Miten sanoa kohteliaasti pienten lasten vanhemmille, ettei halua esim. lomamatkalleen

kun kirjoitin ylempää viestiäni. Joo, siis kun lapsemme oli pieni, olimme tosi paljon yksiksemme nimenomaan lomilla ja viikonloppuina. En tosiaan raahannut lastani parikymppisten biletysmatkoille -ihan jo lapsenkin takia, ja siksi myös, että ymmärsin, että parikymppiset lapsettomat opiskelijat eivät ehkä halua illanvietossaan huomioida taaperon tarpeita. Arkisin näimme, enkä tosiaan syytä ystäviäni mistään! He olivat ihania, ja kaikki ovat aina rakastaneet lastamme. Mutta elämäntilanne oli silloin erilainen, ja minä nuorena äitinä hyväksyin sen, ettei yhteisiä lomia paljon vietty. ap

tämä kyllä muuttaa asiaa. Eli ymmärsinkö nyt, että kun olit parikymppinen, sinulla oli tukijoukko ystävissäsi, he huomioivat sinun lasta ja kävivät teillä arkena paljonkin kylässä, ehkä jopa lainasivat käsiparin?

ja nyt sinä ja lapsesi vastavuoroisesti haluatte irti näistä perheistä?

niin, että siitä saa kaiken hyödyn ja levon. Teidän kannattaa silloin tällöin tokaista, että on ihanaa, kun tulee loma, koska tarvitsette aikaa ihan oman perheen kanssa. Oman lapsen huomion tarpeesta ja romantiikan nostatuksestakin

voi vihjailla.

lapsiperhetuttaviaan vaan päinvastoin.

kun kirjoitin ylempää viestiäni. Joo, siis kun lapsemme oli pieni, olimme tosi paljon yksiksemme nimenomaan lomilla ja viikonloppuina. En tosiaan raahannut lastani parikymppisten biletysmatkoille -ihan jo lapsenkin takia, ja siksi myös, että ymmärsin, että parikymppiset lapsettomat opiskelijat eivät ehkä halua illanvietossaan huomioida taaperon tarpeita. Arkisin näimme, enkä tosiaan syytä ystäviäni mistään! He olivat ihania, ja kaikki ovat aina rakastaneet lastamme. Mutta elämäntilanne oli silloin erilainen, ja minä nuorena äitinä hyväksyin sen, ettei yhteisiä lomia paljon vietty. ap

tämä kyllä muuttaa asiaa. Eli ymmärsinkö nyt, että kun olit parikymppinen, sinulla oli tukijoukko ystävissäsi, he huomioivat sinun lasta ja kävivät teillä arkena paljonkin kylässä, ehkä jopa lainasivat käsiparin? ja nyt sinä ja lapsesi vastavuoroisesti haluatte irti näistä perheistä?

mutta epäilen, että ei kannata puhua asiasta suoraan ystävien kanssa. Pikkulasten vanhemmat ovat aika herkkiä tuollaiselle (itsekin olen sellainen) Olisiko mahdollista jättää kerta kaikkiaan puhumatta omista lomasuunnitelmistaan (ja jos joku kysyy, hymistellä vain, että ei ole vielä päätetty) ja lähteä vain kaikessa hiljaisuudessa?



Ja tuo on todella väärin, että teiltä odotetaan hoitoapua, mutta ystävät eivät varmaan ole vain tulleet ajatelleeksi asiaa.

Jos selität ja perustelet, kyllä he tajuavat. Voittehan te sopia menevänne matkalle, mutta toimivanne siellä enemmän perheinä. Että sinä voit lapsesi kanssa tehdä jotain omaa, kun he vahtivat omia lapsiaan.



Itse ymmärtäisin ainakin erinomaisen hyvin, vaikka itselläni onkin pienet lapset nyt.

Tottakai teillä on oikeus lomailla ihan oman perheen kesken. Minusta te voitte sanoa, että olette jo varanneet loman omalle perheellenne. Ei kai siihen ole kellään nokan koputtamista. Meillä tilanne on se, että olemme myöskin tehneet lapset todella nuorena. Tällä hetkellä meillä on lapset (3 kpl) ikähaitarilla 5-10 enkä minäkään välttämättä haluaisi joka reissulle mukaan ihan vauvaikäisiä. Meillä kun ei enää ole niin nöpönuukaa ruoka- ja nukkuma-ajoista. Ja varsinkaan sitten kymmenen vuoden päästä en halua aina lomalle mukaan natiaisia :)

Jotenkin tuntuu, että tällä palstalla aina halutaan "vääntää puukkoa haavassa", ja varmaan oli tyhmää tulla tänne edes kommentteja hakemaan (tosin olen kyllä saanut hyviäkin kommentteja, joten kiitos niistä).



