Naisen ja miehen välisestä ystävyydestä

Hän vaikuttaa melkein rakastuneelta ystäväänsä ja edellytäisi, että puolisonkin pitäisi ystävystyä miehen kanssa, jolle hänet on haukuttu ja jonka sylissä on lohduttauduttu ja joka on niin tärkeä vaimolle, että menee parisuhteen edelle. "unohdetaan se kömmähdys vaan ensin".



Onkohan tämä koko juttu jo ihan tekaistu satu...

kohtalotoveri. Kirjoitit kuin suoraan mun elämästä, tosin ihan Suomessa asun eikä olla suudeltu. Mielestäni "vain" ystävyyttä todellakin voi olla myös naisen ja miehen välillä. Tiedän 100% varmasti, ettei tämä mies haaveile mistään romantiikasta välillämme. Keskusteluista sen sijaan nautimme, enkä todellakaan aio luopua tästä, vaikka välillä mieheni osoittaa mustasukkaisuutta. Tsemppiä!

vaan miksi tutustua johonkin vastakkaita sukupuolta olevaan sen syvemmin, jos on itse naimisissa? Tuo asenne jo, että "tästä en kyllä luovu, vaikkei mieheni tykkääkään" on itsekäs ja tulee taatusti siihen avioliiton väliin. Ne syvälliset keskustelut jonkun toisen miespuolisen kanssa on ihan turhia (niin fantastisilta kuin ne tuntuvatkin) eivätkä tuo mitään hyvää omaan avioliittoosi.



t.16

että mun mielestä ei tosiaan ole mitään järkevää syytä ylläpitää läheistä ystävyyttä vastakkaiseen sukupuoleen, jos on itse naimisissa. Elämä on paljon selkeämpää kun ei itse lähde mukaan mihinkään ja ei itse virittele mitään tällaisia kinkkisiä ystävyyksiä. Ei sullakaan oikeen tunnu olevan rauhaa ton asian kanssa. Se suhde vie jo nyt liikaa sun energiaasi ja ajatuksiasi.

Olen oikeasti kiitollinen että kirjoitat näin rehellisesti. Haluaisin vain tarkentaa, että ystävyyssuhteemme ei ole luonteeltaan mitenkään kinkkinen, eikä oikeasti eroa käytännössä mitenkään siitä, että kyseessä olisi naispuolinen ystävä (ja jostain syystä täällä ulkomailla minun on ollut helpompaa tutustua miehiin kuin naisiin, jotka tuntuvat väliin aika töykeiltä eivätkä niin helposti ota kaveripiiriin ulkomaalaista naista, joka eroaa jonkin verran tavoiltaan ja ulkonäöltään paikallisista, ja olen oikeasti kärsinyt -aika paljon- täällä monta vuotta yksinäisyydestä). Asian tekee kinkkseksi vain se, että muut (niinkuin mieheni) eivät sitä ymmärrä. Mieheni on minulle rakas ja arvostan hänen mielipidettään, enkä halua tuottaa hänelle surua, mutta mielestäni hänellä ei ole oikeutta määrätä minun ystävyyssuhteistani.

Oikeasti ihmettelen vieläkin sitä, että tosiaan niin monet pitävät tänäkin päivänä naisen ja miehen välistä ystävyyttä mahdottomana - minulle ei olisi tullut mieleenikään rajoittaa/epäillä mieheni ystävyyttä näihin kahteen naiseen, jotka on tuntenut paljon kauemmin kuin minut.

kukapa ei haluaisi 13 vuotta nuorempaa

Hän vaikuttaa melkein rakastuneelta ystäväänsä ja edellytäisi, että puolisonkin pitäisi ystävystyä miehen kanssa, jolle hänet on haukuttu ja jonka sylissä on lohduttauduttu ja joka on niin tärkeä vaimolle, että menee parisuhteen edelle. "unohdetaan se kömmähdys vaan ensin". Onkohan tämä koko juttu jo ihan tekaistu satu...

Nyt minua oikeasti huolestuttaa tämä. Kertoisitko, mikä saa sinut ajattelemaan, että olisn rakastunut ystävääni (ajatteletko tosiaan niin)? En ole haukkunut miestäni ystävälleni (enkä kenellekään muullekaan) vaan kerroin hänelle ongelmistamme, tarvitsin silloin kuuntelijaa. Ehkä se oli kuitenkin väärin tehty puolisoani kohtaan, voin ymmärtää sen.

