Kaikkien muiden rakkauselämä onnistuu - miks mulla käy aina näin?!

Tai on ollut jotakin muuta. Esimerkiksi eräs, joka oli mennyt juuri kaksi viikkoa ennen tapaamistamme naimisiin ja vaimo oli kotona raskaana. Enpäs lähtenyt miehen kanssa koskaan pelleileen. Tuli ero. Vaimo teki itsarin. Ja sit mulla kyllä oli jo niin maku poissa. Olisi tarttenut lapsikin adoptoida. Se oli sellasta soppaa, että ei kiitos. Nyt olen iloinen, että koskaan ollut mitään sen miehen kanssa. Mutta kosi kylläkin.



Muita juttuja en nyt tällä kertaa tässä viitsi kertoa, vaikka kerrotavaa kyllä olis.



Enkä koskaan mitään luokka-asioita ajatellut eikä eletty niin kuin olisi jotakin luokkia ollut - siis elettiin kuin mitään ei olisi ollut. Mutta sitten yhtäkkiä olikin vain otettava kantaa tähänkin asiaan kun asiat alkoivat mennä tietylle tolalle. Joten turha nipottaa. Ihan on pidetty todella mukavana ihmisenä. Ei ole sellaisia ongelmia koskaan ollut. Joten ei nyt analyysinne oikein "istu".

erään entisen työkaverin kommentti.. Hän ei kuulemma ikinä voisi olla naisen kanssa joka on ammatiltaan siivooja tmv. Itse mies oli insinööri.

Hän ilmeisesti koki sen hävettävänä asiana jos joutuisi kaveripiirissä kertomaan että naisystävä on siivooja. No, kyseinen tyyppi oli muutenkin aika himmeä.



Mutta ehkä tarkoitti tuolla että sivistystaso alemmin koulutetuilla on usein heikko. Tosin sivistää voi itseään muutenkin kuin istumalla vuosikausia koulunpenkillä..

Mies nai naisen, valitsee lastensa äidiksi, omalta tai alemmalta tasolta. Mutta itseään korkeampiluokkaista naista hän ei pysty "ylläpitämään", ei halua ylläpitää.

Anna kun arvaan, asia häiritsi sinua suunnattomasti. Mutta tämän Ladder-teorian löytäminen paransi sinut. On kyllä mahtavaa kun Internetistä löytyy teoria jokaiselle ja itsesuggestointi korjaa mielenterveyden, onneksi olkoon!

ylös sieltä kanveesista ja yrittää uudelleen. Et ole vielä vaan löytänyt sitä sopivaa ja toistepäin, se vaatii myös töitä.



Muuten tää ketjun alkupää on kyllä ollut melkoista höttöä, ihan oikeesti.



Tero

Oletko ikinä miettinyt sellaista vaihtoehtoa, että olet itse sitoutumiskammoinen? Sanoit, että pistät poikki, kun suhde alkaa laimenemaan. Ehkä heillä olisi ollut vielä tahtoa tsekkailla tuleeko hommasta mitään ja heistä olisi voinut vielä löytyä se tunne, että suhde syvenee.



Itse olen saanut tuhannet pakit siksi, että olen itsenäinen, hyvin toimeentuleva ihminen, jolla on makeaakin makeampi ammatti. Toki duuni on duunia, mutta tittelini on kadehdittava. Toki olen myös usein vain jättänyt oikeastaan lopulliset sitoutumiset väliin. Olen ollut kahdesti avoliitossa, joissa minua on kosittu, mutta olen vastannut kieltävästi ja jälkikäteen ajatellen ihan oikeista syistä. Molemmat miehet menivät heti seuraavan kanssa naimisiin.



En ole koskaan aikuisiällä vain halunnut seurustella ihan vaan siksi, että se olisi kivaa. Lapsenikin tein itsekseni (pienellä avustuksella). Olen valitettavasti ehkä liiankin itsenäinen, eikä miehet kestä sitä. He haluaisivat kivan pullantuoksuinen kotiäidin, eikä naista, joka voi lähteä itsekseen vaikka pariksi viikoksi mökille.



Nyt olen aloittelemassa erästä suhdetta, mutta mies on liian kiltti ja alistuva ja nöösö. Voin melkein arvata miten ja kuinka nopeasti suhde päättyy. Hän ei kestä itsenäisyyttäni ja joustamattomuuttani, enkä minä kestä hänen roikkumistaan ja alistumistaan. Minä taas ajattelen koko suhdetta ehkä narsistisesti ja seksin, sekä fyysisen läheisyyden kannalta enemmän kuin tunteen tai sitoutumisen kannalta. Hänelle taas selvästi on huomattavasti tärkeämpää sitoutuminen.



Nyt kun kirjoitin edellistä kappaletta, mietin, että olen minäkin sika naiseksi, mutta ainahan voi sanoa jälkikäteen jotain muuta kuin mitä ajatteli. Meillä on onneksi myös maantieteellisiä esteitä, joten voin aina vedota siihen ja hänkin saa pitää kasvonsa.



Sorry.

Vanha fraasi, mutta monesti totta.

Eivät todellakaan...

Ei ole kyse siitä, että on jotenkin "hyvä" tai "hieno"...

Ei tarvitse muistaa kun menen alttarille...

Nyt ei ollut kyse mistään äidillisistä ominaisuuksista...

