Miksi ajatellaan, että omakotitalo, avioliitto ja lapset on joku saavutus?

niitä talojakin monenlaisia.

Tiedän muutaman jotka asuvat ikivanhassa kunnan omistamassa ikivanhassa rintamamiestalossa -sanoinkuvaamattomassa haisevassa läävässä. Yhteiskunta maksaa vuokran, tietty.

Ei siis kovin kadehdittava asumismuoto -toisin kun vaikkapa uusi monen sadan neliön linna hyvällä paikalla kaupungin palveluiden äärellä.

kaikki saa lainaa

että kun muistelee kouluaikaisia kavereitaan, niitä joiden kanssa poltteli tupakkaa nuokkarin takana, ja mitä niistä muista tuli: yks on juoppo, toinen narkkari, kolmas tippui koulutusputkesta ysiluokan jälkeen. Tätä taustaa vasten voi kyllä onnitella itseään, että selvisi elämästä aika hyvin ja tajuaa myös arvostaa näitä "elämän perusasioita".



Mutta jos on aina saanut kaiken kultalusikalla tarjoiltuna, ei varmaan osaakaan olla tyytyväinen tavalliseen hyvään elämään.

mutta totta, ei siinä mitään ihmeellistä olekaan.

What's the point?

Aivan, kuka tahansa voi valita tämmöisen elämantavan. Aivan, ei siinä olekaan mitään ihmeellistä. Aivan, kyse on elämän perusasioista. Kuka on väittänyt, että se olisi jotenkin ihmeellistä. Itselläni on lapsia, koska pidän lapsista ja samoin miheheni pitää. Omakotitalo sen takia, että meillä on myös eläimiä ja niiden kanssa helpompaa kun on oma piha.

Jos pitäisin urbaanista elämästä asuisin varmaan kaupungissa. Niin yksinkertaista se on, että jokainen asuu ja elää niin kuin itse haluaa.

johon kuuluu lapset, talo, koira ja aviopari.



Miksi siitä on tullut niin tavoittelemisen arvoinen asia, että tuntuu olevan monelle nuorellekin lähes pakollinen tavoite? Itse olen kasvanut ydinperheessä (äiti, isä, 2 lasta) mutta silti en tajua, mikä siinä on niin ihmeellistä. Itse haaveilin nuorena kaikenlaisista vaihtoehtoisista elämäntavoista. Tähän samaan muottiin vaan tunnutaan kaikkia ajavan.

ihme ja saavutus, että kaikki syntyneet lapset eläisivät aikuisiksi , ja vieläpä terveiksi aikuisiksi.

että kun muistelee kouluaikaisia kavereitaan, niitä joiden kanssa poltteli tupakkaa nuokkarin takana, ja mitä niistä muista tuli: yks on juoppo, toinen narkkari, kolmas tippui koulutusputkesta ysiluokan jälkeen. Tätä taustaa vasten voi kyllä onnitella itseään, että selvisi elämästä aika hyvin ja tajuaa myös arvostaa näitä "elämän perusasioita".

Mutta jos on aina saanut kaiken kultalusikalla tarjoiltuna, ei varmaan osaakaan olla tyytyväinen tavalliseen hyvään elämään.

mutta niille, joilla näitä ei ole, ovat usein suuria toivottuja haaveita.

Moni kolmikymppinen sinkkunainen toivoo löytävänsä pikaisesti miehen ja että ehtisi vielä saada lapsia.

Tuohon taloasiaan voi itse enemmän vaikuttaa, voi säästää, thedä lujasti töitä, rakentaa/remontoida itse jne. Silti, jos joku tuttavani vaikkapa sinnikkäästi on pikkuhiljaa säästänyt ja rempannut itse vaikka vanhaakin taloa, olen hänen puolestaan onnellinen ja saa olla itsestään ylpeä. Tottakai se on saavutus. Ei kaikille, mutta useimmille. Eivät talot ilmaisia ole.

Tuo viimeinen lauseesi on kyllä kyseenalainen, ei tuollaista elämäntapaa sinänsä voi valita, kaikki eivät löydä miesta tarjottimella ja harvempi ottaa jonkun vain siksi että saa edes jonkun.

Ja periaatteessa jokainen pystyisi nuo kaikki saamaan jos haluaa (toki omaa lasta kaikki eivät saa).



Omakotitalon saa pienilläkin tuloilla jos ei ole luottotiedoton ja vaatimattomampikin asumus kelpaa. Ja jos Suomessa ei onni ole myöten niin siitä vaan Gambiaan tai Thaimaahan miestä/vaimoa hakemaan, hyvällä tuurilla saa lapsen siihen kaupan päälle joko kumppanin kanssa taai tämän entisestä suhteesta.



