Mitä mieltä siitä että perussuomalaisia nyt syytetään vastuunpakoilusta?
Onko se vastuunpakoilua, jos seisoo sanojensa takana eli pitävät lupauksensa, jotka ennettiin ennen vaaleja eli eivät tue Portugalia?
Kommentit (80)
kuinka kauan luulet, että Suomen kansan huumorintaju tulee kestämään tätä rallia?
maassa joka juuri valittiin maapallon 3. parhaimmaksi laajoilla kriteereillä. Ja sitä ennen ykköseksi jenkkilehdessä.
Korruptio lisääntyy Kokoomuksen ja SDP:n toimesta, maahanmuuttajia tulee yhä enemmän, demokratia on vain näennäistä, verotus kiristyy jotta saadaan autettua kaikkia kriisimaita ja valtionvelkakin saadaan pian sille tasolle, ettei siitä enää toivuta.
Eiköhän me siinä vaiheessa aleta tippua tutkimustuloksissa vauhdilla.
vastaus tulee kyllä lähiaikoina. katainen ym muut jatkavat omien asioidensa ajamista niin kuin tähänkin asti ja ampuvat omaan jalkaansa. siinä vaiheessa, kun takaukset alkavat konkretisoitumaan maksuina (ja siihenhän varaudutaan etukäteen kunnon leikkauksilla ja eri verojen korotuksilla), niin asioiden kaunistelu ja vähättely jatkuu. silloin puuttuu asioihin ne, jotka kansaa eivät halua sumuttaa ja ovat rehellisesti valmiita oman maan asioita ajamaan.
Pitää muistaa ,että Soini palasi ruotuun muiden painostuksesta. Siitä kiitos muille persu-edustajille. Demarit ovat taas kerran kokoomuksen apupuolue, jota kohdellaan juuri niin alentavasti kuin sopiikin. Antoivat taas itsensä tulla naurunalaiseksi.Uskokaa, vaalit ovat lähempänä kuin kukaan aavistaakaan.
tällä kokoonpanolla ei pitkälle pötkitä, kun suurin osa ihmisistä on kyllästynyt vanhaan politiikkaan. vaikka ps:t jäivät nyt oppositioon, niin kansalle kuitenkin kulkee viesti siitä,miten asiat todella ovat. asiat esitetään rehellisesti, eikä anneta kataisen ym tehdä "kaunistellaan kansalle" -politiikkaa.
Soini omilla teoillaan on osoittanut kuuluvansa vanhan politiikan tekijöihin, oikein raskaaseen sarjaan. Oma etu on tärkein, ei se mikä on oikein. Petetään ja valehdellaan niin paljon kuin vain ehditään. Viis siitä mitä äänestäjät sanoo, politikot tekee silti mitä huvittaa. Ketä ihan oikeasti ens vaaleissa äänestää??
Hyvin ne teidät sumutti tällä portugalilla, saivat uskomaan että se on elämän ja kuoleman asia. Ei hyvää päivää sentään, onko ihmiset todella noin hyväuskoisia?
Aivan; onko ihmiset todella noin hyväuskoisia siellä toisella puolella? Katainen sanoo olevansa The Vastuun Kantaja, ja jokainen riviasuntovelallinen uskoo Kataista.
Tulette vielä huomaamaan mikä olisi aikuisten oikeasti ollut se oikea ratkaisu Portugalin tukipakettiasiassa, Kreikan luotottamisessa tai pysyvän vakausmekanismin hyväksymisessä. EMU-maiden pankkikriisi on vasta alkamassa.
Kuten sanoin, tässä maassa on isompia ongelmia kuin portugali, ne on vaan kätevästi unohdettu ja jauhettu vaan portugalista. Soini mieluummin julistaa oppositiossa olevansa oikeassa kuin tekee asioille jotain ihan oikeasti ja etsisi ratkaisuja ongelmiin muiden kanssa. Melkoinen Paavi meillä täällä Suomessa.
vastaus tulee kyllä lähiaikoina. katainen ym muut jatkavat omien asioidensa ajamista niin kuin tähänkin asti ja ampuvat omaan jalkaansa. siinä vaiheessa, kun takaukset alkavat konkretisoitumaan maksuina (ja siihenhän varaudutaan etukäteen kunnon leikkauksilla ja eri verojen korotuksilla), niin asioiden kaunistelu ja vähättely jatkuu. silloin puuttuu asioihin ne, jotka kansaa eivät halua sumuttaa ja ovat rehellisesti valmiita oman maan asioita ajamaan.
