Vonkaleen syntymä -sectio tarina
Minulla oli koko raskauden ajan ongelmia sokereiden kanssa. Jouduin alkamaan pistämään insuliinia jo rv 23 ja vauvan tuli tutuksi useissa ultrissa. Ensin Vonkale kasvoi vähän liiankin hyvin, mutta insuliinillä kasvu tasoittui. Kun rv 38+2 kävin taas kerran äitiyspolilla oli painoarvio 2,8kg. Sain lopettaa myös insuliinin käytön tässä vaiheessa ja noudattaa vain tiukkaa diettiä.
Raskaudessani oli kuitenkin toinenkin ongelma: vauva pysytteli sitkeästi perätilassa. Suostuin kääntöyritykseen, mutta koska vauva oli ollut alusta asti perätilassa, kokenut naislääkäri totesi, että ei tämä enää tule kääntymään. Pelvimetria näytti, että hyvin mahtuu perätilassa kääntymään. Niin sitten vaan odottamaan, koska synnytys käynnistyy. Alatiesynnytys oli minun toivomukseni ja ainakin täällä (LKS) perätilavauvat, jotka eivät ole ensimmäisiä synnytetään yleensä alakautta.
Jo seuraavana iltana (rv 38+3) minun oli palattava takaisin sairaalaan, koska en ollut pariin yöhön pystynyt nukkumaan supistuksien vuoksi ja vaikka tiesin, etteivät nämä supistukset vielä synnytystä käynnistä halusin saada nukkua kunnolla. Tilanne oli kyllä kypsä, auki 3 cm ja kanava hävinnyt, mutta supistukset eivät avanneet kohtua lisää. Sain klo 02 unta peditiini-piikin avulla, voi sitä autuutta, kun vihdoin vaivuin uneen.
Aamulla lääkäri tutki tilannetta: ei täällä tarjoutuva osa ole pylly vaan jalka. Kysyin mitä se tarkoittaa ja mieslääkäri sanoi, ettei vauvaa voi tässä asennossa synnyttää alakautta. Hän myös ehdotti, että eikö kokeilla kuitenkin sitä kääntöä? Suostuin ja klo 12 leikkaussali oli valmis tarvittaessa meidät vastaanottamaan. Kääntöyritys ei sattunut, ajoitellen tuntui vähän epämukavalle. Sairaalan sängyn päätä laskettiin alaspäin, sain supistuksia estävän tipan ja vauvaa seurattiin ultralla koko ajan. Näin miten vauva kääntyi aina poikkitilaan, mutta kolmaskaan yritys ei saanut Vonkaletta sievästi raivotilaan, joten kääntämisestä luovuttiin.
Ilta oli taas ankea, en voinut kuvitellakaan nukkuvani ilman unilääkettä. Lisäksi olin ymmärtänyt kamalan asian: en enää voi lähteä Rovaniemeltä kotiin, jonne matkaa on 300km, vaikka viikkoja oli vasta 38+4. Jos synnytys käynnistyisi ja etenisi edes samaan tahtiin, kun esikoinen, en ehkä ehtisi perille ja jalkaperätilan synnättäminen ambulanssissa tai terveyskeskuksessa ei innostanut. Pahimmassa tapauksessa raskaus voisi jatkua vielä viikkoja.
Yön aikana olin tehnyt päätökseni ja kyyneleet silmissä pyysin, että voisiko synnytyksen käynnistää? Lääkäri katseli minua kokeneilla lempeillä silmillään ja totesi, että synnytystä ei voi käynnistää ja että hänestä olisi viisainta leikata vauva ensitilassa. Vauvaa ei voi peräjalkatarjonnassa synnyttää ja mitä ilmeisimmin edessä olisi kiirellinen sectio, jos synnytys käynnistyisi. Minä paatunut alatiesynnytyksen puolestapuhuja tyydyin tähän päätökseen.
Niimpä seuraavana aamuna rv 38+6 minut valmisteltiin leikkausta varten. Sipinaalin laitto ei sattunut ja lämpö alkoi levitä ruumiiseeni. Mieskin pääsi mukaan. Hän näytti hassulta leikkaussalivaatteissa. Kuin varkain leikkaus aloitettiin. Kerran verenpaine laski ja minulle tuli oksettava olo. Nestettä lisäämällä tilanne korjaantui pian. Minä surin ääneen, että nyt näette kaikki vatsaläskini, turhamainen nainen kun olen :-) Lääkäri lohdutti, että näitä on vain tarpeeksi imetystä varten. Ennen kuin arvasimmekaan toinen lääkäri huudahti; nyt näen jo, kumpi tuli. Hetken päästä kuului kiljaisu. Mieheni kysyi voiko hän leikata napanuoran, mutta se ei kuulemma onnistu. Herra olisi voinut pyörtyä nähdessään vatsa reikäni :-) Näin vilaukselta pienen peikko poikamme, ennen kuin mies, kätilö ja poika jatkoivat synnytyssaliin.
Ompeluvaihe ja erityisesti vatsan " imurointi" tuntuivat epämielyttäviltä. Oli myös jännää, että ompelu vei paljon pitempään, kuin avaaminen. Leikkaussalissa soi kuitenkin Rentomeininki radiokanava ja " What a wonderful day" . Minulla oli hyvä ja lämmin olo, olinhan juuri tullut äidiksi toista kertaa. Nyt minulla oli yhden komean killikallen sijasta kaksi ja mikä parasta mahdollisuus tulla vielä kerran raskaaksi. Olin nimittäin pontevasti ilmoittanut, että jos tyttö tulee en enää koskaan rupeä raskausrääkkiin.
Paranin sectiosta nopeammin kuin rankasta alatiesynnytyksestä (Sen voi lukea Huvitutin raskauskertomukset sivuilta nimellä Karhunpoikanen). Oiva on nimensä mukaan ihana lapsi syö ja hymyilee. Nukkuminen on vielä hakusessa, mutta kuka voi olla vihainen iloisesti jokeltelelevalle vauvalle edes keskellä yötä? Olen onnellinen, että kaikki meni loppujen lopuksi paremmin kuin hyvin. Nyt minulla on takana kaksi hyvin erilaista synnytystä.
Vompatti ja Vonkale melkein 5 kk