Mutta joillakin aluilla tuo elää edelleen vahvana, että PITÄÄ mennä naimisiin (eli avoliitossa ei voi elää pitkää aikaa ilman vihkimistä) ja PITÄÄ ostaa se omakotitalo jne. Moni ei ymmärrä etteivät kaikki halua omakotitaloa, ja se ei aina ole rahakysymys. Varsinkin pk-seudulla on järkevämpää kerros- tai rivitalossa lähellä työpaikkoja jne. eikä jurruttaa ruuhkassa aamuin illoin tuntia "maalle". Ja jos haluaa omaa rauhaa niin lomilla ja v-loppuisin voi vetäytyä joko omalle tai vuokramökille.

Tähän samaan muottiin vaan tunnutaan kaikkia ajavan.

ei ketään ajeta mihinkään muottiin. Onko se nyt niin ihmeellistä että suurin osa arvostaa noita asioita? Ja haluaa sen minkä tärkeäksi kokee; perheen, lapset, oman kodin.

Itse olen tosi nuoresta lähtien halunnut hyvän miehen, ihanan kodin ja lapsia. Kaikki työ-, ammatti-,lomailu,- ja muut jutut olivat paljon kaukaisempia haaveita.

No elämä vei, ehdin saada hyvän ammatin, asua ulkomailla ja reissata muutenkin ja tehdä mieluista työtä ennen kuin tapasin ihanan mieheni. Nyt naimisissa 10v, oma iso talo, 4 lasta ja 7v kotiäitielämää takana ja jos mun pitäisi johonkin vastata mun saavutuksista, niin kyllä mä kertoisin ihan ensimmäiseksi lapsistani ja haaveiden täyttymisestä.

miten ap esim hoitaisit yhteiskunnan tulevaisuuden eli lapset kätevämmin kuin perheessä?

lapset ovat lahja - ei niitä tehdä tuosta vain.



Omakotitalo Perähikiältä ei maksa kuin yhden neliön hinnan Stadin arvokämpissä... Espoossa ei esim. omakotitaloa juuri alle 300 000 euron saa. Perähikiällä hinta on jotain AIVAN muuta. Onhan se vähän saavutus omistaa puolen millin talo pk-seudulla.

En saa, enkä tule saamaan, so simple.



En ymmärrä, miksi ap puhuu tuosta ihmeellisyydestä, sitähän tuossa ei ole ollenkaan, päinvastoin.

johon kuuluu lapset, talo, koira ja aviopari.

Miksi siitä on tullut niin tavoittelemisen arvoinen asia, että tuntuu olevan monelle nuorellekin lähes pakollinen tavoite? Itse olen kasvanut ydinperheessä (äiti, isä, 2 lasta) mutta silti en tajua, mikä siinä on niin ihmeellistä. Itse haaveilin nuorena kaikenlaisista vaihtoehtoisista elämäntavoista. Tähän samaan muottiin vaan tunnutaan kaikkia ajavan.

ja lisäksi monille naisille tulee vauvakuume jossain vaiheessa. Ei kaikille tokikaan. Mulla ainakin on ystäviä, jotka ovat valinneet erilaisen elämäntavan, on sinkkua joka on steriloitu ja pariskunta joka matkaa maailmalla aikomatta ollenkaan jäädä minnekään pysyvästi.

En kuitenkaan usko että hekään ovat lapsesta asti tähdänneet kyseiseen tapaan, se tuntuu heille vaan luonteenomaisimmalta.

Siinä vaiheessa kun kaipaa kumppania ja lapsia, ovat apn mainitsemat asiat todella haaveita, jotka ovat suuria asioita.

Kyllä mäkin koen, että perhe, lapset ja oma koti ovat mulle kyllä tärkeimpiä asioita elämässä. Me asummme kerrostalossa eikä omakotitalo ole haaveissakaan, Helsingissä kun halutaan asua.



Meiltä on vielä yksi lapsi kuollut, joten todellakin elämä kyllä rakentuu aivan näistä perusasioista.



Toki arvostan myös koulutustani ja saavutukset työelämässä ovat tärkeitä, mutta eivätpä ne mene etusijalle.



Kyllä se on minusta aika hieno saavutus jos onnistuu suurin piirtein onnellisena elämään ja vielä kasvattamaan onnellisia lapsia.



t: uraäiti

ei nyt saavutus, mutta edellyttää jotain järjestelmällisyyttä ja järkeä kuitenkin saada omakotitalo (olettaen että talo ei ole vanhempien maksama tai purkutuomion saanut). Lapsia ei kaikki saa, edes adoptoituja, mutta ei se mikään saavutus ole, jos on lapsia. Avioliittoa kaikki eivät halua vaikka olisi mahdollisuus avioitua.



Toisaalta; yömajoissa asuva alkoholisti, jolla paha on huumeongelma lisänä ja luottotiedot menneet jo opiskeluiässä voi pitää tuota saavutuksena. Ei kaikilla ole tavallisen turvallista perhe-elämää, ei ole ollut edes lapsuuden"kodissakaan".

että lapset ovat saavutus! ei tämä kasvattaminen todellakaan helppoa aina ole.

olla aviossa ja asua niiden kanssa talossa häiritsemättä muita ja omassa pihassa voi leikkiä. siitä koirasta en enää olekaan niin varma, miks sellainen pitää olla.