Pitää muistaa ,että Soini palasi ruotuun muiden painostuksesta. Siitä kiitos muille persu-edustajille. Demarit ovat taas kerran kokoomuksen apupuolue, jota kohdellaan juuri niin alentavasti kuin sopiikin. Antoivat taas itsensä tulla naurunalaiseksi.Uskokaa, vaalit ovat lähempänä kuin kukaan aavistaakaan.
tällä kokoonpanolla ei pitkälle pötkitä, kun suurin osa ihmisistä on kyllästynyt vanhaan politiikkaan. vaikka ps:t jäivät nyt oppositioon, niin kansalle kuitenkin kulkee viesti siitä,miten asiat todella ovat. asiat esitetään rehellisesti, eikä anneta kataisen ym tehdä "kaunistellaan kansalle" -politiikkaa.
Soini omilla teoillaan on osoittanut kuuluvansa vanhan politiikan tekijöihin, oikein raskaaseen sarjaan. Oma etu on tärkein, ei se mikä on oikein. Petetään ja valehdellaan niin paljon kuin vain ehditään. Viis siitä mitä äänestäjät sanoo, politikot tekee silti mitä huvittaa. Ketä ihan oikeasti ens vaaleissa äänestää??
Eikö se ole tyhmää antaa asioiden ajautua aina vaan huonommiksi? Mitä ihmeen rehellistä politiikkaa se on? Kantaako Soini vastuuta vasta sitten kun kansa alkaa kuolla nälkään? Mitä se oikein odottaa, kansahan antoi mandaatin?

Menikö sinulta jotenkin ohi se tosiasia, että em. henkilöiden (Katainen, Urpilainen) neuvoteltiin väliaikainen vakausmekanismi- ja pysyvä vakausmekanismikanta sellaisiksi, että niitä voi hallitusyhteistyössä suoraselkäisenä kannattaa.
Nyt ei voi. Lähitulevaisuudessa tulette huomaamaan miksi ei. Perussuomalaiset ja Soini tekivät juuri oikean ratkaisun!! Muualla maailmassa tiedostetaan se; Suomi kestää vain yhtä mielipidettä.
tyytyväisiä olleet oppositioon jättäytymisestä vain Portugali.paketin vuoksi.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011051213702596_uu.shtml
Hyvin ne teidät sumutti tällä portugalilla, saivat uskomaan että se on elämän ja kuoleman asia. Ei hyvää päivää sentään, onko ihmiset todella noin hyväuskoisia?
Aivan; onko ihmiset todella noin hyväuskoisia siellä toisella puolella? Katainen sanoo olevansa The Vastuun Kantaja, ja jokainen riviasuntovelallinen uskoo Kataista. Tulette vielä huomaamaan mikä olisi aikuisten oikeasti ollut se oikea ratkaisu Portugalin tukipakettiasiassa, Kreikan luotottamisessa tai pysyvän vakausmekanismin hyväksymisessä. EMU-maiden pankkikriisi on vasta alkamassa.
Kuten sanoin, tässä maassa on isompia ongelmia kuin portugali, ne on vaan kätevästi unohdettu ja jauhettu vaan portugalista. Soini mieluummin julistaa oppositiossa olevansa oikeassa kuin tekee asioille jotain ihan oikeasti ja etsisi ratkaisuja ongelmiin muiden kanssa. Melkoinen Paavi meillä täällä Suomessa.
niitä ei ratkaista, jos rahat on vähissä. jos rahaa syydetään muille maille, ei sitä jää edes leikkauksien jälkeen oman maan asioiden parantamiseen.
kataisen politiikalla suomen tilanne menee alaspäin. jossain vaiheessa tulee aika, että sen politiikan jäljet pitää siivota. eikä sen tekijää löydy kataisen joukoista.
siinä vaiheessa asioita nimenomaan parannetaan niin, että kaikesta oikeasti turhasta leikataan ja pyritään säilyttämään kansalaisten realistinen mahdollisuus arkeen ja arjen tarpeisiin. silloin leikataan maahanmuuton kustannuksista ja silloin puututaan oikeasti niihin asioihin, mihin jo nyt pitäisi puuttua ilman mitään velkapaketteja.
mutta arvailla vaan sopii, kuinka suuri ahdinko suomalaisilla siinä vaiheessa on näiden nykyisten töppäilyjen takia.

