Uskotko, että puolisosi hoivaisi sinua, jos sairastuisit vakavasti?

on jo kokeiltu

Luulen että tilanne olisi kuitenkin aikamoinen kriisi minulle, joka en ole tottunut koskaan olemaan hoivattavana tai muutenkaan avunsaajana.



Enkä muutenkaan olisi huonossa kunnossa varmastikaan helppo hoivattava (siis henkisesti!) ja tekisin siten tuon rakkaan hoitajani osan tosi vaikeaksi. :/

Ja oikeastaan tiedänkin sen. Hän tekisi kaikkensa, jotta mulla olisi hyvä olla.



En rakasta häntä.

On tukenut minua läpi vakavan masennuksen ja uskon että fyysisen sairauden kanssa hoivaaminen olisi helpompaa.

Parempaa miestä mitä minulla on tuskin on missään.

Minulle syöpäosaston sairaanhoitaja sanoi, että miehet useammin jättävät ja pettävät sairaan puolisonsa.

ja uskon, että hoivaisi. Se on sitä vihkivalassa vannottua ylämäkeä (tai alamäkeä, ihan miten vain).

Minulle syöpäosaston sairaanhoitaja sanoi, että miehet useammin jättävät ja pettävät sairaan puolisonsa.

Ja jos miettii näiden av-palstailijoiden läskivihaajien parisuhteiden tasoa, niin en yhtään ihmettele. Kun kaikki pyörii vain ulkoisten asioiden ympärillä, vaikeahan sitä on kestää, jos puoliso onkin yht´äkkiä tissitön ja kalju.

Mä en kyllä usko, että mieheni kehtaisi koskaan mennä vanhempiensa silmien eteen, jos jättäisi mut syövän takia. Kun on nähnyt, kuinka isänsä tuki äitiään tämän syövässä ja toisinpäin. Muutenkin tuon perheen miehille naiset on aika jalustalla ja ykkössijalla.

Mutta koska mulla ei sitä syöpää ole ainakaan vielä ollut, en tietenkään voi varmaksi sanoa.

Sairastin aikanaan pitkään, mutten vakavasti, ja mies ei ymmärtänyt yhtään, vaikka mulla oli ihan fyysinen ja mitattavissa oleva sairaus. SUlloin olisin kaivannut kovasti henkistä tukea, mutta sitä en saanut yhtään.



En usko, että hänestä olisi mulle tukea fyysisessä tai psyykkisessä sairaudessa, vaikka tunteekin hyvin muutaman psyykkisen sairauden sukulaistensa kautta. Hän tekee kyllä kotitöitä ja hoitaa lapsia paljon, mutta jos mä tarvitsen apua, hän menee aivan lukkoon. Uskon jopa, että hän rakastaa mua, mutta silti saisin sairastaa yksin ja hoitaa vielä lapsetkin silloin...

ainakaan jos kyse olisi jostain pitkäaikaisesta tai jopa lopullisesta. Mutta luultavasti hankkisi minulle hoitajan.

Hoivaisin kyllä, mutta vaimoni tuntien, henkissä puolessa olisi eniten tekemistä.



Jos itse sairastuisin vakavasti, niin uskoisin vaimon tarvitsevan minulta enemmän tukea, kuin toisinpäin.

ainakaan jos kyse olisi jostain pitkäaikaisesta tai jopa lopullisesta. Mutta luultavasti hankkisi minulle hoitajan.

Minulle ei hankkisi edes hoitajaa eikä varsinkaan hoitaisi itse. Varmaan hankkisi laitospaikan, eikä kävisi edes katsomassa.

yksin saisin pärjätä, niinkuin pärjäsin yksin vakavan masennuksen ja vauvan kanssa, koska miehellä oli niin paljon tekemistä että muutti jopa puoleksi vuodeksi vanhempiensa luo etten vaan pääsisi pyytämään apua... onneksi äiti ja anoppi auttoivat...

yksin saisin pärjätä, niinkuin pärjäsin yksin vakavan masennuksen ja vauvan kanssa, koska miehellä oli niin paljon tekemistä että muutti jopa puoleksi vuodeksi vanhempiensa luo etten vaan pääsisi pyytämään apua... onneksi äiti ja anoppi auttoivat...

Olet naimisissa tuollaisen miehen kanssa?

Minulla oli keskivaikea (ihan oma määritelmä) kriisitilanne muutama vuosi sitten ja vaikka tilanne olikin aluksi outo ja vaati mieheltä paneutumista, hoiti hän kyllä lopulta osansa tukijana ja hoitajana aivan ihanasti.



Nyt anopilla on rintasyöpäleikkaus takana ja appiukko seisoo jämäkästi rinnalla, joten senkään puolesta ei varmasti myöskään mies minua jättäisi.



Monien muidenkin tapaan, henkinen puoli saattais olla minun kohdalla se rankin kohdattava :).

mies jätti heti vaimonsa kun tämä sairastui maksasyöpään. Muutti uuden naisen luokse, jonka löysi alta aika yksikön. Vaimo sai kuolla yksin. Olen vieläkin jäärkyttynyt tästä tapauksesta

yrittäisi parhaansa, vaikka olisin varmasti vaikea hoidettava. Ehkä molemmille parempi vaihtoehto olisi hankkia hoitaja.



Minä en tiedä, pystyisinkö hoitamaan häntä. Varmasti yrittäisin, mutta en olisi siinä kovin hyvä.

että kyseessä oli vaihe josta en ole ylpeä ja kohtelin miestäni paskamaisesti, mies ei vain silloin kestäny mun mielentilaa ja päätti paeta mielummin kuin jäisi masentumaan minun kanssani... nyt kaikki hyvin, mutta toista lasta ei tule ettei sama pääse toistumaan...



nro 17

Ihan turhaa tuhlata hänenkin elämäänsä sellaisessa tapauksessa. Halusisin että jatkaa elämää, pitää lasten elämän mahdollisimman normaalina ja minä voisin mennä johonkin laitokseen hoidettavaksi. Olen ihan vilpittömästi tätä mieltä.

mies jätti heti vaimonsa kun tämä sairastui maksasyöpään. Muutti uuden naisen luokse, jonka löysi alta aika yksikön. Vaimo sai kuolla yksin. Olen vieläkin jäärkyttynyt tästä tapauksesta

Kuinka TYHMÄ on nainen, joka ottaa tuolla tavalla toimivan miehen itselleen? Ihan oikeasti? Kuvitteleeko ne idiootit, että mies toimisi piiruakaan eri tavalla, jos sama kävisi itselle?