41: Enkö ole jo tässäkin ketjussa sanonut, että tapaamme näiden ystäväperheiden kanssa paljonkin arkena?!? Silloin toki olen mieluusti ylimääräinen "käsipari". - Ja enkö ole jo kertonut, että tilanne oli aivan sama paitsi käänteinen 12 vuotta sitten? Arkena, esim. alkuiltateen merkeissä, minulla oli tuolloin monta ihanaa, avuliasta käsiparia. Mutta lomilla, vappuisin, viikonloppuiltaisin ym. nuoret ystäväni toki halusivat olla sitä mitä olivat: eivät ylimääräisiä käsipareja vauvaperheessä, vaan nuoria lapsettomia opiskelijoita. Minä ymmärsin tämän, ja kaikkien mielestä se oli luonnollista: olihan oma tilanteeni "poikkeuksellinen".



Nyt kun roolit ovat vaihtuneet, minä en ilmeisesti saisikaan yhtä itsestäänselvästi ottaa "vapaamman" aikuisen paikkaani, sillä tilanteeni ei ole ihan yhtä luonnollinen ja yleinen. Suurin osahan ystäväpiiristämme on nyt pienlapsiperheellisiä.



Ja sille yhdelle, joka kommentoi jotain mieheni valinnoista tai siitä, kuka valinnat perheessämme tekee: HUOH! Täytyylö ihan väkisin etsiä jotain, jota voi ilkeästi kommentoida tietämättä mistään mitään? Kerrottakoon, että mieheni ei edes voi lapsia biologisesti saada. Hän on vapaaehtoisesti ottanut alkuaikoina kasvatusvastuun lapsesta, joka sai alkunsa erittäin epäkiitollisissa olosuhteissa eikä siis ole biologisesti hänen. Siksi puhun välillä muodossa "minä" ja välillä muodossa "me". - Olemme parisuhteessamme puhuneet toki toisen lapsen hankkimisesta (vaihtoehtoina adoptio tai sijaisvanhemmuus), ja ihan yhdessä päätyneet siihen ratkaisuun, että perheemme on hyvä ja valmis juuri näin.



Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille, ja hyvää yötä kaikille muillekin (tiedän, jos julkisesti hakee kommentteja, täytyy kestää myös kritiikki).



Nyt tämä käy nukkumaan.



-ap

meillä on lähes samanlainen tilanne kuin teillä, mutta kaksi lasta.

Minä olen sanonut suoraan, että pikkulapsi lomat eivät kiinnosta meitä ja piste. Ei siitä ole sen enempää tarvinnut keskustella : )

Sehän se taitaa suurin syy olla. Jos siis tuntuu, ettei pelkkä "haluamme olla oman perheen kesken" riitä.

meillä on lähes samanlainen tilanne kuin teillä, mutta kaksi lasta.

Minä olen sanonut suoraan, että pikkulapsi lomat eivät kiinnosta meitä ja piste. Ei siitä ole sen enempää tarvinnut keskustella : )

Itse en sanoisi, että tänä vuonna teemme näin, katsotaan joku toinen kerta, koska se vain siirtää ongelmaa eteenpäin. Mitä vähemmän selität, sen parempi. Helpointa on sanoa, että olette jo varanneet matkan ja teillä on matkalle suunnitelmia, retkiä yms. Toivon mukaan ystäväsi ymmärtävät. Huonolla tuurilla ovat samaan aikaan samassa hotellissa, silloin ei auta kuin kestää.. ja tehdä niitä retkiä mahd paljon. Sitä voi yrittää estää valehtemalla lomakohteen nimen, kerro sentään oikea maa.

ja ilman muuta teillä on oikeus lomailla oman perheen kesken. Järkkyä, että jotkut yleensä ehdottelee yhteisiä lomareissuja. Kun olimme vielä lapseton pariskunta ja siskollani oli lapsia, he jatkuvasti pyysivät meitä jonnekin ja vieläpä mielenkiinnon kohteemme ovat aivan erilaisia. Joku kerta sitten selitin ystävällisesti, mutta niin, että varmasti ymmärsi, että meillä on sellainen ajatusmaailma, että matkailu on perheen yhteistä laatuaikaa ja koska meillä ei vielä ole lapsia, teemme ns. aikuisten matkoja, että heidän pitää nyt vain pyytää muuta matkaseuraa, elleivät halua matkustaa keskenään. Hän tuntui ymmärtävän sen hyvin ja siitä lähtien hekin ovat matkustaneet oman perheen kesken, eivätkä pyytäneet muita mukaan.