On kivempaa huudella oppositiosta kuin tehdä töitä hallituksessa. Näkihän tuon koko ajan ettei Soini oikeasti edes halunnut hallitukseen. Älä nyt pistä tätä muiden syyksi. Soini itse päätti kynnyskysymykset ja otti sen joka uppoaa kansaan. Soini valitsi helpoimman tien, kun rohkeus ei riittänyt. Tärkeimmän vaalilupauksen kohdalla käännettiin takki.
Hyvin ne teidät sumutti tällä portugalilla, saivat uskomaan että se on elämän ja kuoleman asia. Ei hyvää päivää sentään, onko ihmiset todella noin hyväuskoisia?
Aivan; onko ihmiset todella noin hyväuskoisia siellä toisella puolella? Katainen sanoo olevansa The Vastuun Kantaja, ja jokainen riviasuntovelallinen uskoo Kataista. Tulette vielä huomaamaan mikä olisi aikuisten oikeasti ollut se oikea ratkaisu Portugalin tukipakettiasiassa, Kreikan luotottamisessa tai pysyvän vakausmekanismin hyväksymisessä. EMU-maiden pankkikriisi on vasta alkamassa.
Kuten sanoin, tässä maassa on isompia ongelmia kuin portugali, ne on vaan kätevästi unohdettu ja jauhettu vaan portugalista. Soini mieluummin julistaa oppositiossa olevansa oikeassa kuin tekee asioille jotain ihan oikeasti ja etsisi ratkaisuja ongelmiin muiden kanssa. Melkoinen Paavi meillä täällä Suomessa.
niitä ei ratkaista, jos rahat on vähissä. jos rahaa syydetään muille maille, ei sitä jää edes leikkauksien jälkeen oman maan asioiden parantamiseen.
kataisen politiikalla suomen tilanne menee alaspäin. jossain vaiheessa tulee aika, että sen politiikan jäljet pitää siivota. eikä sen tekijää löydy kataisen joukoista.
siinä vaiheessa asioita nimenomaan parannetaan niin, että kaikesta oikeasti turhasta leikataan ja pyritään säilyttämään kansalaisten realistinen mahdollisuus arkeen ja arjen tarpeisiin. silloin leikataan maahanmuuton kustannuksista ja silloin puututaan oikeasti niihin asioihin, mihin jo nyt pitäisi puuttua ilman mitään velkapaketteja.
mutta arvailla vaan sopii, kuinka suuri ahdinko suomalaisilla siinä vaiheessa on näiden nykyisten töppäilyjen takia.
Miksi? Mikä idea on odotella että kaikki kurjistuu?

Sehän on suorastaan valtionpetos. Siis tietää että tuleva hallitus ajaa kansan ahdinkoon ja silti olla tekemättä mitään. Eihän Soinilla silloin ole mitään vastuuntuntoa, jättää kansan täysin oman onnensa nojaan. Rehti politikko olisi tuollaisessa tilanteessa tehnyt kaikkensa, jopa kääntänyt sen takkinsa, jotta asiat saadaan kuntoon.
Eli joko meidän asiat ei olekaan niin huonossa kunnossa koska Soini ne noin helposti jättää Kataisen hoitoon tai sitten Soini on täysin vastuuton vain itseään ajatteleva politikko joka ei hallitukseen pääsyä edes ansaitse.
Hyvin ne teidät sumutti tällä portugalilla, saivat uskomaan että se on elämän ja kuoleman asia. Ei hyvää päivää sentään, onko ihmiset todella noin hyväuskoisia?