En tarkoittanut mitään sellaista "prinsessaa", jota kaikki yrittävät, en todellakaan...

Kyllä tämä on jo tutkittu juttukin jossakin. Sanottiin muuten jotain samantapaista jo sosiologian ensimmäisellä oppitunnilla, että yläluokan naiset jäävät naimattomiksi. Silloin kolahti todellakin ja siltähän se ihan näyttää.

kouluttautunutta, mukavaa, sivistynyttä ja hyväkäytöksistä hyväsukuista naista? :D

Okei, ymmärtänet sitten itsekin, että ongelmasi johtuu ulkonäöstä. Usein kuitenkin näistä jutuista voi tulkita siten, että miehet eivät "kuulemma" edes halua naimisiin kauniin naisen kanssa, vaan sen keskiverron.

ps. tuo määre "prinsessa" oli kyllä varmaan huono, mutta tarkoitin sillä sellaista poikien/miesten keskuudessa hyvin suosittua, kilttiä ja "hienoa" tyttöä - en mitään tupakkapaikan jakorasiaa.

Ihmiset luulevat elävänsä samassa maassa ja samoissa maisemissa, mutta kuitenkin täällä on niin monia maailmoita, jotka kohtaavat toisensa luultavasti vain harvoin, esimerkiksi anonyymisti täällä palstalla ja jossain Hesan ratikassa, jossa pultsarikin voi tulla sanomaan jollekin itseasiassa rutiköyhälle, että sinä olet varmaan kovin rikas nainen. Ja sossutäti sanoo, että sinulla on kaikkea paitsi ei rahaa ja sitä et voi mistään saada. Ja työntantaja sanoo, että tollanen tyttö ei tänne pitkäksi aikaa jää ja toinen kysyy, että teetkö tätä työtä ihan vain harrastukseksi (siis, ethän sinä tätä tällaista työtä "oikeasti" tarvitse.



Juu, siis täälläkin on maailmoita, joista moni luultavasti ei tiedä yhtään mitään.



Paras siis että poistun. Hyvää päivän jatkoa ja kesää kaikille!

eikä edes haluaisi olla. Miesystävät ovat dumpanneet ja naineet toisen, Selvästikin ap ON liian hyvä ja hieno vaimoksi. Liian täydellinen ja ihana. Me vaimot olemme sen verran keskinkertaisempia ja huonompia, että joku on meihin rakastunut ja halunnut viettää loppuelämänsä juuri meidän kanssamme.



Ps. äidillisyys on varmastikin yksi ominaisuus, jota miehet arvostavat miettiessään haluavatko sitoutua loppuiäkseen ja valitessaan lastensa äitiä. Jos nainen on esim. kylmä kuin kivi ja koko elämä pyörii oman itsen ympärillä, hän ei ehkä ole vaimoainesta kovin monen mielestä.

Tiedän että mulla on niille enemmän annettavaa kuin saatavaa... Musta tuntuu että ne vetää takas sen rakkauden mitä olen aluksi saanut eikä ota enää vastaan mun rakkautta. Sen pitäis mennä ihan toisin päin, niin että rakkaus vaan kasvais, niin että me lähennyttäis toisia, eikä näin. Se että tää kuvio toistuu on varmasti musta johtuvaa. En tiedä mitä teen väärin. Miksi en saa miehen sydäntä omaksi.

ap

Ehkä, et osaa ottaa vastaan rakkautta, vaan tyrkytät vaan omaasi. Ehkä et edes näe kumppanisi rakkautta. Sanomasi perusteella pidät sitä ainakin vähemmän merkittävänä kuin omaa rakkauttasi. Ehkä miehille jää semmoinen tunne, että mikään ei riitä. He eivät yksinkertaisesti saa mitään tyydytystä siitä, että rakastavat sinua. Et jää kuuntelemaan heidän tunteitaan, vaan keskityt vaan pohottamaan itse täysillä.

Sitä paitsi kahden vuoden seurustelun jälkeen voi hyvinkin tulla pieni erokriisi. Ja jos olet kovin intensiivinen rakastaja, niin kumppanisi patterit voi palaa loppuun todella nopeasti. Et jätä yhtään happea toiselle, vaan odotat vaan koko ajan "sata lasissa" -menoa. Mitä tulisempi alku, sen äkäisempi voi olla se ensimmäinen itsenäisyyspyrkimyskin. Tiedäthän, että suhteessa tulee vaihe, kun muistetaan, että "hetkinen, minullahan oli oma elämäkin" ja sinun miehillesi voi tulla todella voimalla ja heillä voi olla hyvinkin vahva tarve ottaa etäisyyttä.

Ei aina kannata luovuttaa tuossa tilanteessa. Joskus kannattaa vaan hidastaa tahtia ja antaa toiselle tilaa. Jos nyt päädyt eroon, niin mieti seuraavan suhteen alussa jo, että vedät välillä vähän henkeä ja annat toisenkin hengittää.

Onko sinulla joustavuutta ja huumorintajua?

Päästätkö välillä miehesi vapaalle hengittämään?

Vai yritätkö tehdä miehestä ihannekuvasi?

Kiukutteletko, päästätkö ihon alle, oletko hellä, tuetko miestä?



Mä joskus nuoruusvuosina huomasin olevani niin itseriittoinen, että oli vaikea arvostaa toista sellaisena kuin se on, vaan yritin aina muuttaa toista!