Tunnen syyllisyyttä kun en askartele lasten kanssa

tehdä mitään ne kerrat, kun olen yrittänyt. Lisäksi lapseni (poika) jotuu pakottamaan aluksi, jos jotain haluaa tehdä... kun lähtee siihen, niin kiinnostuu, mutta on työn ja tuskan takana. NIin mielelläni opettaisin häntä laskemaan, lukemaan, pelaamaan, askartelemaan... mutta kun ei kiinnosta :(



On tämä äitiys niin erilaista, kuin joskus kuvittelin :D



Mutta asiaan, syyllisyyttä poden tuostakin, mutta ehkä se ei määrä vaan laatu. Pääasia, että joskus teette jotain. Yksi vaihtoehto on myös leipominen, siihen saan poikani joskus suostumaan. Hän osaa itse tehdä sellaisia helppoja keksejä :)

Oma lapseni ei edes halua askarrella mitään ns mallista, tai yleensäkään mitään sellaista mikä tähtää johonkin tiettyyn lopputulokseen (esim tuollainen linna...). Hän haluaa rakentaa ominpäin pahvista, paperista, teipistä ja ties mistä mitä nyt ikinä päähän juolahtaakin. On yritetty muuta, ei kiinnosta kumpaakaan :)



Eli huoli pois.

Mä teen niille hyvää kotiruokaa monta kertaa päivässä (toisinaan kokataan yhdessä).



Ja sit mä koetan ulkoilla paljon. Askarteluun poikia on vaikea saada intoutumaan, niitä kiinnostaa enemmän selkeesti fyysisemmät jutut. Niinpä ne rakentelee sisällä majoja ja legoilla paljon puuhaavat. Pelataan lautapelejä jne.



Mut joo, on huono omatunto - toisinaan. Vaan ehtiihän ne sit eskarissa ja koulussa, eikös vaan.

Enkä askartele!Koulussa oli pakko näpertää jotai halparääsä,mulla tyylikäs maku,inhoan kaikkea silppuamista!Hyi!

Kerhot/tarhat on sitä varten!

ei askartele lasten kanssa, koska askareiden kautta lapsi oppii kädentaitoja.



Vaimoni leikki aina lasten kanssa ja keksi kaikenlaista peliä ja askaretta ja piti pyhäkouluakin.



Nyt lapset ovat 16 ja 19 v ja mitään ongelmia ei koskaan ole ollut. Ei mitään uhmaikää tai muuta.



Vaimollani on valtavan hyvä laulunääni ja on myös laulattanut lapsia pienenä.



Myös muut lapset ovat saaneet meiltä aikaa kun olemme toimineet tukiperheenä.

innostui eilen hama-helmistä, niistä pienistä joita sitten silitetään. Ajatellaan yleensä tyttöjen jutuiksi, mutta ostin sellasen autopaketin. Jaksoi koko illan väkertää tai siis yhdessä tehtiin :) Ja hyvää keskittymisharjoitusta, suosittelen! Joskus myös leikkelee kuvia lehdistä ja liimailee vihkoon, helppoa askartelua sekin.

Oma lapseni ei edes halua askarrella mitään ns mallista, tai yleensäkään mitään sellaista mikä tähtää johonkin tiettyyn lopputulokseen (esim tuollainen linna...). Hän haluaa rakentaa ominpäin pahvista, paperista, teipistä ja ties mistä mitä nyt ikinä päähän juolahtaakin. On yritetty muuta, ei kiinnosta kumpaakaan :)

Eli huoli pois.

ja jos poika saa päähänsä ihan oikeasti tehdä jotakin, hän yrittää delegoida homman minulle. Hän siis katsoisi vierestä kun askartelen hänen ohjeidensa mukaan. Se ei taida kauheasti kädentaitoja kehittää...

Eskarissa alkoi askartelemaan muualla, jolloin mä tyydyin ostamaan askartelutarvikkeita kotiin, mutta lapset hoitavat yksinään askartelun. Joululahjoja ja kummien lahjoja askartelen lasten kanssa, jos tarvitsevat apua.

Mitään vaatteita tai vanerilinnoja en ole tehnyt ihan sen takia etten ole osannut. Pihalla olen tehnyt lumijuttuja ja laskenut mäkiä ja hiekkiksellä linnoja.

mihinkään vanerisysteemeihin tai vaatteiden tekoon, mutta kyllä me 1-2 kertaa viikossa askarrellaan jotain (riippu toki ilmoista, siitä kuinka paljon on käyty perhekerhoissa tms. askartelemassa). Lähinnä ne on semmosia leikkaa liimaa väritä -systeemejä (lapset 3v ja 1v)). Ja tietysti leivotaan sillon tällön yhdessä (oon surkee leipoja, mutta kyllä me perunarieskoja yms. saadaan aikaan). Isomman kans pelataan paljon lautapelejä yhdessä aina sillonku pikkusisko on päiväunilla (mulle mieluisin homma näistä ehdottomasti).



Mut mun lapset on vielä niin pieniä että tosi paljon puuhataaan yhdessä. Varmaan ne omat ja kavereiden kanssa touhut tulee jatkossa isompaan rooliin ja äipän kans puuhastelu vähenee. Isommalle on jo alkanu tuleen enempi omia touhuja joihin äiti ei kelpaa mukaan, mutta pyrin joka päivä jotain tekeen kunnolla yhdessä hänenkin kanssaan.

Ei ole mikään hyvän äitiyden mitta, kuinka paljon puuhailee lasten kanssa. Läsnäoleminen ja lapsen kanssa juttelu on tärkeintä.