Aivan; onko ihmiset todella noin hyväuskoisia siellä toisella puolella? Katainen sanoo olevansa The Vastuun Kantaja, ja jokainen riviasuntovelallinen uskoo Kataista. Tulette vielä huomaamaan mikä olisi aikuisten oikeasti ollut se oikea ratkaisu Portugalin tukipakettiasiassa, Kreikan luotottamisessa tai pysyvän vakausmekanismin hyväksymisessä. EMU-maiden pankkikriisi on vasta alkamassa.
Kuten sanoin, tässä maassa on isompia ongelmia kuin portugali, ne on vaan kätevästi unohdettu ja jauhettu vaan portugalista. Soini mieluummin julistaa oppositiossa olevansa oikeassa kuin tekee asioille jotain ihan oikeasti ja etsisi ratkaisuja ongelmiin muiden kanssa. Melkoinen Paavi meillä täällä Suomessa.
niitä ei ratkaista, jos rahat on vähissä. jos rahaa syydetään muille maille, ei sitä jää edes leikkauksien jälkeen oman maan asioiden parantamiseen. kataisen politiikalla suomen tilanne menee alaspäin. jossain vaiheessa tulee aika, että sen politiikan jäljet pitää siivota. eikä sen tekijää löydy kataisen joukoista. siinä vaiheessa asioita nimenomaan parannetaan niin, että kaikesta oikeasti turhasta leikataan ja pyritään säilyttämään kansalaisten realistinen mahdollisuus arkeen ja arjen tarpeisiin. silloin leikataan maahanmuuton kustannuksista ja silloin puututaan oikeasti niihin asioihin, mihin jo nyt pitäisi puuttua ilman mitään velkapaketteja. mutta arvailla vaan sopii, kuinka suuri ahdinko suomalaisilla siinä vaiheessa on näiden nykyisten töppäilyjen takia.
Sehän on suorastaan valtionpetos. Siis tietää että tuleva hallitus ajaa kansan ahdinkoon ja silti olla tekemättä mitään. Eihän Soinilla silloin ole mitään vastuuntuntoa, jättää kansan täysin oman onnensa nojaan. Rehti politikko olisi tuollaisessa tilanteessa tehnyt kaikkensa, jopa kääntänyt sen takkinsa, jotta asiat saadaan kuntoon. Eli joko meidän asiat ei olekaan niin huonossa kunnossa koska Soini ne noin helposti jättää Kataisen hoitoon tai sitten Soini on täysin vastuuton vain itseään ajatteleva politikko joka ei hallitukseen pääsyä edes ansaitse.
tässä tilanteessa soinin päätös oli oikea. korostan: tässä tilanteessa. mies, joka pyörtää sanansa, ei ole luotettava. se, että hallitukseen ei lähdetä nyt, ei tarkoita sitä, että perussuomalaiset eivät olisi suomalaisten asialla vaan sitä, että luottamusta poliitikkoihin pitää olla, rehellisyyttä ja tinkimättömyyttä.
jos soini nyt olisi lähtenyt kataisen peesiin, olisi hän pettänyt äänestäjät, jotka myös ovat tukipakettia vastaan (eu-politiikkaa). äänestäjät tiesivät, että se on kynnyskysymys.
kritiikki, mitä perussuomalaiset nyt saa "hallitusvastuuta pakoillen" on todennäköisesti niiltä kannattajilta, jotka eivät politiikkaa niin paljon ole seuranneet ja olettavat taikasauvan käyvän heti omien etujensa parantamiseksi.
todellisuushan on se, että kansalaisia kannattavaa politiikkaa tehdään pitkäntähtäimen asioihin perustumalla ja niihin puuttumalla. pitkällä tähtäimella tukipaketit muille maille eivät ole suomelle ja suomalaisille kannattavia, niin kuin ei ole nykypolitiikka.
pitkän tähtäimen politiikka tarkoittaa, että ajatellaan sitä tilannetta, jossa tukiaiset tulee suomelle maksettavaksi. mitä se tarkoittaa suomelle ja suomalaisille.
tässä asiassa alunperinkään. Haiskahtaa siltä että oppisitioon meno oli alusta asti suunnitelmissa.
näille muille maakuntien änkytöille, että pitää tehdä kompromisseja mutta nämä voitonhuumassaan eivät suostuneet.

