Ylemmän sosiaaliluokan VILLITYS!! (Positiivista palautetta " duunareille" )

Omat kokemukset nimenomaan kelpaavat - MUTTA arvostaisin sitä, että niiden taustoja olisi mahdollisimman paljon itse(kin) työstänyt.



Ei se ole helppoa tunnistaa itsestään mahdollisia varhaislapsuuden hylkäämisen / rakkaudettomuuden kokemuksia - niitä ei välttämättä ollenkaan tiedosta, vaikka ihminen kuitenkin jollakin tasolla oireilee niistä. Ihminen, joka kyseenalaistaa esimerkiksi äidin rakkauden merkityksen pienelle vauvalle, on minun mielestäni jollakin tasolla itsensä kanssa " hukassa" ja vaillinainen - miten voi kokea asian tärkeäksi, jos ei ole sitä itse kokenut? Tätä kautta ymmärrän oikein hyvin esimerkiksi sen, että hyväksyy naisparin hed. hoidot, jos on itse kasvanut kodissa jonka (hetero)parisuhteen (ja miehen / isän) malli on ollut negatiivinen. Silti ei välttämättä itsessään tunnista syytä siihen MIKSI ajattelee siten kuin ajattelee, kovinkaan moni ei ajattele asioita näin pitkälle - tai ylipäätään tutkiskele tarpeeksi itseään.



Omien lasteni syntymisien myötä olen itse vasta alkanut toden teolla työstämään suhteita omiin vanhempiini - ja todella ymmärtänyt ÄIDIN RAKKAUDEN merkityksen, niin itseni kohdalla (äitini lapsena) ja omien lapsieni kohdalla (äitinä), se on jotakin korvaamatonta - asia joka ei ole jäljiteltävissä.



Ap

Nuo puheesi nöyryydestä elämän edessä eivät kuulosta maalaisjärjeltä vaan pikemminkin evankeliumilta. Olisi reilua paljastaa omat premissinsä (lähtökohtansa) ennenkuin tulee tänne kritisoimaan akateemisesti koulutettuja äitejä. Hekö ovat syypäitä tieteen kehitykseen? Varmasti tiede on mahdollistanut monta asiaa sinunkin elämässäsi. Entä jos sairastut, etkö mene leikkaukseen/ ota lääkkeitä vaan olet nöyränä elämän edessä?



Mun mielestä lapsen saaminen on lähestulkoon ihmisoikeus ja ihmisen elämää rikastuttava kokemus. Miksi lapseton nainen/ naispari ei sais hankkia itselleen lasta. Heillä on varmasti paljon annettaa tuolle pienelle olennolle, ja joutuvat luultavasti miettimään vanhemman rooliaan ja vastuutaan paljon enemmän kuin joku joka tulee sattumalta raskaaksi 14-vuotiaana teini suhteessa.



Oletko muuten aborttiakin vastaan? Myös se on tieteen kehittämää.

lapsen äiti voi pimittää tiedon isästä lapselta, vaikka hän kuinka kyselisi tämän perään. Tässä tapauksessa hän luultavasti tietää isän, mutta ei kerro sitä lapselle.



Ja muuten. AP halusit keskustella asiasta yksilön lähtökohdista, niinpä kysyn sulta AP mitä tekisit, jos sulla ei itselläsi olisi lapsia? Jos tapaisit elämäsi miehen vasta 42-vuotiaana etkä tulisi raskaaksi, vaikka haluaisitte lapsen yhdessä. Adoptoisitko? Menisitkö hedelmöityshoitoihin? Puhut niin suuria sanoja, helppohan sun on sanoa kun olet itse jo kokenut ja kokemassa tuota suurta äitiyttä. Jos menisit hedelmöityshoitoihin, miksi sun hoidot olisi oikeutetumpia kuin esimerkiksi jonkin yksinäisen naisen hoidot?

; ) arvasin,että joku nostaa tämän pointin esille - uskonnollisuuden. Vanhoillisuuden. Olenko muutenkin perinteinen nainen, nyrkin ja hellan välissä? Ihanaa stereotypiointia ; ).



Mutta siis vastatakseni kysymykseesi voin ihan vilpittömästi kertoa, että en ole uskonnollinen / uskovainen ihminen sanan varsinaisessa merkityksessä. Enkä edes kovinkaan vanhoillinen. Hyvin monissakin asioissa kannatan yllättäviä(kin) / uusia ratkaisumalleja - ja poikkeamista totutusta käytännöstä.



Silti uskon siihen, että jotkin asiat vain yksinkertaisesti ovat PYHIÄ (ilman uskonnollista latausta tuossa sanassa - jos vain suinkin on mahdollista), niihin ei siis pidä mennä " sörkkimään" . Eikä niitä pysty muuttamaan toisiksi puhumalla, kääntelemällä, argumentoimalla ja / tai esittämällä tutkimustuloksia ; ).



