Nyt vuodatetaan. (Tyttären ja isän suhteesta)

Tekisipä mieleni kaivautua tosi syvälle, eikä enää ikinä nousta ylös.



Viikko sitten isäni kysyi onko minulla perjantaina mitään menoa ja kutsui saapumaan erääseen arvokkaampaan paikkaan pe iltana. Kun kysyin mistä on kyse, niin tokaisi: "Näet sitten."

Siskoni sai samaisen kutsun ja hänelle oli kerrottu isän kihlatun(pitkäaikaisen, 10v) viiskymppisistä. Olisi kuulemma vielä aikuisten tilaisuus, että jos saisin taaperon isälleen siksi aikaa, niin tervetuloa.



Ensireaktio oli että nyt menee naimisiin. Hylkäsin tuon kuitenkin saman tien, koska minulla on aina ollut taipumus tuollaisiin ylilyönteihin ja monesti pettynyt kun olen elänyt tuollaisten ensireaktioideni pohjalta. Ja kun kuulin että siskoni oli kutsuttu synttäreille, niin mietin että sitähän se sitten.



Taapero meni tosiaan isälleen muutamaksi yöksi ja minulla olisi ollut vapaata tuo perjantai-ilta. Torstaina kuitenkin, söin todennäköisesti huonoksi mennyttä lihaa, nousi kuumen ja tavaraa tuli kummastakin päästä eli vessassa majailin hyvin pitkälle tuon päivän. Perjantai meni torkkuessa ja siinä välissä koetin pitää pieniä määriä nestettä sisällä. En edes muistanut koko kutsua. Eilen hain taaperon kotiin, nukuttiin päikkärit yhdessä, seikkailtiin päivystyksessä ja vielä iltamyöhään kaupugilla apteekissa, eli ei ollut eilenkään mielessä ne riivatun pippalot. Tänään sitten aamulla muistin ne ja soitin isälle kysyäkseni miten oli juhlat menneet.



Juhlat meni kuulemma ihan kivasti, oli kuulemma kuitenkin tosi harmistunut etten ollut tullut paikalle. Ilmeisesti siskonikaan ei ollut mennyt, varmaan ollut töitä ja pitää kiinni siitä vähäisestä määrästä työvuoroja minkä saa. Eli ei synttäreiden tähden lähde vapaata pyytelemään.

Isä kertoi että ovat ensi viikon matkoilla ja siinä heräsi epäilys että olisi pitänyt pitää kiinni siitä ensifiiliksestä, mikä viikko sitten tuli. Edelleenkään ei puhelimessa mitään sanonut häistä, mutta lupasi lähettää kuvan.



Kuva tuli, oli selkeästi hääkuva ja alla teksti: Tahdoimme 13.5. Kaikki kutsuttiin synttäreille.



Olisiko voinut silloin viikko sitten sanoa että häät on kyseessä, jos kerran minun paikalla oloni olisi ollut niin tärkeää. En todellakaan rankkaa synttäreitä niin tärkeiksi juhliksi että olisin toipilaana niihin lähtenyt. Häihin olisin todellakin lähtenyt, en enää pe iltana ollut kipeä. "Kaikki kutsuttiin synttäreille." Niinpä, sori vaan etten tätäkään tajunnut.



Entistä syyllisempi olo tuli kun pitkään välit isän kanssa olivat täysin jäissä. Suhde isään on mielestäni aina ollut aika etäinen ja jotenkin vaikea. Viimeinen niitti oli kun en oikein pitänyt hänen morsiammestaan. Nykyisin tullaan jo ihan hyvin juttuun, varsinkin kun ymmärsin että hän on onnellinen naisen kanssa, kesti minulla tuo aikuistuminen...



Kun itse sain lapsen ja isästä tuli isoisä, välit ovat lämmenneet ja olen siitä tosi kiitollinen, nyt tuntuu että tästä tuli taas yksi kupru lisää joka saattaa välejä viilentää. Muutenkaan emme näe kovin usein, soiteltuakin tulee aika harvoin. Isä asuu aika kaukana. Siinäkin yksi juttu noihin juhliin, olen yh-kotiäiti minimituilla, olisi pitänyt kovalla rahalla lähteä synttäreille?



Olisi pitänyt ja olisi pitänyt. Mutta olisi pitänyt tajuta. Että on paska olo.



No niin, laittakaahan kivet lentämään.



Kiitos ja anteeksi. Olisin muuten mielelläni vuodattanut tämänkin jonnekin muualle, mutta äidillä on puhelin kiinni, sisko ei vastaa ja sillä ainoalla ystävälläni on jatkuvasti puhelin varattuna, sillä on sentään muitakin ystäviä...Huono päivä, kerta kaikkisen huono.