Soini, joka on rehti ja rehellinen mies luottaa Kataiseen ja Urpilaiseen ja antaa heille rauhallisin mielin vastuun. Soini voi hyvällä omallatunnolla asettautua oppositioon.
Pitkällä tähtäimellä ajateltunahan Soini porukoineen olisi saanut joitain asioita jo edes hiukan paremmiksi tämän neljän vuoden aikana, muutos olisi siis laitettu alkuun. Suomen suunta olisi jo edes hiukan muuttunut, nythän se pysyy ihan samana. Neljä vuotta siis käytännössä menee hukkaan. Neljän vuoden päästä Suomi on edelleen Eu:n jäsen ja rahaa on lapioitu Espanjalle, Italialle ja ties kelle muulle. Vaikka Soini saisi seuraavissa vaaleissa eniten paikkoja on silti hyvin hankalaa muodostaa hallitus, edelleen liki kaikki muut on euromyönteisiä ja persut ainoita kielteisiä. Tuskin Soini ne saa pakotettua eroamaan eu:sta ym. Eli silloin on pakko tehdä myönnytyksiä jotta Soinista tulee pääministeri. Onko siis helpompi kääntää takkinsa jos siitä saa palkkioksi pääministerin salkun? Nyt kun pitäisi tyytyä huonompaan salkkuun niin ei oteta sitä vastuuta lainkaan?
Vaikka tätä miten päin kääntelisi, niin en voi pitää Soinin päätöstä rehtinä ja rehellisenä. Kuten sanoin, joko Soini on liioitellut tilannetta ja luottaa vanhojen puolueiden politiikkaan hoitaa Suomen asioita tai sitten Soinille on yks hailee miten Suomelle käy, pääasia että itsellä menee hyvin. Pitkällä tähtäimellä kun yksi asia ei saa olla niin suuri kynnyskysymys että sen takia uhrataan koko Suomen tulevaisuus.
Hyvin ne teidät sumutti tällä portugalilla, saivat uskomaan että se on elämän ja kuoleman asia. Ei hyvää päivää sentään, onko ihmiset todella noin hyväuskoisia?
Aivan; onko ihmiset todella noin hyväuskoisia siellä toisella puolella? Katainen sanoo olevansa The Vastuun Kantaja, ja jokainen riviasuntovelallinen uskoo Kataista. Tulette vielä huomaamaan mikä olisi aikuisten oikeasti ollut se oikea ratkaisu Portugalin tukipakettiasiassa, Kreikan luotottamisessa tai pysyvän vakausmekanismin hyväksymisessä. EMU-maiden pankkikriisi on vasta alkamassa.
Kuten sanoin, tässä maassa on isompia ongelmia kuin portugali, ne on vaan kätevästi unohdettu ja jauhettu vaan portugalista. Soini mieluummin julistaa oppositiossa olevansa oikeassa kuin tekee asioille jotain ihan oikeasti ja etsisi ratkaisuja ongelmiin muiden kanssa. Melkoinen Paavi meillä täällä Suomessa.
niitä ei ratkaista, jos rahat on vähissä. jos rahaa syydetään muille maille, ei sitä jää edes leikkauksien jälkeen oman maan asioiden parantamiseen. kataisen politiikalla suomen tilanne menee alaspäin. jossain vaiheessa tulee aika, että sen politiikan jäljet pitää siivota. eikä sen tekijää löydy kataisen joukoista. siinä vaiheessa asioita nimenomaan parannetaan niin, että kaikesta oikeasti turhasta leikataan ja pyritään säilyttämään kansalaisten realistinen mahdollisuus arkeen ja arjen tarpeisiin. silloin leikataan maahanmuuton kustannuksista ja silloin puututaan oikeasti niihin asioihin, mihin jo nyt pitäisi puuttua ilman mitään velkapaketteja. mutta arvailla vaan sopii, kuinka suuri ahdinko suomalaisilla siinä vaiheessa on näiden nykyisten töppäilyjen takia.
