Lestadiolaiset ja pettäminen

Heippa. Olen 22-vuotias nainen/tyttö. Kasvanut esikoislestadiolaisessa perheessä. Olin n. 3 vuotta sitten menossa naimisiin samasta lahkosta kuuluvan miespuolisen henkilön kanssa. Suhteen aikana koin koko ajan olevani jotain muuta, esitin olevani yhtä "umpilessu" (jonka tajusin jälkeenpäin), ja koitin miettiä miten pääsen suhteesta pois. En uskaltanut sanoa asiasta mitään etten haluakkaan naimisiin. Tähän mieheen tutustuessa en kokenut melkein mitään syytä enää jatkaa. Olin täysin erilainen. Joka suhteessa. Joten päädyin siihen rankimpaan tekoon. Eli pettämiseen. Se tuntui sillon ainoalta ratkasulta; "helpoimmalta" ulospääsyltä vaikka en todellakaan olisi uskonut mitä siitä seurasi. En ikimaailmassa tekisi sitä uudelleen. Vain muutama ihminen ja tämä mies tietää minkä takia suhde loppui ja häitä ei tullutkaan. Olin sen jälkeiset kolme vuotta sairaslomalla/eläkkeellä. En halua puolustaa tekoani millään tavalla, enkä olisi uskonut ikinä tekeväni mitään sellaista. Mies on ns. Antanut anteeksi, mutta luultavasti en ikinä anna itselleni tekoa anteeksi. Asian kanssa joutuu elämään. Joka päivä. Ehkä menetin luottamuksen itseeni. Sen jälkeen olen kokenut etten ole oikeutettu onneen kenenkään muun kanssa. Mutta nyt kun aikaa on kulunut, tämä ko. Mies on uudessa suhteessa, olen hyväksynyt tilanteen, olen antanut itseni toivottavasti tulevalle aviopuolisolleni. Se vaatii hirveästi ja kamppailen asian kanssa että saanko oikeasti seurustella. Saanko kokea onnea? En tiedä. Mutta aion silti nyt ensimmäistä kertaa heittäytyä kaiken jälkeen nykyiseen suhteeseen. Pakko uskaltaa. Muuten en jaksaisi edes elää. Olen nyt aikalailla ulkona lahkosta ja pärjään paremmin kuin koskaan. Se miten paljon sain paskaa aikaan teollani lahkossa ja lähipiirissäni, kuuluu siellä asiaan. Ehkä olen ansainnut sen kaiken. Kävin psykologilla monet kerrat puhumassa asiasta, mutta loppujen lopuksi asiaa voivat ymmärtää vaan saman kokeneet. Enkä tiedä onko sellaisia paljon. Olisi kiva kuulla. Tämä on ns. Vaiettu asia mistä ei puhuta. Olenkohan liian rohkea ottaessani esille tämän. Enkä ole koskaan kertonut asiaa "julkisesti" mutta haluaisin löytää kohtalotovereita. Ugh. Olen puhunut.

Vieläkö aitaa kaatuu ja tanner tömisee ?

Hei,

Kommentoin vanhaa tekstiä, mutta nyt kyllä olet itsellesi liian ankara. Kaikki ihmiset tekevät virheitä sekä väärin. Sinulla ei ollut hyvä olla ko. suhteessa -päättyi rumasti se suhde. Toinen osapuoli on mennyt eteenpäin, joten sinulla on myös oikeus niin tehdä. " Se, joka teistä on synnitön - heittäköön ensimmäisen kiven".