En varsinaisesti vastusta aborttia, mutta kyllä se minua ajatuksen tasolla hirvittää : / - ehkä suureksi osaksi sen vuoksi, että minä itse olen ollut (100 %:lla varmuudella) omille vanhemmilleni ns. " vahinkolapsi" , onneksi minä sain syntyä ja kasvaa rakastavien (biologisten) vanhempieni kanssa - lähtökohdistani huolimatta. Huomaatkos - tällä tavalla sitä tiedostetaan omien mielipiteiden / ajatusmallien perimmäiset vaikuttimet ; )?



Ap

En menisi hoitoihin, koska en ole pitänyt koskaan äidiksi tuloa elämässäni tärkeänä asiana - en siis ennen kuin sain lapsia. Nyt olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman näitä omia mussukoita. Mutta meidän tapauksessamme mieheni kuumeili ensimmäistä vauvaa, ennen mieheni tapaamista olin jotakuinkin " päättänyt" etten koskaan hankkisi lapsia tai menisi naimisiin. Nyt olen onnellisesti naimisissa ja kahden lapsen äiti, näin se elämä meitä heittelee.



Jos en olisi lapsia saanut luonnollisia reittejä, olisin varmastikin tyytynyt asemaani. Keskittynyt enemmän uran rakentamiseen ja muihin asioihin. Ei äitiys / vanhemmuus ole ihmisen (aikuisen) subjektiivinen oikeus - lapsia saadaan, jos niitä " annetaan" .



Ap

Vai oletko eri mieltä? Vastaa!!

Hyvä vastaus mun haasteeseen. Käytät varsin värittynyttä retoriikkaa. Jotkut asiat ovat tavallaan pyhiä. Ymmärrän toki sun argumentin. Mun mielestä pyhintä on kuitenkin ehkä juuri rakkaus ja on tärkeintä antaa sitä lapselleen.



Täytyy kuitenkin myös hyväksyä, että aika muovaa asioita ja käsitteitämme oikeasta ja väärästä, vaikkakin hitaasti. Mun mielestä lasten saamisessa ei ole mitään väärää. Sen sijaan ns. " jalostettujen" lasten hankkiminen ja geeniperimän manipulointi on mun mielestä väärin.

Ajattelet, että sallivalla kannalla olevilla on negatiivisia kokemuksia perinteisestä heterosuhteesta tai ydinperheestä?



Ei tullut mieleen, että mielipide voi olla muokkautunut myös tai jopa pelkästään positiivisista kokemuksista? Että joku on kasvanut rakastettuna tavallisesta kaavasta poikkeavassa (tässäkin olisi määrittelyn paikka!) perheessä? Tai tuntenut muunkinlaisia perheitä kuin isä-äiti-perheitä? Tai tuntee muitakin kuin heteroja?



Toisinpäin käännettynä: mitä jos onkin niin, että itselläsi kokemukset ovat jääneet yksipuolisiksi parisuhteesta, rakkaudesta, vanhemmuudesta? Kokemukseni mukaan tällaiset asenteet syntyvät usein ihmisille, jotka eivät muusta tiedä...siis ihan oikeasti tiedä muuta kuin lehtien sivuilta.

Tottakai voi - ja aivan varmasti rakastaakin. Mutta ei samalla tavalla kuin biologisesti omaansa. Rakkauttakin on monenlaista, enkä minä ole oikea ihminen väittämään esimerkiksi, että se rakkaus olisi jotenkin " huonompaa" , mutta sen sanon, että se on erilaista.



Ap

Oletko kokenut sen vai mihin pohjaat väitteesi?

joka elää lyhyen, erittäin kivuliaan elämän. Sanotaan vaikka, että kaikki kuolemaan tuomitut lapset ovat heillä poikia, mutta tytöt tulevat olemaan täysin terveitä.



Minun mielestäni ei olisi väärin seuloa spermasta pois " poikasiittiöitä" ja hedelmöittää vain tyttösiittiöillä.



Vaikeasti vammaisen lapsen äitinä tiedän, millaista elämä on kun lapsi on TOSI sairas, kivulias ja levoton. Kyllä siinä miettii kaikenlaista. Vammaisuuden vielä sietää, oman lapsen kipua ei.

T. ei ylempää sosiaaliluokkaa

Sinä esitit paikallaan olevan pointin : ), toden totta voitaisiin kysyä millaisia kokemuksia minulla itselläni on pohjaamaan näitä mielipiteitäni.