Ei ystävyytemme mene parisuhteeni edelle. Mutta en pidä oikeana sitä, että puolisoni voi määrätä ystävistäni, minulle ei tulisi mieleenikään tehdä niin hänelle. Mielestäni me molemmat tarvitsemme myös parisuhteen ulkopuolista seuraa ja harrastuksia, mielestäni se on normaalia ja tervettä (elimme useita vuosia kuin paita ja peppu mutta pidemmän päälle se on hurjan kuluttavaa suhteelle).

Ja jos nyt tänä iltana vatvon tätä asiaa täällä, ei tosiaan tarkoita, että aina olisi niin, luen ja vastailen nyt vain aloittamaani keskusteluun.

koska olen itse pussaillut miespuolisen ystäväni kanssa moneen kertaan, ja koska mun avioliittoni ei ole täysin kunnossa, toisin kuin ap ajattelee omansa olevan. En halua seksisuhdetta ko. ystäväni kanssas enkä missään nimessä ole jättämässä miestäni hänen takiaan, mutta hänellä ja minulla on yhteys johon mieheni ei kuulu.



Olen sitä mieltä että jos ap:n miehellä on ongelma sen kanssa että hänen vaimonsa a) suutelee toisen miehen kanssa ja b) kertoo toiselle miehelle negatiivisia asioita hänestä (sitä ongelmien purkamista) niin on hyvin ymmärrettävää ettei ap:n mies haluaisi tämän toiminnan jatkuvan. Ihan riippumatta siitä onko ap suunnittelemassa seksiä tai uutta yhteiselämää tämän tyypin kanssa tai ei.



Mielestäni puolisolla on oikeus kieltää parisuhdeasioiden vuotaminen suhteen ulkopuolisille, kuten myös pussailu. Vaikka siis itse olen molempiin syyllistynyt. Mutta mun parisuhteeni onkin viturallaan.

Kertoisitko, mikä saa sinut ajattelemaan, että olisn rakastunut ystävääni (ajatteletko tosiaan niin)? En ole haukkunut miestäni ystävälleni (enkä kenellekään muullekaan) vaan kerroin hänelle ongelmistamme, tarvitsin silloin kuuntelijaa. Ehkä se oli kuitenkin väärin tehty puolisoani kohtaan, voin ymmärtää sen.

En ole lukenut koko ketjua, mutta jos ajattelen omalta kohdaltani, niin parhaat ystavani - puolisoani lukuunottamatta - ovat naisia. Kaveripiirissani on paljon miehia, mutta ei tulisi mieleenikaan heille kertoa parisuhdeongelmistani. En myoskaan suutelisi niita paria naista, joille voin puhua mista vaan, eika meilla ole kylla "kipinaakaan".

En ehka puhuisi rakkaudesta, mutta itse olisin peruuttanut vauhdilla takavasemmalle tuon suudelman jalkeen ja miettinyt ihmissuhteeni uudelleen. Jos minulla olisi kipinaa jonkun mieskaverini kanssa, vahentaisin hanen kanssaan viettamaani aikaa, kunnes olisimme selvasti taas kaverilinjalla. Jos tama ei toimisi (kaipaisin tai mies antaisi ymmartaa, etta kaipaa), valttelisin luultavasti hanta ainakin vuoden. Tai pari. Pidan miehestani sen verran paljon :)

Ei ystävyytemme mene parisuhteeni edelle. Mutta en pidä oikeana sitä, että puolisoni voi määrätä ystävistäni, minulle ei tulisi mieleenikään tehdä niin hänelle. Mielestäni me molemmat tarvitsemme myös parisuhteen ulkopuolista seuraa ja harrastuksia, mielestäni se on normaalia ja tervettä (elimme useita vuosia kuin paita ja peppu mutta pidemmän päälle se on hurjan kuluttavaa suhteelle).

Niinko? Siis parisuhteesi on tarkein, mutta sina teet niin kuin itse haluat vaikka se miestasi hairitsisikin? Tamahan alkaa kuulostaa ihan Twilightilta :D

Meilla jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Usein parisuhteessa joutuu kuitenkin joustamaan. Jos siihen ei pysty, voi olla aika miettia mita tekee parisuhteen paatyttya.

sitten. Kerranpa ei pikku pussailu riittänytkään. Ja pikkuhiljaa siitä useita vuosia viattomana jatkuneesta ystävyydestä tuli suhde.



