Ajattelen, että kyllä elämä opettaa.

Viimeksi hän kritisoi kun annan vauvalleni purkkiruokaa. Annan kyllä itsetekemääkin, mutta annan myös purkista kun on semmoinen tilanne. Hän sanoi "ei luulisi olevan kovin iso vaiva muusata sitä perunaa lapselle samalla kun keittää itselle". No ei olekaan, vaan kun ei se lapsi perunalla pelkästään elä. Alkusoseiden jälkeen pitää sitä variaatiota löytää paljon, jotta lapsi saa kaiken tarvitsemansa, ja aina ei nyt vain ole itsetehtyä.

Siis periaatteessa olisi minusta parasta syödä vaikka oman pellon ruoat, mutta noh, ei ole aikaa kaikkeen. Hän näkee tuon yhden asian, perunan muusaamisen, vaan ei näe sitä kaikkea muuta mitä lasteni hoitamiseen liittyy.

Toisesta sisään ja toisesta ulos. Samoin kaikki "voi kuinka olen niiiiin väsynyt kun heräsin viime yönä enkä saanutkaan unta!!!1" Siis onhan hän varmasti väsynyt, mutta välillä pitää noidenkin kohdalla vähän hengitellä kun itsellä lapset valvottaa kovasti. Mutta itse olen lapseni tehnyt ja tämän valinnut, en siis valita. :)

minulla on muutama kaveri (ennen lasta olivat ystäviä), joiden mielestä kasvatan lastani täysin väärin. Ja huom! Minä olen kasvatusalalla, heillä ei. Minulla on lapsista vuosien kokemus sekä hoitajana että opettajana.



Olen päässyt todistamaan seuraavia neuvoja: Älä pidä koliikkilasta sylissä, se tottuu siihen.



11 kk ikäinen ei suostunut syömään kuin vain vanhempansa syöttämänä (ei siis uskaltanut avata vieraalle aikuiselle eli kaverilleni suuta). Ystäväni laittoi ruuan pois ja nosti lapsen lattialle. Sanoi, että sitten on ruokailu ohitse. Lapsi ei määräile, oli selitys.



Myöhemmin kun lapsi vielä tarvitsi päiväunet 1v 10kk , mutta jos oli pakollinen meno, jolloin hän ei päässyt kotona sänkyyn (ei nukahtanut koskaan rattaisiin), niin ei tietenkään nukkunut. Tällöin tietenkin viisas aikuinen tekee kaikkensa, jottei lapsi kiukuttele väsymystään. Ystäväni mielestä tein väärin, koska lapset eivät saa kiukutella missään tilanteessa. Jos tuonkin ikäinen lapsi ylipäätään kiukuttelee, niin se on huonon kasvatuksen tulosta. (Ja tuona päivänä lapsi oli väsynyt, koska autoin tätä ystävääni muutossa ja lapsiparka ei nukahtanut niihin rattaisiin...)



Uhmaiästä en mainitse muuta kuin, että ystäväni paukautti monta kertaa, että lapsestani tulee tuolla menolla nuorisokriminaali. Lapsi kun kiukutteli niin paljon ja minä hyväksyin lapsen itkun ja huudon. (Lapsi ei saanut mitä halusi, joten tottakai uhmaikäinen itkee)



Vaikka ap on vaikeaa, niin anna mennä toisesta korvasta ulos. Tai sitten sanot, että rutiinithan meillä on, mutta vieraassa paikassa nukahtaminen vaikeaa. Ystäväsi on hyvä vain ja koettaa.

Olen päässyt todistamaan seuraavia neuvoja: Älä pidä koliikkilasta sylissä, se tottuu siihen.

Kyse ei ollut meidän lapsesta, vaan kaverin lapsesta joka huusi sen ekan puoli vuotta... Kerroin ihan vaan kahvipöytäkeskustelussa miten kamalaa se kantaminen oli vierestäkin katsottuna ja miten kipeät sen äidin kädet olivat puolen vuoden kantamisen jälkeen (ainut paikka jossa oli edes hetken hiljaa)

lapseton kaveri oli vilpittömästi sitä mieltä että äiti kantoi sitä ihan turhaan ja totutti lapsen tuollaiseen :-D

tässä tilanteessa sanon kyllä vieraille suoraan, et tervetuloa, mut vasta sitten kun olen saanut lapsen nukkumaan. Meillä ei nimittäin taapero varmasti mene nukkumaan, jos on vieraita paikalla ja vaikka väsyttäisi kuinka paljon. Eikä sitä kiukuttelua jaksa kukaan sit kuunnella.

Joo, nyt varmaan joku tulee sanomaan, että älkää kyläilkö päikkäriaikaan. Se nyt vaan on niin, että koko maailma ei voi elää meidän päikkäreiden mukaan. Jos on isompi porukka tulossa syömään (kuten tänään), en oikein voi vaatia, että muut rukkaavat aikataulujaan, että meidän lapsi on nukkunut päikkärinsä.

kasvattajia. Todella moukkakmaisesti "ystäväsi" käyttäytyi.

lapset ei tarvitse rutiineja siinä mielessä, että kaikkia asiat tapahtuu joka päivä samalla kellonlyömällä. Pikemminkin siitä on vain haittaa ja lapset ovat sitten ihan stressissä, kun tulee joatin muutosta kuten just kyläily. Tärkeintä on, että ei tarvitse palella ja nähdä nälkää ja, että saa nukuttua riittävästi. Näiden tarpeiden toteutuminen tiettyyn aikaan ei ole oleellinen asia, vaan se, että ne toteutetaan niin, että lapsi saa tarpeellisen ajallaan (vrt. lapsen tahtinen imetys). On niin ankee seurata, kun lasta syötetään tai nukutetaan väkisin tuntikaupalla niin, kuin se lisäisi muka lapsen tai vanhemman hyvinvointia.

Kerrankin joku on kanssani samaa mieltä tästä asiasta :)

miksi sinä tuollaisesta suutut??



Olisit sanonut vaan, että on meillä rutiinit, mutta lapset eivät siltikään ole kuin kello.



Tuollaisesta on aivan turha hermostua. Me ihmiset olemme ja ajattelemme eri tavoin, onneksi meillä on puhekyky...niin no sitä pitää tietty osata käyttää...