Sehän on suorastaan valtionpetos. Siis tietää että tuleva hallitus ajaa kansan ahdinkoon ja silti olla tekemättä mitään. Eihän Soinilla silloin ole mitään vastuuntuntoa, jättää kansan täysin oman onnensa nojaan. Rehti politikko olisi tuollaisessa tilanteessa tehnyt kaikkensa, jopa kääntänyt sen takkinsa, jotta asiat saadaan kuntoon. Eli joko meidän asiat ei olekaan niin huonossa kunnossa koska Soini ne noin helposti jättää Kataisen hoitoon tai sitten Soini on täysin vastuuton vain itseään ajatteleva politikko joka ei hallitukseen pääsyä edes ansaitse.
tässä tilanteessa soinin päätös oli oikea. korostan: tässä tilanteessa. mies, joka pyörtää sanansa, ei ole luotettava. se, että hallitukseen ei lähdetä nyt, ei tarkoita sitä, että perussuomalaiset eivät olisi suomalaisten asialla vaan sitä, että luottamusta poliitikkoihin pitää olla, rehellisyyttä ja tinkimättömyyttä. jos soini nyt olisi lähtenyt kataisen peesiin, olisi hän pettänyt äänestäjät, jotka myös ovat tukipakettia vastaan (eu-politiikkaa). äänestäjät tiesivät, että se on kynnyskysymys. kritiikki, mitä perussuomalaiset nyt saa "hallitusvastuuta pakoillen" on todennäköisesti niiltä kannattajilta, jotka eivät politiikkaa niin paljon ole seuranneet ja olettavat taikasauvan käyvän heti omien etujensa parantamiseksi. todellisuushan on se, että kansalaisia kannattavaa politiikkaa tehdään pitkäntähtäimen asioihin perustumalla ja niihin puuttumalla. pitkällä tähtäimella tukipaketit muille maille eivät ole suomelle ja suomalaisille kannattavia, niin kuin ei ole nykypolitiikka. pitkän tähtäimen politiikka tarkoittaa, että ajatellaan sitä tilannetta, jossa tukiaiset tulee suomelle maksettavaksi. mitä se tarkoittaa suomelle ja suomalaisille.
Soini, joka on rehti ja rehellinen mies luottaa Kataiseen ja Urpilaiseen ja antaa heille rauhallisin mielin vastuun. Soini voi hyvällä omallatunnolla asettautua oppositioon. Pitkällä tähtäimellä ajateltunahan Soini porukoineen olisi saanut joitain asioita jo edes hiukan paremmiksi tämän neljän vuoden aikana, muutos olisi siis laitettu alkuun. Suomen suunta olisi jo edes hiukan muuttunut, nythän se pysyy ihan samana. Neljä vuotta siis käytännössä menee hukkaan. Neljän vuoden päästä Suomi on edelleen Eu:n jäsen ja rahaa on lapioitu Espanjalle, Italialle ja ties kelle muulle. Vaikka Soini saisi seuraavissa vaaleissa eniten paikkoja on silti hyvin hankalaa muodostaa hallitus, edelleen liki kaikki muut on euromyönteisiä ja persut ainoita kielteisiä. Tuskin Soini ne saa pakotettua eroamaan eu:sta ym. Eli silloin on pakko tehdä myönnytyksiä jotta Soinista tulee pääministeri. Onko siis helpompi kääntää takkinsa jos siitä saa palkkioksi pääministerin salkun? Nyt kun pitäisi tyytyä huonompaan salkkuun niin ei oteta sitä vastuuta lainkaan? Vaikka tätä miten päin kääntelisi, niin en voi pitää Soinin päätöstä rehtinä ja rehellisenä. Kuten sanoin, joko Soini on liioitellut tilannetta ja luottaa vanhojen puolueiden politiikkaan hoitaa Suomen asioita tai sitten Soinille on yks hailee miten Suomelle käy, pääasia että itsellä menee hyvin. Pitkällä tähtäimellä kun yksi asia ei saa olla niin suuri kynnyskysymys että sen takia uhrataan koko Suomen tulevaisuus.