Nyt kun meillä on itsellä pienet lapset, ei tulisi silti mieleenkään pyytää ketään mukaan lomareissuille, samaa laatuaikaa vietetään matkoilla oman perheen kesken ja lapset nauttivat, kun me vanhemmat ehdimme keskittyä heihin 100 prosenttisesti.

-emmekä halua lomailla toisten lapsiperheiden tai edes aikuisten ystäviemme kanssa! Joskus ärsyttää kun ne haluavat tunkea samalle lomamatkalle kanssamme (varsinkin yöpyö). Meillä on paljon sairastelleet lapset jotka vieläkin nukkuvat huonosti. En todellakaan kaipaa ketään häiritsemään meidän kallisarvoisia yöunia. Mutta kyllä minä olen aika suoraan sanonut mistä on kyse. Jos porukka ymmärrä että meillä on vuosikausien univaje niin olkoon sitten ymmärtämättä. Kuitenkin mielestäni ymmärrystä on löytynyt sekä myös uusia muotoja ystävyydelle sekä toteuttaa sitä ystävyyttä. Ei aina tartte olla "paita ja pettu"-periaatteella...

Ettekö tosiaan saa selitettyä kavereillenne että olette menossa PERHElomalle, siis oman perheenne lomalle? Eihän siihen pitäisi tarvita sen kummempia selittelyjä.

Minusta esiteininne on hyvä syy kieltäytyä: tuskin 12-vuotias viihtyy pelkkien aikuisten tai alle 3-vuotiaiden kanssa.



Itse aion huoahtaa sitten kun lapset ovat isompia enkä todellakaan kuuntele muiden vauvoja, joten ymmärrän sinua kyllä. Tsemppiä!



Muutenkin nostan hattua sille, että "uskalletaan" jäädä yksilapsiseksi perheeksi. Moni ei uskalla.

tehkää niin kuin haluatte,ihme ongelma. lomailette oman perheenne kanssa sitten. meillä taasen vähän samaa käänteistä ongelmaa,ei kelvata miehen perheelle kyläään tai mökille kun meitä on niin paljon ja meillä lapset 0-7v haarukassa. hankalaa ja meteliä.. miehen siskolla yka lapsi 13v ja on helppoa kuin heinänteko. viimeks tänään vitutti kun serkku oli käymässä mummulla niin ei vaan pyydetty meidän lapsia vaikka tiedetään kuinka he tykkää serkustaan. enkä voi vaatiakaa että olis meillä vaan kun mummu loukkaantuu..

"paniikissa" lapsettomuushoitoihin 37-vuotiaana, kun tekisin lapsen jotain 24-vuotiaana opiskelijana. Kyllä mun ainakin on sanottava, että vauvan saaminen opiskeluiässä olisi melko tarkalleen se kammottavin vaihtoehto mitä elämässä voisi tapahtua auto-onnettomuuden tai tai syövän jälkeen. En mitenkään pidä ihanteellisena sitä, että saa lapsen nuorena.

Sain muuten omat lapseni 36- ja 38-vuotiaana ilman hoitoja. Jos niitä hoitoja on tarvitakseen, niin yhtä hyvin niitä voi tarvita jo 20-vuotiaana, kaikilla kun ei ole iästä kiinni se, kuinka helposti raskautuu.

Sain esikoisen 24-vuotiaana ja kuopuksen 26-vuotiaana, valmistuin maisteriksi tuossa välissä. Opinnot olivat esikoisen syntyessä graduseminaaria ja gradua vaille valmiit, sain sitten paperit yliopistosta ulos kuukautta ennen kuopuksen syntymää. Ratkaisu on ollut ihan loistava meille! Tosin minä en olekaan koskaan ymmärtänyt enkä kaivannut mitään "railakasta opiskelijaelämää". Kun olen itse 36-38-vuotias, molemmat lapseni ovat silloin jo varhaisessa teini-iässä ja ah, miten elämä onkaan helppoa pikkulapsivaiheeseen verrattuna. En todellakaan lähes nelikymppisenä haluaisi enkä jaksaisi vaihdella enää vaippoja tai heräillä öisin. Ah, onneksi ymmärsin tehdä lapset nuorena. Minä en pidä mitenkään ihanteellisena sitä, että lapset hankitaan vasta oman keski-iän kynnyksellä.

ja aika moni on näköjään mennyt lankaan.