Liian yksityiskohtaisesti en voi lähteä tässä kohden erittelemään omia kokemuksiani (ts. ystävieni kokemuksia), koska Suomi on pieni maa, ja minut olisi hyvin helppo asianosaisten tunnistaa siitä, jos kertoisin asiat niinkuin ne ovat. Sanotaan sitten nyt niin, että tunnen lesboja ja homoja löytyy sukulaisista - kenelläkään näistä ei ole parisuhteessaan lapsia / saatika (ainakaan tietääkseni) aikomustakaan hankkia niitä. Omat kokemukseni täysin puoltavat käsityksiäni - tuntemillani homoseksuaaleilla on kaikilla taustallaan vaikea isäsuhde ja sitä kautta turvattomuuden kokemuksia. Ne jotka ovat parisuhteissa - ovat suhteissaan onnellisia : ), suhteet ovat aivan samanlaisia kuin heterosuhteetkin, tosin sillä erotuksella, että parin ei ole mahdollista hankkia yhdessä yhteisiä biologisia lapsia - ja tämä asia siellä kyllä hienosti tiedostetaan.



Minun on vaikea mennä sanomaan, että täysin ehdottomasti osaan tarkastella tätä asiaa tarpeeksi objektiivisesti - ja että minulla on kaikista mahdollisista parisuhteen malleista ja variaatioista tarpeeksi kokemusta, mutta sen voin siitä huolimatta sanoa, että jotkin asiat ovat pyhiä (saman toistoa siis jo) eikä niitä pitäisi lähteä ihmisen taholta muuttamaan. Tietyt realiteetit ovat olemassa ihan luonnon sanelemista lähtökohdista - ja se pitäisi kyllä voida hyväksyä.



Ap

T. 32

Siihen pohjaan miltä minusta tuntuisi, asettamalla itseni siihen asemaan.



Jos (näiden omieni lisäksi) vielä adoptoisin lapsen, aivan varmasti rakastaisin, kiintyisin ja pitäisin yhtälailla huolta - mutta ei se samanlainen tunneside olisi, kuin näihin lapsiin, jotka kannoin mahassani, jotka ovat lähtöisin minusta ja miehestäni ja jotka tuskalla ja hiellä tähän maailmaan synnytin. Se hetki, kun pitelee omaa vastasyntynyttä sylissä ensimmäistä kertaa on ainutlaatuinen - se rakkaus mitä sillä hetkellä kokee, on ainutlaatuinen. Se, kun huomaa lapsessaan omia (tai puolisonsa) piirteitä on erityislaatuista. Ja niin edelleen.... ei se vaan ole - nimenomaan tunteen tasolla! - sama asia. Tosin tutkimustulokset voivat olla (ja todennäköisesti ovatkin?) kanssani eri mieltä ; )?



Ap

Sinä olet siis jotain erityislaatuista, että olet lapsesi ansainnut. Lapsia saa tulla vain sinulle ja kaikille muille sinun kaltaisillesi. Onneksi sinun kaltaisesi ihminen ei ole tuolla päättämässä hoidoista, muuten ei olisi minullakaan tätä kullannuppua.

En tainnut missään kohden sanoa, että minä ANSAITSIN nämä lapseni - pikemminkin olen kertonut, että onneksi sain, koska en aluksi aikonut koskaan äidiksi.



Ehkä sinä nyt haluat ymmärtää minua väärin?



Ap

Mutta koska vain sinä olet oikeassa, adoptioäidit ovat väärässä. He rakastavat yhtälailla biologisia kuin adoptiolapsiaan - molemmat omia. Voit käydä kysymässä adoptiopuolella, mutta tuskin niin teet koska haluat uskoa ennakkoluuloihisi.

Oma erinomaisuutesi paistaa tekstistäsi läpi. Et yksinkertaisesti voi ymmärtää mitään muita ihmisiä, kuin niitä jotka ovat samassa tilanteessa kuin sinä. Mutta ei sinun tarvitsekaan. Oikeastaan en tiedä itsekään, miksi edes vaivauduin vastaamaan sinulle.

Oletkos tullut miettineeksi sitä, ettei tämän tyyppisiä asioita todellakaan " huudella" ääneen? Jos joku adoptioäiti tulisi sanomaan minulle, että hän tuntee syvempää rakkautta omaa biologista lastaan kohtaan - pitäisin häntä varmastikin sopimattomana tämän adoptiolapsen äidiksi (!) ja se tuntuisi kamalalta. Siksi näistä tunteista vaietaan - ja siksi mm. tutkimustulokset tämän asian tiimoilta ovat sen mukaisia. Kukaan (järjissään oleva) ei MYÖNNÄ toisin.



Kaikki lapset ansaitsevat aivan yhtälailla rakkautta, siksi on sääli, että toisista ei vaan ole vanhemmiksi : (.



Muistatkos ketjua hedelmöityshoidoista taannoin, missä nimenomaan hoitoja käyttäneet (heteroparit) kertoivat näkemyksiään sen suhteen miksi se oma biologinen lapsi oli saatava - vaikka maailmassa riittää kyllä myöskin apua tarvitsevia lapsia adoptoitaviksi. Siinä yksi jos toinenkin liputti sen puolesta, että se oma oli saatava, vaikka sitten läpikäymällä rankkoja hoitoja vuosikausia. Tämä seikka puhuu mielestäni kyllä sen puolesta, että tunne on erilainen - ja että se oma biologinen lapsi on monelle tärkeä saada.



Ap