Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kyökkipsykolookit, mikä asennevamma minulla ja miten sen voi korjata?
17.05.2011 |
Lapsena olin kiltti, yritteliäs ja taitavakin monessa asiassa. Vähän vanhempana huomasin, että yllättävän monesta jutusta selviääkin a) tekemättä mitään ja tarvittaessa esimerkiksi valehtelemalla b) tekemällä vasta ihan äärimmäisessä viime tipassa tai c) tekemällä myöhässä. Tosi monessa sellaisessa asiassa, joissa olen jotenkin luullut että on vain yksi tapa selvitä ja tehdä oikein, onkin käynyt ilmi että uusia mahdollisuuksia tulee yksi toisensa jälkeen, maailmassa on ihmisiä jotka työkseen keksivät keinoja miten lusmut, jotka ei viitsi tehdä asioita ajoissa ja oikein, saisivat yrittää uudestaan ja uudestaan. Vähintään sitten rahalla selviää, jos alkaa tilanne näyttää huonolta.
Nyt huomaan jättäväni kaikki mahdolliset asiat tekemättä tai viime tippaan. En saa oikeastaan mitään tehtyä jos ei ole ulkoa päin pakkoa. Jos huomaan, että mitään pakkoa ei olekaan, lopetan saman tien tekemisen. Sanotaan vaikka että en saa siivottua jos ei ole mitään syytä, ja syy on ainoastaan että tulee joku vieras, tai täytyy muuttaa tai jotain tällaista. Jos on joku vieras tulossa, lykkään siivoamista niin kauan kuin mahdollista, sitten siivoan kiireellä ja vilkuilen samalla kelloa että vielä tunti, vielä vartti... Ja jes jos tuleekin soitto, että tulevat puoli tuntia myöhässä, ehdin vielä tehdä jotain. Ei ole mahdollista, että siivoaisin etuajassa ja odottelisin rauhassa, laittautuen itse ajan kanssa valmiiksi. Tai että siivoaisin säännöllisesti, jotta vieraiden tullessa ei tarvitsisi ehkä tehdä mitään! Oikeastaan se siivoaminen ei ole hullumpaa hommaa, en inhoa sitä, mutten vaan tee sitä, koska voin olla siivoamattakin niin kauan kuin ei käy vieraita, ja saan siitä siivoamattomuudestakin jotain.
Jos pitää mennä jonnekin, olen myöhässä, tai en ehkä mene ollenkaan. En huolehdi asioista, ja saan jotain kiksejä ilmeisesti siitä, että siinä vaiheessa kun ajattelen että tilanne on jo tosi huono ja olen jo päässäni kehitellyt kaikenlaisia kauhuskenaarioita ja pakokeinoja miten tästä nyt sitten taas selviän, aukeaakin joku ihan helppo oikotie eikä mitään kyseenalaisteta missään vaiheessa. Sanotaan vaikka tällainen typerä vakuutusten ylläpitojuttu. Ensin hoidin vakuutukset tunnollisesti vaikka oli rahasta pulaa. Sitten tajusin että hei, eihän ne mitään vakuutuksia katkaise vaikkei laskua olisikaan ihan eräpäivänä maksettu. Sitten tajusin että hei, nehän lähettelee montakin kirjettä sieltä, ei minun edes tarvitse avata niitä kirjeitä ennen kuin vasta sitten joskus parin kuukauden päästä avaan viimeisen ja katson mitä sanotaan. Ja sitten lopulta vakuutukset katkaistiin, kun unohtui joku kirje laukun pohjalle. Pelästyin, mutta en vieläkään sitten tehnyt paljon mitään. Maksoin jossain vaiheessa ne rästiin jääneet pois ja hankin uudet vakuutukset, kun jaksoin. Aika kauan jaksoin olla ilmankin vakuutuksia, ja hei, mitään ei tapahtunut! Sitten kun sain vakuutukset, pesukone hajosi aika pian, sain sen korvattua vakuutusyhtiöstä helposti ja vakuutukset maksoivat itsensä hienosti takaisin, minun näkökulmastani siis.
Samalla tavalla olen hankkinut itselleni luottotietomerkinnän. Ensin huomaan että laskuista lähetetään muistutuksen muistutus, sitten ne menee viiveellä perintään, joka muistuttaa ja muistuttaa, sittenkin pystyy vielä sopimaan jotain maksuohjelmaa, kunnes menenkin ja jätän sen pikavipin maksamatta, sehän meneekin sitten suoraan käräjäoikeuteen, tulee laskua paljon, mutta ei siihenkään maailma kaadu. Saan luottotietomerkinnän, mutta kas vain, ihan hyvin pärjään näköjään senkin kanssa, ja sekään ei ole elinikäinen. Ja kas vain, taas löytyy ihmisiä joille tällaiset luottotietomerkinnät ja niihin liittyvät systeemit on ihan peruskauraa.