liioittelusta ei ole kyse, sen tajuaa, jos on ottanut asioista selvää. se on selvää, että yksi puolue ei koskaan tule asioita yksin päättämään ja neuvottelu varaa pitää olla puolin ja toisin.
perussuomalaiset on suomalaisen kansan asialla. se, mihin monen ihmisen mielikuva perussuomalaisita perustuu, on median antama mielikuva (median rahoittajat, median pyrkimykset tehdä voittoa, silloin, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus).
media osaltaan onnistui luomaan mielikuvan ennen vaaleja ja nyt jälkeen, että perussuomalaiset lähtevät soitellen sotaan. siinä mediasodassa unohdettiin ne ihmiset, jotka oikeasti tarvitsevat apua. ne suomalaiset, jotka haluaisivat asioihin parannusta, mutta lytätään "kannatat persuja, olet nollakansalainen".
nämä "nollakansalaiset" mielletään tuilla eläviksi yksinhuoltajiksi, työttömiksi jne, jotka oikeasti näkevät tämän yhteiskunnan puutteet tyydyttää ihmisen perustarpeet ja saada apua niiden tarpeiden tyydyttämiseksi. mutta kun niitä kansalaisiakin on, joilla koulutuksen, työn ja perhe-elämän suhteen pitäisi kaiken olla hyvin. ei vaan ole.
jos olet opiskellut itsesi hyvään ammattiin, perustanut perheen ja luulet, että kaikki on hyvin. sinulla. muille näyttää, että kaikki on hyvin sinulla. sitten tulee sairautta, puoliso kuolee, avioero ja elintaso laskee tms, olet tyhjän päällä. valtiolla ei ole varaa auttaa, koska vyötä kiristämällä rahat ovat menneet ulkomaille ja velkainen valtio imee peukaloaan saadakseen rauhan nukahtaa.
ihmisille tulee elämässä tilanteita, joissa tukea tarvitsisi valtion puolesta. ei sitä tukea saa, jos politiikkaa toteutetaan ainoastaan muiden maiden mukaan ja varat uppoaa sinne.

hoitaa niiden tavallisten ihmisten asioita. Ei edes kunnolla neuvoteltu hallitukseen menosta, annettiin vaan rauhassa kaikki valta muille. Eihän vastuullinen puolue niin tee, vaan yrittää tosissaan saada tavoitteitaan läpi. Kompromisseja on pakko tehdä, persut ei koskaan muuten saa mitään aikaiseksi. Kaikkea ei saa läpi kerralla eikä heti, eikä kansaa saa pitää niin tyhmänä etteikö se ymmärrä politiikasta yhtään mitään. Nyt portugalipaketti oli persuille tärkeämpi kuin se että olisi otettu vastuu ja edes yritetty saada niitä muita, ihan yhtä tärkeitä jollei tärkeämpiäkin, asioita kuntoon. On ihan turha persujen itkeä tulevia ongelmia, heillä olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa, mutta se ei kiinnostanut. Persut olivat mukana päättämässä Suomen suuntaa.
Onko se vastuunpakoilua, jos seisoo sanojensa takana eli pitävät lupauksensa, jotka ennettiin ennen vaaleja eli eivät tue Portugalia?
ei ole vastuunpakoilua
Niin eihän kansaa enää voida auttaa. Rahat meni jo. Sitten tulisi petettyä muutkin lupaukset. Mistä kassasta ne rahat otetaan, kun maksellaan matkalippuja rötöstelijöille?
Tuskin rötöstelijät itse makselevat matkansa kotimaahansa.
Sinne meni rahat hei hei. Tälläiset tukipaketit ovat meidän köyhiltä pois. Persut tekivät oikein. Turha sielä tyhjänpanttina on olla. Kun muut pelasi hyväntekeväisyysrahat muiden maiden kansalaisille...
Kreikka ja Portugali olisi voinut myöntää ilmaisia majotuksia kaikille suomalaisille rantalomia varten.
Vaan haluavat vain rahaa ilman vastapalvelusta. Tuskin maksavat takaisin.
Minusta olisi ollut aivan oikein tarjota kultarannat persulaisten käyttöön virkistyslomiksi.