Lue keskustelun säännöt.
Mikä tekee joistain lapsista superröyhkeitä?
15.05.2011 |
Ekaluokkalaisellani on pari kaveria jotka käyttäyvyt minua kohtaan aina todella huonosti. Eivät pyydä kauniisti, tiuskivat, eivät kiitä, tai jos jotain kyselen heittäytyvät täysin mykiksi. Samoin jos ovat meillä, ja menen samaan huoneeseen missä leikkivät tyttäreni kanssa, lopettavat puhumisen. Joskus pari vuotta sitten ajattelin että ovat vain ujoja ja/tai huonosti kasvatettuja, mutta nyt kun olen lähemmin tutustunut perheisiin ja näihin lapsiin sekä heidän sisaruksiinsa, olen tullut siihen tulokseen että kaikki on vain jotain ihmeellistä protestia ja koppavuutta, jopa ihan härskiyttä ja röyhkeyttä lähes pelkästään.
Mistä tuollainen voi johtua ja mitä asialle voi tehdä? jos käytösmalli ei vaihda etenemissuuntaansa, joudun kieltämään tytärtäni olemasta näiden kavereidensa kanssa.
Kommentit (27)
lapsen mieli ja tavat ovat vielä kehittymässä. Vieraat aikuiset ovat lapselle usein kuin toiselta planeetalta, jotkut lässyttävät, jotkut ovat alentuvia, komentelevia tai muuten vaan outoja lapsen mielestä, joten kommunikaatioyhteyden saaminen on ihan sattumanvaraista.
Ekaluokkalaisen, eli koululaisen kohdalla näin ei kyllä enää todellakaan ole! Kyllähän koululaisen pitää osata keskustella opettajiensakin kanssa :). Kommunikaatioyhteyden saaminen ei siis ole ollenkaan sattumanvaraista, kyse on 7-8- vuotiaista, ei 1-2-vuotiaista.
Eli on eri asia kuin joku random kaverin vanhempi.
Miten niin random kaverin? Olen tuntenut nämä kyseiset lapset viisi vuotta ja ovat olleet meillä kymmeniä ja kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jotka leikkivät potkulautoineen autotiellä ja auton tullessa vastaan selvästi hidastelevat ja tuojottelevat uhmakkaasti kun pitäisi autoa väistää. Ylimielisinkin räkänokka kuitenkin selvästi pelästyy kun tööttää.
Kyllä lasten käytös heijastaa pitkälsti kotioloja ja kasvatusta tai vastaavasti sen puutetta. (Erityislapset on erikseen, ei nyt narista siitä marginaaliryhmästä).
jotka leikkivät potkulautoineen autotiellä ja auton tullessa vastaan selvästi hidastelevat ja tuojottelevat uhmakkaasti kun pitäisi autoa väistää. Ylimielisinkin räkänokka kuitenkin selvästi pelästyy kun tööttää.
Ihan normaalia, mutta kyllähän muksu kuin muksu siitä tutustuu ja lakkaa ujostamasta jos vaan aikuinen menee rohkeasti tilanteeseen mitään "olenhan kiva äityliini"-statusta tavoittelematta. On vaan rohkeesti oma itsensä ja esittää reilusti oman perheen säännöt ja kuviot. Kun muksu hahmottaa että ok, täällä on tämmöset säännöt ja tämmönen meininki ja tuo tyyppi on tuommonen, eikä odota minulta sinänsä muuta kuin mitä selkeästi tuo esiin, niin kyllä ne siitä rauhoittuu ja avautuu.
Lapset kyllä huomavat heti jos yhtään kyräilet tai olet arvostelevalla asenteella, sen kyllä aistii.
Kiinnitä huomiota tekemiseen ja asioihin reilusti kun kommunikoit lapsesi kavereiden kanssa. Kysy asioita joihin ei voi olla ottamatta kantaa tyyliin "otatko jätskiä" - suklaata vai mansikkaa?
Tai kommentoi jotain mihin lapsen on pakko reagoida. "Siirrytkö vähän sinnepäin niin mahdun sohvalle hetkeksi katselemaan kun pelaatte".
Kysy vähän lapselta kohteliaasti kuulumisia tyylin "vieläkö sulla on tälle kevättä soittotunteja vai joko niistä on kesäloma" jne. jne.
Kyllä se siitä.
Minä kiteken kirosanat ja opetan perustavat jos ne ei ole hanskassa ja ovathan muksut ensin vähän ihmeissään, mutta kun tutustuvat niin tykkäävät, sillä tietävät tasan mitä heiltä odotan.
on tuommoinen kommunikointitapa. Surullista, mutta totta.
Oma lapsuuden perheeni on semmoinen :(
Itse kärsin siitä kovasti lapsena ja teininä, ja opettelin hyvien kavereiden avustuksella toisenlaisen kommunikointitavan.
Sen tavan olen onnistunut pitämään myös perheen perustamisen jälkeen =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8-vuotias poikani saa ilmeisesti koulussa jollain tavalla sanan suustaan ja on kai ihan kiva kaveri, mutta mikään juttelija hän ei vieraampien ihmisten kanssa ole. Lisäksi hänellä on tapana ilmeillä "väärin", saattaa esim. hymyillä kummallisesti, jos häntä moititaan tms., mutta hänellä se on merkki jostain hämmennyksestä, eikä ylimielisyydestä. Ja meillä on toinenkin poika, samoin kasvatettu, ja hän on näissä asioissa kuin kala vedessä, eli kaikki ei vaan ole heti kartalla sos. tilanteissa. Toisaalta uskon kyllä, että ilkeyttäkin on, mutta minusta se näkyy helpommin esim. pilkallisina katseina, kun lapselta ei kysytä tai muuten vaadita sillä hetkellä mitään. Eli kyse ei ole mistään lukkoon menemisestä.
Mä en tunne yhtään lasta, joka käyttäytyisi noin, mutta voin kuvitella, että oma tytär on vähän samanlainen, eli ei uskalla kunnolla vastata kysymyksiin, vaan vieraammalle kaverin äidille vain hiljaa sopertaa jotain? Tutummat äidit sitten saavatkin tervehdyksen ja kaikkiin kysymyksiin myös vastauksen. Mutta pienempänä ei ollut näin.