Lue keskustelun säännöt.
Prkl...nyt loppuu meillä juhlapäivien vietto kokonaan!
29.10.2005 |
Olen neljättä vuotta avoliitossa toisesta kulttuurista lähtöisin olevan miehen kanssa. Meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa.
Seurustelumme alusta asti olemme vääntäneet kättä syntymäpäivien ja muiden " länsimaisten" juhlapäivien vietosta. Mieheni kotimaassa ei perinteisesti ole nähty iällä tai syntymäajalla olevan merkitystä eikä syntymäpäiviäkään näin ollen ole juhlittu. Samoin äitien- ja isänpäivät ovat vieras perinne heille.
Olen alusta asti yrittänyt pitää suomalaisista tavoistani kiinni ja olen miehelleni ilmaissut hyvin selkeästi, että toivon, että hän kunnioittaa mielipidettäni ja noudattaa toiveitani tässä asiassa. Silti minä olen se, joka muistaa hänen ja lapsen syntymäpäivät, samoin kuin hänen sukulaistensa merkkipäivät. Yritän miehelle ja pojalle järjestää jonkinlaisen juhlapäivän, miehelle ainakin jonkun pienen lahjan ja parempaa ruokaa synttäreinä sekä isänpäivänä jne.
Mutta miksi hän ei voi tehdä samaa minulle? Hän tietää, että nämä juhlat ovat minulle tärkeitä ja odotan silloin saavani jotain erityishuomiota. Ystäväni ja sukulaiseni antavat minulle lahjoja, saattavat tuoda kakun ja jäädä kahvittelemaan, mutta mieheni ei viimeksi edes meinannut ymmärtää, että hänenkin tulisi olla silloin paikalla. Minun vanhempani ja muutama ystävämme olivat tulossa meille synttärikahveille. Rakas avomieheni oli sitä mieltä, että hän voi silloin mennä kuntosalille. Siis silloin kun juhlitaan hänen avovaimona syntymäpäiviä!! Aargh. Ja oli sitä mieltä, että kyllä hän voi niitä juhlistaa minun kanssani kahdestaan, ei siihen muita tarvita (Eipä ole ennenkään juhlistanut yhtikäs mitenkään). Jäi sitten pitkin hampain kotiin eikä tullut muiden kanssa edes kahvipöytään. Hiukan vitutti (ja nolotti...).
Äitienpäivääkään mies ei muistanut lainkaan. Annoin hänelle mahdollisuuden korjata tilanteen, kun kerroin, että nyt muuten on Äitienpäivä. Mies sanoi: " Oho, täytyy soittaa sun äidille! Ai niin, sorry, onneksi olkoon." Ja se sitten siitä. Odotin pari päivää ihmettä tapahtuvaksi, kunnes jouduin toteamaan, että ei se prkl aio minua mitenkään huomioida. Raivosin sitten yhden päivän, mies pyyteli anteeksi ja lupasi pyhästi korjata tapansa. Joopa joo.
Vihjaisin synttäripäivänä, että haluaisin häneltä lahjaksi uudet korvakorut. Hän kehotti minua menemään kauppaan ja ostamaan ne itse :-/ " Kyllähän sinun äitisikin antaa sinulle rahaa, jolla sitten ostat jotain itsellesi." Joo, tosi romanttista. On kuulemma rahantuhlausta, että hän ostaa korut, joita en sitten kuitenkaan käyttäisi. Sanoin, että ei ole mitään väliä, mitä hän ostaa, koska käyttäisin niitä joka tapauksessa. Nyt synttäreistäni on 2 viikkoa eikä ole vielä lahjaa näkynyt. Helvetin loukkaavaa.
Nyt loppuu minulta tämä juhlien järjestäminen. Ei varmasti tule isänpäivää tähän perheeseen ja unohdan miehen syntymäpäivätkin ihan vahingossa. Katsotaan sitten, josko hän edes huomaa mitään. Ensi vuonna teen sitten uudelleenarvion tilanteesta.