Aikaisemmin ap kirjoitti "Mies on kanssani samalla aaltopituudella: jos haluaisimme kuunnella vauvan huutoa öisin ja viettää lomamme hiekkalaatikon reunalla vahtien, voisimme tehdä lisää lapsia itsekin. "

Ja kuinka ollakaan, nyt homma on kääntynyt niin, ettei mies ei pystykään biologisesti saamaan lapsia.

Jotenkin tuntuu, että tällä palstalla aina halutaan "vääntää puukkoa haavassa", ja varmaan oli tyhmää tulla tänne edes kommentteja hakemaan (tosin olen kyllä saanut hyviäkin kommentteja, joten kiitos niistä).

41: Enkö ole jo tässäkin ketjussa sanonut, että tapaamme näiden ystäväperheiden kanssa paljonkin arkena?!? Silloin toki olen mieluusti ylimääräinen "käsipari". - Ja enkö ole jo kertonut, että tilanne oli aivan sama paitsi käänteinen 12 vuotta sitten? Arkena, esim. alkuiltateen merkeissä, minulla oli tuolloin monta ihanaa, avuliasta käsiparia. Mutta lomilla, vappuisin, viikonloppuiltaisin ym. nuoret ystäväni toki halusivat olla sitä mitä olivat: eivät ylimääräisiä käsipareja vauvaperheessä, vaan nuoria lapsettomia opiskelijoita. Minä ymmärsin tämän, ja kaikkien mielestä se oli luonnollista: olihan oma tilanteeni "poikkeuksellinen".

Nyt kun roolit ovat vaihtuneet, minä en ilmeisesti saisikaan yhtä itsestäänselvästi ottaa "vapaamman" aikuisen paikkaani, sillä tilanteeni ei ole ihan yhtä luonnollinen ja yleinen. Suurin osahan ystäväpiiristämme on nyt pienlapsiperheellisiä.

Ja sille yhdelle, joka kommentoi jotain mieheni valinnoista tai siitä, kuka valinnat perheessämme tekee: HUOH! Täytyylö ihan väkisin etsiä jotain, jota voi ilkeästi kommentoida tietämättä mistään mitään? Kerrottakoon, että mieheni ei edes voi lapsia biologisesti saada. Hän on vapaaehtoisesti ottanut alkuaikoina kasvatusvastuun lapsesta, joka sai alkunsa erittäin epäkiitollisissa olosuhteissa eikä siis ole biologisesti hänen. Siksi puhun välillä muodossa "minä" ja välillä muodossa "me". - Olemme parisuhteessamme puhuneet toki toisen lapsen hankkimisesta (vaihtoehtoina adoptio tai sijaisvanhemmuus), ja ihan yhdessä päätyneet siihen ratkaisuun, että perheemme on hyvä ja valmis juuri näin.

Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille, ja hyvää yötä kaikille muillekin (tiedän, jos julkisesti hakee kommentteja, täytyy kestää myös kritiikki).

Nyt tämä käy nukkumaan.

-ap

monella pienten lasten äidillä tässäkin ketjussa. Onhan se nyt taivahan tosi, että pikkulapset ovat rasittavia vaatiessaan jatkuvaa hoitoa ja huomiota yötä päivää. Meillä on kaksi lasta, iät nyt 2,5v ja 6 kk ja kunhan nuo tuosta kasvavat, en todellakaan jää haikailemaan tätä aikaa! Kun lapset ovat isoja, heidän kanssaan olosta nauttii ihan eri tavalla kun se jatkuva hyysääminen vähenee. Ja jätämme lapsiluvun tähän kahteen, niin ei tuo pikkulapsi-show kestä vuosikaupalla. Minusta silloin on turha vinkua, jos tekee lapsen vuoden välein ja sitten vikisee, että ei jaksa hoitaa ja kun sukulaisiinkaan ei kelvata kylään "kun meitä on niin monta ja meteliä ja hankalaa". Elämä on valintoja.

Minusta silloin on turha vinkua, jos tekee lapsen vuoden välein ja sitten vikisee, että ei jaksa hoitaa ja kun sukulaisiinkaan ei kelvata kylään "kun meitä on niin monta ja meteliä ja hankalaa". Elämä on valintoja.

Niinpä, meteliähän siitä seuraa. Jos on monta pientä lasta, niin kannattaa varmaan tykätä ennen kaikkea siitä kotielämästä. Pikkulasten kyläily on kammottavaa.