Tässä nyt vain pintaraapaisu. Sama juttu melkein jokaisella elämän alueella, tätä on jatkunut ehkä viitisen vuotta. Viivyttelen ja jätän tekemättä asioita, ja hyvin usein se yllättäen kannattaa tai ainakaan siitä ei tule mitään sanktioita, tai ainakaan sanktiot ei ole yhtä karmaisevia kuin mitä olen kuvitellut. Joskus tulee lyhyitä innostumisen puuskia, jolloin olen motivoitunut ja saan asioita hoidettua. Ajattelen aina että nyt tai ei koskaan, muutan elämäni ja hoidan tämän asian nyt niin hyvin kuin pystyn (ja kyllä minä tiedän miten asiat pitäisi hoitaa, tiedän miksi ne kannattaa hoitaa, ja tiedän että kyllä se minulle on ihan mahdollista). Innostuneena huomaan, että ei mikään tekeminen edes vaadi niin ihmeitä ja itseasiassa sehän on ihan mukavaakin, mutta sitten hyvin pian lipsun kuitenkin takaisin tekemättömyyteen. Vuorokaudet tuntuu menevän tosi nopeasti ja muuttuvan vuosiksi. Jos olisin aktiivisempi, miten paljon saisinkaan aikaan ihan helposti, ja kaikkihan olisi minulle itselleni eduksi. Miksen sitten tee?
Kommentit (28)
Et ole laiska ollenkaan van haluat tehdä asiasi vaikeimman kautta. Nähdä ENEMMÄN vaivaa kuin muut.
Miksi?
Oletko tullut koskaan ap ajatelleeksi, että tuolla tavalla joudut näkemään ENEMMÄN vaivaa kuin
jos hoitaisit asiat ajallaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko tullut koskaan ap ajatelleeksi, että tuolla tavalla joudut näkemään ENEMMÄN vaivaa kuin jos hoitaisit asiat ajallaan? Esimerkiksi nuo vakuutukset: joudut ottamaan uusia, sopimaan maksuaikatauluista yms. sen sijaan, että panet ne suoraveloitukseen ja that's it.
Lusmuilu siis kostautuu ylimääräisenä vaivannäkönä, mikä on vaan tosi tyhmää. PLUS aiheuttaa todennäköisesti sydämentykytyksiä jos ei nyt sinulle niin ainakin lähimmillesi (jos sinulla nyt perhettä on).
Toki olen tämän huomannut kauan sitten tämän, mutta silti saan jotain siitä ilosta, että lykkään asioita yli sen "normaalin" ja sitten ikään kuin ryhdyn suureenkin savottaan (täysin itseaiheutettuun) kun sen lopulta selvitän. Myös ne sydämentykytykset, vaikka periaatteessa pelottavia ovatkin (sanotaan vaikka että en haluaisi että kukaan huomaa jos minulle tulisi perintäkirje), on osa sitä motivaatiota miksi teen niin kuin teen. Ja siinäkin mielessä näen moninverroin turhaa vaivaa, että ajattelen sitten mielessäni kaikkea mitä pitäisi tehdä tai voisi tehdä. Jos vain tekisin sen ekalla kerralla kun asia tulee mieleen, ei sitä tarvitsisi miettiä taas pitkään aikaan yhtään.
Vaikka on sekin palkitsevaa, jos jonkun asian saa tehtyä ajoissa ja hyvin. Kai minä haen siitä jotakin hallinnan tunnetta, että teen sitten kun itse haluan. Vaikka todellista hallintaa olisi se, että tekee asian niin kuin on järkevintä. Nythän minun elämäntyyli, jos niin voi sanoa, on myöskin hyvin tuhlaileva. En paljon suunnittele ja saatan ihan huonolla hoidolla pilata käyttökelpoisia asioita (siis tyyliin vaatteita tai vaikka huonekasveja, en jaksa hoitaa, niin unohdan ne ja heitän sitten jossain vaiheessa roskiin).
ap:lla ja parilla muulla. Mulla kyllä laskut tulee maksetuksi, mutta todella monet esim. kotityöt on todella vaikeita suorittaa.
Mä olen kehittänyt itselleni sellaisen toimintatavan, että esim pyykkien kohdalla mä ripustan niitä ensin 15 kpl, sitten menen tekemään jotain muuta, vähän ajan kuluttua ripustan seuraavat 14, taas jotain muuta, sitten 13 jne. Sama tiskikoneen tyhjennys tai täyttö, siivoan ehkä huone kerrallaan tms.
Ap:lle vinkiksi, että jos tuntuu että asioita on liikaa hoidettavana, tai ei vain saa aikaiseksi, niin kannattaa sitten laittaa itselleen vaikka lapulle 1-2 juttua per päivä. Maksaa niitä laskujakin sitten vaikka yhden päivässä, jos se muuten tuntuu niin kovin vaikealta.