Kommentit (14)
Turhaa marttyyriasennetta. Sitä paitsi, en ymmärrä itsekään tuota juhlapäivistä vouhkaamista. Miksi pitää antaa lahja vain sen takia, että joku on sattunut syntymään??? Eihän se ole edes ihmisen oma saavutus. Vanhempiahan siinä pitäisi onnitella! Jos ihminen ei osaa itseään muuten arvostaa, kuin lahjojen kautta, niin ei ole asiat hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eri kulttuuriperinteen omaavat henkilöt joutuvat tekemään kaikenlaisia kompromisseja parisuhteessaan. Mieheni kotimaassa ei hyväksytä avoliittoja, mutta emmepä me siellä asukaan.
Tästähän juuri onkin kyse. Vaikka nämä juhlat eivät mieheni tapoihin kuuluisikaan, on meillä omassa perheessämme mahdollisuus muodostaa omat tapamme ja perinteemme toisen toiveita kunnioittaen. Tuo juhlapäivien huomioiminen ei mielestäni ole liian suuri pyyntö, varsinkaan kun ei liity mitään uskonnollisia syitä siihen, miksi hän ei niitä juhlia voisi viettää.
Tuo kulttuuri-juttu on siis syy, muttei mikään selitys tai riittävä peruste käyttäytyä loukkaavasti.
Ap
Ja jos miehesi kulttuurissa ei välitetä syntymäpäivistä tai muista juhlapäivistä, niin miksi sinä niitä tuputat. Tuskin hänelle merkitsee mitään se, ettei ole isänpäivää?
Jos minulle asia on tärkeä, hänen on toimittava sen mukaan. Sinun mielipiteelläsi ei tässä asiassa ole kovinkaan suurta merkitystä, sorry vaan :-)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Eri kulttuuriperinteen omaavat henkilöt joutuvat tekemään kaikenlaisia kompromisseja parisuhteessaan. Mieheni kotimaassa ei hyväksytä avoliittoja, mutta emmepä me siellä asukaan.Tästähän juuri onkin kyse. Vaikka nämä juhlat eivät mieheni tapoihin kuuluisikaan, on meillä omassa perheessämme mahdollisuus muodostaa omat tapamme ja perinteemme toisen toiveita kunnioittaen. Tuo juhlapäivien huomioiminen ei mielestäni ole liian suuri pyyntö, varsinkaan kun ei liity mitään uskonnollisia syitä siihen, miksi hän ei niitä juhlia voisi viettää.
Tuo kulttuuri-juttu on siis syy, muttei mikään selitys tai riittävä peruste käyttäytyä loukkaavasti.
Ap
Vsaikuttaa sille, että vain miehesi joustaa, sinä et? Miksi ne tavat pitäisi muodostaa juuri sinun kulttuurisi mukaan?
Ja juhlitteko tasapuolisesti myös miehen kulttuuriin kuuluvat juhlat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän itse olettaa, että minä ja sukulaiseni huomioimme hänen syntymäpäivänsä. On tottunut siihen. Olettaa myös, että hänen ex-vaimonsa laittaa lapset tulemaan meille onnittelukäynnille isänpäivänä. Kummasteli minulle, kun ei saanut kunnon lahjaa vanhemmiltani viimeksi syntymäpäivänään. Ei saanut, koska saimme silloin samoihin aikoihin heiltä isohkon yhteisen lahjan...
Kyllä minun tuttavapiirissäni on totuttu juhlistamaan aikuisten syntymäpäiviä, ainakin lähipiirissä, ja minun ystäväni saavat puolisoiltaan huomioinosoituksia, lahjoja jne. merkkipäivinään. Onko se oikeasti muka liikaa vaadittu?
Ap
siis lahjat kelpaa ja onnittelut, mutta hänen ei tarvitse onnitella eikä lahjoa ketään?
