Tuntuuko teistä muista, että (itäisemmän) Euroopan
historia jää liian vähälle huomiolle?
Vai mitenköhän kouluissa nykyään, itse olen ollut kouluikäinen vasta 90-luvulla, mutta en muista että edes lukioaikana (2000-luvun puolella) historiassa olisi käsitelty paljonkaan . Ala-asteen loppuvuosina tai yläasteen alussa muistan tehneeni tosi huolellisesti ryhmätyötä Unkarista, enkä siltikään tajunnut että se on ollut Itäblokkia ja mitä siellä on sen takia tapahtunut ihmisille. Tietysti ero voi olla siinäkin, että sen ikäisille nuorille ei kaikkein raastavimmalla tavalla varmaankaan lähihistorian tapahtumia voi opettaa, joten ote jäi vähän etäisemmäksi, puhuttiin politiikan ja sotien tapahtumista enemmän kuin yksityisistä ihmisistä.
Eilen taisi tulla uusintana Yle Teemalta Euroviisu-dokkari, jossa vähän avattiin esimerkiksi Viron Laulavaa vallankumousta, sekä Oranssia vallankumousta Ukrainassa. Sen johdosta itse olen tässä parina päivänä surffaillut hakemassa tietoa, ja paljonhan sitä löytyykin. Sofi Oksasen Puhdistus oli tietysti myös aika silmiä avaava ja koskettava kirja.
Vai oliko aikuiset ihmiset silloin ja edelleen nykyäänkin tietoisempia siitä mitä Neuvostoliiton aikaan ja sen jälkeen noissa meillekin läheisissä maissa on tapahtunut? Ehkä olen vain poikkeus, kun olen jotenkin ryhmittänyt entisen Itäblokin yhdeksi neuvostoliittolaiseksi betonilähiöksi, joka nyt vaan ei pärjännyt NL:n kanssa niin kuin uljas Suomi... Ja kuitenkin Suomi olisi melkeinpä yhtä hyvin voinut olla samassa veneessä, eivätkä nuokaan maat olleet sen venäläisempiä alunperin, enemmän eurooppalaisia kuitenkin mitä Suomi. Ja toisaalta taas vaikka joku Itävalta tai Sveitsi on olevinaan uskomattoman upea historiallinen maa, vaikka ihan samanlaista kulttuuria ja ikivanhoja kaupunkeja olisi löytynyt (osittain löytyy edelleen) noista itäisemmistä maista. Riipivää ajatella millainen Eurooppa olisi tänä päivänä, jos historia olisi mennyt toisin.
Todella koskettavia tapahtumia on nyt tullut vastaan, tässä esimerkiksi tämä mielettömän upea Baltian ketju:
Halusin kai vain jakaa tämän liikutuksen av:n kanssa :).
Kommentit (2)
kulttuuri ja ihmiset oli/on jotenkin ala-arvoisia ja täysin vieraita. Tietysti sitten lopulta ne maat olikin varmasti kehityksestä jälkeen jääneitä kommunisteja, mutta ei kuitenkaan alunperin. Ja osoittaahan nuo vallankumouksetkin, että ei ne täysin antautuneet.
Nyt tuntuu ihmeelliseltä, että täällä ei ole itketty ja huudettu ja myötäkärsitty itsenäisyytensä menettäneiden maiden kohtaloa enemmän, kuitenkin Virokin ihan vieressä olevaa sukulaiskansaa. Totta kai kylmän sodan aikaan tilanne oli eri, eikä maailmansotien aikaankaan Venäjälle paljon ollut sanomista. Maailma on tosiaan muuttunut, kun lähetetään liittouman sotilaita puolustamaan libyalaisia.
Ehkä siis historian avaamiseksi pitäisikin näin lähinnä euroaikana eläneenä suomalaisena tutustua enemmän Suomen politiikkaan ja ilmapiiriin ennen vuotta 1991, jotta tajuaisi mistä ne mielikuvat itäblokista tulee.
ja koska kovasti olemme mukamas länsivaltojen piirissä, itäeuroopan kulttuurin arvostaminen on epäisänmaalliista edelleenkin.