Mä koen kyllä olevani teoistani ja käytöksestäni vastuussa muillekin. Siksi tsemppaan. Ap:n kaltaista menoa en ikinä katselisi lähimmäiseltäni.
Usko pois, olen ryssinyt asiani paljon reippaammin. Koti oli kuin pommin jäljiltä aina ja työt tekemättä. kävin terapiassakin, mutta lopetin sen (sosiaaliterapeuti) ja rupesin miettimään, kuinka paljon tekemättömät työt kuitenkin pyörivät mielessä, ja syövät sitä nautintoa kivojen asioiden tekemisestä. Rutiinit kuitenkin ovat tärkeät, muuten vain haahuilee. Ota joku päämäärä, mikä tahansa, vaikka laihdutus, säästäminen,urheilu tms.tehtävä, jossa tarvitaan pitkäjänteisyyttä. Sitä sinulla ei ole nimittäin, ehkä mielessäsi, mutta ei teoissa. Ole rehellinen itsellesi, ala pitäämään päiväkirjaa tms. listaa mitä olet tehnyt. Älä lipsu, se, että valehtelee jatkuvasti itselleen vaikka:kyllä mä pystyn hoitamaan huomenna jne. Se huominen ei nimittäin tule. Elä aktiivissa, älä passiivissa ja ehdoton ei konditionaaleille...
Sulta puuttuu selvästi motivaatio jonka takia ponnistella. Kun huomaat, että selviät vähemmälläkin, jatkat sitä linjaa. Ei siinäkään mitään vikaa ole. Vähemmän voi olla enemmän joissakin tapauksissa.
Olet ehkä ollut ihminen, jolla on ollut kova itsekuri ja kontrolli ja sitten olet vaan väsynyt ja ehkä masentunut ja lopulta huomannut, ettei se minkä takia aiemmin ponnistelit olekaan sen vaivan väärtti.
Kyllä tuollakin tavalla voi elää. Ei kaiken tarvitse olal vimpan päälle täydellistä. Elämä kun ei kuitenkaan täydellistä ole, miksi edes tavoitella sitä?
Mutta itse kyllä huolehtisin, että laskut tulevat ajallaan maksetuiksi jos kerran rahaa on. Muuten ei ellun kanan elämämäntyylissä niin haittaa ole. Kukin tyylillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun täytyy todella nähdä vaivaa, että saan asioita tehtyä. Mutta se tyytyväinen hyvä mieli joka tulee vaikka siitä kun olen saanut siivottua ja on ihanan siistiä vaikka hetken ja se tyytyväisyys myös muissa perheenjäsenissä, on se sitten sen arvoista.
Laskut toki kannattaa laittaa maksuun heti ja kaikkia turhia maksuja ehdottomasti välttää.
Moni on mielestäni tunnistanut ihan hyvin tilanteeni. En ehdi kaikkia nyt kommentoida, mutta luin kyllä!
T: Ap, poistun nyt joksikin aikaa koneelta.
Alue: Aihe vapaa
ostohinta pitäisi saada pois, jos tästä joskus joutuu lähtemään, ja asumiskustannukset matalat. Toistaiseksi on rahaa riittänyt kaikkeen mihin on pitänytkin, säästöjäkin on jonkun verran (ei tosin minulla...). Jos mies sairastuu vakavasti tai vaikka ottaa ja kuolee, niin toki olemme heikommilla koska olen niin luuseri. Toki minä jotain töitä saisin, ja koulutuksenkin saisin hoidettua muutamassa vuodessa, mutta totta kai se olisi vaikea tilanne. (En tässä yritä selitellä miksi muka aikoisin jatkaa ihan samalla menolla hamaan hautaan saakka, ja totta kai tämä vaikuttaa lapseenkin.)
Minulla on jotenkin sellainen harha, että a) aina on aikaa b) on jo liian myöhäistä. A:n takia innostun jostain "uudesta mahdollisuudesta" ottaa taas elämä haltuun, jee nyt pääsen tähän rytmiin ja minä ehdin sittenkin, A:n takia jätän joitakin asioita sitten tekemättä, ehdin minä kuitenkin ja aina on aikaa, ja B:n takia en niihin tartu enää, vaan annan olla, myöhäistä.
Mitä luulette, onko tässä tapahduttava oikeasti valtava muutos, sellainen että kaikki selviää lähipiirille tai Suomessa tapahtuu jotain älytöntä ja jokainen joutuu tyyliin kamppailemaan elannostaan kynsin hampain, vai riittäisikö pienet askeleet, kuten että aloittaisin vaikka rajoittamalla nettiaikaa. Nyt siis minun pitäisi olla opiskelemassa tietokoneen äärellä, mutta sen sijaan olen täällä. Jos pystyn irrottamaan itseni koneelta vaikka viikonlopun ajaksi ja vähentämään nettiaikaa arkena, minulla olisi vaihtoehtona joko pyöritellä peukaloita tai tarttua johonkin toimeen, vaikka pieneenkin.