Mielenkiintoista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joustavuutta ja ymmärrystä. Haluaisit kai että miehesi huomioisi sinua omasta vilpittömästä tahdostaan eikä siksi että hän tietää sinun sitä odottavan. Anna hänelle tilaisuus huomioida sinua omalla tavallaan. Ehkä hän aikaa myöten sitten huomaa merkkipäivätkin.
Mitä kompromisseja olen joutunut tekemään...
- Hyväksyn sen, että meillä on aina talo täynnä vieraita
- Lähetämme puolet tuloistamme miehen kotimaahan ja elämme itse kädestä suuhun
- Ruokimme kaikki oven taakse tulevat mieheni maasta kotoisin olevat poikamiehet
- En koskaan väitä vastaan itseäni vanhemmille mieheni sukulaisille, vaikka he kuinka puuttuisivat elämäämme ja puhuisivat tyhmiä
- En puhu kenellekään mieheni maanmiehelle, jos minua ei ole esitelty hänelle (esim. jos joku mies tulee kadulla puhuttelemaan, en edes katso häneen)
- järjestämme kotonamme isoja juhlia, joissa tarjotaan kaikki ruuat a:sta ö:hön sekä kaikkia mahdollisia alkoholijuomia, mitä maa päällään kantaa. Ilman tällaista kestitsemistä ei juhlia kuulemma voi järjestää ollenkaan. Tällaisen brassailun jälkeen elämme sitten itse vedellä ja leivälle pari viikkoa
- Poikamme synnyttyä hyväksyin sen, että sairaalahuoneeni oli koko ajan tupaten täynnäö ihmisiä, samoin kuin kotimme heti, kun sairaalsta kotiuduimme. Kaksi viikkoa yhtä sirkusta.
jne, jne
Ap, joka on näihin asioihin jo tottunut ja oppinut monista jutuista jo nauttimaankin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikeesti ap, ehkä auttaisi hivenen positiivisempi asenne, ja voisit itsekin nauttia kun teillä on vieraita.
Jos teidän elämän ongelmat on siinä ettet saa lahjoja äitienpäivänä ja syntymäpäivänä, niin...
Juu, ja viitaten erääsen edelliseen viestiin, ei teistä kenenkään minun mieheni kanssa tarvitsekaan alkaa elää, ja se on kai sitten meille kaikille onneksi. En minä hänestä luovu, en sitten niin millään :-D
Minulla ei ole tapana " kiukutella" saatikka heittäytyä lattialle riehumaan, edes kuvainnollisesti. Toinpahan nyt vain julki erään itseäni harmittavan seikan parisuhteessani. Totta on sekin, että suurempiakin voisivat murheeni olla, ja monilla ovatkin, muttei se kai poista minulta oikeutta sanoa, mitä haluan?
Jokainen kokee elämänsä eri tapahtumat omien kokemustensa ja menneisyytensä kautta. Ilot ja surut ovat suuria tai pienia, riippuen perspektiivistä. Pieneltä tuntuvatkin seikat voivat olla oireita jostain suuremmasta ongelmasta suhteessa, varmaan kaikki ovat sen huomanneet. Tämä juhlapäivä-juttukin pohjimmiltaan v..tuttaa minua juuri siksi, että se hyvin konkreettisella tavalla tuo ilmi sen tosiseikan, että miehelläni on hyvin vajavainen empatiakyky eikä hän osaa asettua toisen asemaan. Hän ei muutenkaan siis huomioi muita ihmisiä tarpeeksi.
En myöskään ole sanonut, ettenkö nauttisi monistakin asioista, joita mieheni on elämääni tuonut mukanaan. Itse asiassa taisin sanoa juuri päinvastaista. Nautin juhlista ja niistä vieraistakin, vaikka en ilman miestäni olisi sellaiseen ryhtynytkään. Luettelemani asiat ovat juttuja, joissa olen mennyt mieheni toiveiden mukaan, tehnyt niitä kompromisseja ja usein saanut huomata, että ihan oikean valinnan tein, kun annoin periksi.
Ap
On muka tyhmää juhlia aikuisena synttäreitä ym. Tylsäähän sellanen on...