Imetys epäonnistui - miten yli surusta?

näillä elämänmarkkinoilla?

Ehkä en ihan ymmärrä sinun suruasi, joten toivottavasti en loukkaa kertomalla oman näkemykseni. Luulisin, että sinä kuvittelet menettäväsi jotain tai lapsesi menettää jotain, mutta eihän asia niin ole! Sinä olet edelleen kaikki, mitä vauvasi tarvitsee, annat varmasti riittävästi läheisyyttä muutenkin, jos jopa suret imettämisen epäonnistumista. Toisaalta, kyllähän joku suree myös sitä, jos ei saa synnytettyä alateitse eli äitiyteen liittyy vahvoja käsityksiä, joilla ei ole mitään tekemistä lapsen todellisten tarpeiden kanssa. Itse olen imettänyt kaksi vauvaa ja maitoa tuli hyvin, jopa liikaa. Silti molemmat lapset ovat sairastelleet paljon, nuorempi oli pariviikkoisena tulehdusarvojen ja kuumeen vuoksi sairaalassa kaikissa mahdollisissa kokeissa, myös kivuliaissa, ja toisella on tehty allergiatestejä yms. Itse sain rintatulehduksen ja olin hyvin kipeä ja imettäminen vei tosiaan voimia ja jopa viakutti mielialaan. Eli ei imettäminenkään mikään onni ja autuus ole eikä ainoa keino luoda sitoutumista lapsen kanssa.

miten selviän tästä surusta!" "Iik, sukassani on silmäpako, miten ikinä selviän tästä?!"

Sain osittaisimetettyä esikoistani 3,5kk ja se koko aika oli varsin kamppailuntäyteistä. Oli niin paljon ongelmia, ettei se missään välissä oikein sujunut ja koko perhe itki turhautumista. Lopulta annoin periksi, kun ainakaan vauva ei imemistä halunnut jatkaa. Pumpulle ei minun tissini juuri heru.



Surin tosi paljon, mutta eniten ennen lopettamispäätöstä. Jopa niin, etten öisin saanut unta vaan itkin. Se oli ihan hullua: järjellä ajateltuna en nähnyt mitään vikaa pulloruokinnassa, mutta olisin vain niin halunnut imettää, myös itseni takia.



Pari viikkoa lopettamisesta suru oli jo tosi paljon vähäisempi. Nykyään tyttö on terve vajaa kaksivuotias, tosi reipas ja ihana. Oma temperamenttinen itsensä.



Sain pian toisen lapsen, jota täysimetin 5kk ja nyt hän on 6kk vanha. Toivon pitkää imetystä. Tämä kokemus viimeistään pyyhki pois imetyssurun.



Tsemppiä ap, aika parantaa ja et ole yksin kokemustesi kanssa.

äidin surua ja imetyksen merkitystä. Homma ei hoidu noin. Tälle äidille imetys olisi ollut tärkeää.



Mä sanoisin, että sure rauhassa surusi loppuun, käsittele asia ja ole sen kanssa sinut. Sä saat surra sitä, että imetys ei onnistunut. Se ei kuitenkaan tee sinusta huonompaa äitiä.



Pidä vauvaa lähellä muuten, silittele ja hellittele. Ei mulla mitään konkreettisia käsittelytapoja ole antaa, mutta sanoisin, että älä yritä vähätellä surua tai kieltää sitä. Siitä seuraa vain se, että alat suhtautua imetykseen "happamia sanoi kettu" -tyylisesti.

teille vastaajille. Minulle näistä vastauksista on ollut ihan oikeata apua asian käsittelyssä, ja olen saanut täältä juuri sitä mitä etsinkin; uutta näkökulmaa asioihin, kun omassa päässä ajatukset pyörii jotenkin vaan samaa rataa. Ja ymmärrän niitäkin, jotka eivät käsitä kuinka iso suru imetyksen epäonnistuminen on - ei sitä voi tietää jos ei ole sitä itse kokenut.



ap.

niin kun lapsi kasvaa, tuo asia ei tunnu enää millään muotoa tärkeältä. Silloin kun sain esikoisen, koin hirveää tarvetta olla muiden pienten lasten äitien kanssa ja keskustella kaikesta vauvoihin liittyvästä. Mutta siinä hämärtyy kokonaan taju siitä, että tuo aika on yksi perhosen siipien värähdys. Niin hyvässä kuin pahassa. Kaikki hyvät hetket, silkka vauvan tuoksu, kannattaa yrittää painaa mieleen. Väsymys, hämmennys ja syyllisyys unohtaa, koska ne menevät ohi. Lapsi kasvaa ja koko ajan tulee uusia juttuja.

Heippa! Täällä yksi yhden lapsen äiti joka kamppailee samojen tuntemusten kanssa. Meillä on nyt about 9kk ikäinen vauva, jonka kanssa imetys meni totaalisesti pieleen. Sain imetettyä 1kk ikään asti kunnes alkoi kova taistelu rintaraivareiden ja muuten vauvan kieltäydyttyä rinnasta. Vauva oli synnytyksen jälkeen hyvin väsynyt ja laitokella oli kova työ asettaa rinnalle, imuote aina irtosi. Hoitajat eivät kovin paljoa kerinneet ja jaksaneet auttaa asian kanssa. Lopulta onnistui vain öisin ja sitten viim. 2kk ikäisenä sekin loppui. Koen kamalaa syyllisyyttä ja huonoa oloa kun en pystynyt ja saanut vauvaa imetettyä enempää. Itken toisinaan sen vuoksi. Annan hänelle luomumaitoa korvikkeena, jotta vauva saisi ns. Edes parasta korvikemaitoa. Jo pelkästään kaikkien vauvalehtien lukeminen on kurjaa mm. otsikoiden "näin onnistut imetyksessä, 10 faktaa" tai "imetys on parasta vauvalle". Tai jos nään jossain imettävän äidin. Tulee huono olo, että olisin epäkelpo äidiksi ja pelkään, että vauva ei kehity perusterveenä. Olen monesti koputtanut puuta kun vauva on vielä pysynyt terveenä ilman flunssia yms. Silti.. Esikoinen kyseessä ja tämän vuoksi muunmuassa tunne etten kestäisi pettymystä uudelleen, joten en tiedä haluanko lisää lapsia.

Nyt kun esikoinen on jo 18v, voin todeta, että asioita, joissa ei onnistu täydellisesti, vain tulee ja menee. Kokonaisuuden kannalta niillä ei ole merkitystä.

Olen kai sitten paska äiti kun en edes yrittänyt imettää...