Mutta joo. Olin heikko ja parisuhteessa meni tosi huonosti,mutta tää sivusuhde avasi omia silmiäni jotenkin ihan täysin. En usko,että oltais mieheni kanssa enää yhdessä jos tätä sivusuhdetta ei olis ollut. Se sai mut tajuamaan kuinka upea mies mulla on.



Sinuna ottaisin etäisyyttä tästä "ystävästäsi". Olette jo kerran ylittänyt rajan. Se tapahtuu helposti uudestaan

En halua tähdä toisin kuin mieheni haluaa, enkä tahdo häntä satuttaa. Mutta tosiaan kaipaan elämääni muitakin ihmissuhteita kuin parisuhteeni (omat sukulaiseni ja lapsuudenystäväni ovat kaikki Suomessa), saapuessani tänne en tuntenut täällä ketään muita kuin mieheni perheen.

Oikeasti suorastaan vituttaa nyt se, että kaikkista mukavin ihminen, jonka olen täällä tavannut on sukupuoleltaan mies, ja se "pikkuseikka" pilaa kaiken.



Se, mitä oikeasti haluaisin, olisi että mieheni ja ystäväni olisivat myös kavereita, niinkuin minä myös olen ystäväni avovaimon kanssa. mutta se taitaa tosiaan olla liian naivisti ajatelutu :(

AP katsoo perheen kanssa euroviisuja samalla :o)

Ap:n mies voi varmaankin luottaa puolisoonsa, mutta luottaako hän siihen mieheen?



Itse olen mies ja minulla on ollut naispuolisia ystäviä, joista tiedän, ettei niistä tulisi suhdetta missään olosuhteissa. Mutta myönnetään, mistä tiedän, ajatteleeko toinen samoin.

En suutele yhdenillanjutuissa tai ystävien kanssa.



Tuntuu, että sinulle miehesi on itsestäänselvyys ja pelkäättekö enemmän että menetät ystäväsi kuin miehesi.



Joskus pitää käyttää järkeä ja miettiä mitä voi menettää. Eihän toi nyt ainakaan ulkopuoliselle näyttäydy kivalta.

oltu ystäviä about 14 v saakka. Edelleen ollaan yhteyksissä, pääasiassa facebookin tai puhelimen välityksellä. Puidaan ja pohditaan monenlaisia asioita. Tavataan ehkä kerran pari vuodessa. Perheinä. Hän, naisystävänsä ja lapset sekä minä, mies ja lapset. Toimii hyvin. Kaikista naispuolisista ja miespuolisista ystävistä, joita jommallakummalla on ollut on tullut meidän ystäviä ja tavataan pariskuntina. Paras ystävä on se oma puoliso. Ei ole edes mitään halua mennä avautumaan omista asioista muille. Olen sivistyneissä väleissä myös monien miesten kanssa, joiden kanssa olen esim. ollut treffeillä. Mutta ei tulisi mieleenkään lähteä niiden kanssa kahdestaan mihinkään. Ei vaan toimi.



Olen kanssa samalla linjalla muiden kanssa.

luopua miehestään kuin ystävästään.

tuo, ettei lähde miespuolisten ystävien kanssa kaksistaan viettämään aikaa ja keskustelemaan. Mun mielestä siinä menee ihan järkevä raja.



Ap:lle vielä: suhteen kinkkisyydellä tarkoitan just sitä ristiriitaa, joka tulee siitä, ettei miehesi hyväksy sitä miespuolista ystävääsi. Tarkoitan kinkkisyydellä sitä, että pitää hirveästi kuitenkin miettiä tällaista suhdetta.



t.16 ja 24

vaiheessa sanonut, että luopuisin mieluumin miehestäni kuin ystävästäni. Enkä todennäköisesti, ja toivottavasti, joudu koskaan valitsemaan. Ihan varmasti valitsisin mieheni, mutta olisin todella katkera, koska minusta ei oikeasti ole mitään painavaa syytä sille, että joutuisin sellaisen valinnan eteen.