Lue keskustelun säännöt.
Tyttöni 7v: en halua ikinä omia lapsia!
12.05.2011 |
Onko toi normaalia ton ikäisille? Itse halusin lapsia jo lapsena ja leikin kotileikkiä yms. Mutta tämä tyttö ei ole ikinä tykännyt leikkiä kotia. Siis "laittaa ruokaa", ja syöttää ja pukea vauvoja jne. Hän on mieluummin tykännyt tanssia, barbeista ja bratzeista, pukea ne hienosti, ja kauppaleikkiä korkeintaan leikkii, ja meikkaa itseään ja nukkeja, sekä kaikkea tällaista. Voiko tuollainen tyttö jo tossa iässä olla satavarma vai voiko mieli ikinä muuttua?
Kommentit (25)
johtuen siitä että sai tietää miten se silloin syntynyt pikkusisko tuli maailmaan. Nyt pian 9-vuotiaana on jo ajatukset lientyneet sen suhteen ja puhuu usein "kun saan lapsia"...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äitiys on vain raskasta tai rajoittavaa suorittamista?
Mistä kukaan tuollaista voisi tietää? Mieli muuttuu tai ei muutu.
mieli voi muuttua, tai sitten ei. Itse en tykännyt niistä vauvanhoito-kotileikeistä, vaan tykkäsin sisustaa nukkekotia tai barbeille kotia, pukea, ja leluni kokivat ties minkälaisia seikkailuja.
Pitkään olin päättämätön (ts. ajatus omista lapsista ei kiinnostanut pätkääkään mutta en sulkenut sitä ihan kokonaan poiskaan) sen suhteen haluanko lapsia, etenkin kun en ole koskaan tykännyt vauvoista. No, yksi tuli hankittua (ihan omasta halusta) mutta se riittää.
Yksi kaveri on jo lapsena sanonut ettei halua lapsia, eikä ole hankkinutkaan (on 38 ja vakisuhteessa ollut n. 15 v). Toinen On ollut samanlainen ja vielä 25-vuotiaana vannoikovaan ääneen ettei ikinä tee lapsia, mutta kului vaan 2 v kun lapsi oli (omasta halustaan) hommattu ja hehkuttaa fb:ssa lapsen ihanuutta.
mutta ihminen kasvaa ja muuttuu. Minä en ole koskaan lapsena innostunut nukkeleikeistä tai kotileikeistä ja varmaan juuri 7-vuotiaasta asti olen ollut sitä mieltä, että en tee koskaan lapsia. Parikymppisenä olin aivan vakuuttunut, että adoptoin joskus lapsen, mutta en tee biologisia.
Niin vain kävi 26-vuotiaana, että hormonit alkoivat hyrräämään ja pyöräytin jopa kaksi mukulaa. ;) Mutta silti haaveilen vielä adoptiolapsesta koska biologinen äitiys ei ole minulle erityiasemassa. Enkä edelleenkään ole kodinhengetär tai kotiäitityyppiä, ja äitinä ehkä erilainen kuin moni muu. Mutta lapseni ovat minulle rakkaita ja nykyisin viihdyn jopa kotiaskareissa.
Eli sinuna en olisi ap turhan huolissani lapsesi mielipiteestä tai käytöksestä. Lapsenlapsia voi olla joku päivä tulossa, tai sitten ei :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli tykkäätkö laittaa ruokaa, hoitaa vauvaa ja olla lasten kanssa, vai oletko ehkä välittänyt tiedostamatonta viestiä että nautit enemmän shoppailusta tai hankintojen suunnittelusta tai pidätkö tärkeämpänä ja mieleisempänä meikkaamista kuin lasten kanssa ulos lähtemistä. Siis onko sinun meikkaustilanteesi sellaisia että ne näyttäytyvät lapsellesi nautittavampina kuin vaikkapa ulkotamineiden pukeminen. Näinhän kai kaikilla on, että on kiva meikata jos tiedossa mukava oma meno, mutta vauvan pakkaaminen talven ulkovaatteisiin ei ole ensimmäisiä suosikkipuuhia. Mutta onko joku tämäntapainen tai muut vastaavat seikat saaneet lapsesi mainitsemallesi kannalle?
Niin tai näin, vielä se mieli ehtii monta kertaa muuttua, mutta jos välität jotain tiettyä mallia tiedostamattasi, niin on syytä pohtia ja tiedostaa. Jokainen kun välittää etenkin oman sukupuolensa lapselleen jotain mallia, halusi tai ei, tiedosti tai ei.
halusit 7-vuotiaana? Ei varmaan kovin moni halu ole säilynyt aikuisuuteen asti. Aika harva ihminen on esim. siinä ammatissa kun on lapsena haaveillut. Itse muistan miten lapsena ajattelin, että aikuisena ostan joka päivä karkkia kun voin tehdä mitä haluan, jotenkin ei vaan enää tee mieli joka päivä karkkia. Ja minä leikin kotia pienenä ja puhuin että "sitten kun minulla on omia lapsia..." eipä ole lapsia eikä tule (siis ihan omasta halusta) ja ikää on 34v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehtii olla vielä vaikka mitä mieltä ennen kuin lapsenteko on ajankohtaista.
Kaikkea te mietittekin.
Minulla on tytär, joka ei ole koskaan ollut kiinnostunut nukeista tai kotileikeistä, mutta enpä ole ymmärtänyt olla huolissani.
Ai niin, enkä itsekään halunnut lapsia ennenkuin menin naimisiin miehen kanssa, joka halusi isäksi.
Mä muistan ku lapsena ja sittemmin teininä sanoin että en halua lapsia. Siinä kauhistutti jo silloin se synnytys.
Aina kaikki vaan vastas, että kyllä sä vielä niitä hankit ja se ahdisti, että niitä on jotenkin pakko hankkia.
Omalle lapselle (joo, tein sit kuitenkin) aion sanoa vaan että "jaa, ei ole pakko jos ei halua" mahdollisimman neutraalisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tyttöni lopulta kysyi: onko ne lapset pakko synnyttää. Eli tieto lisää tuskaa =)
Sanoin, että ei ole pakko synnyttää, kaikki ei edes voi.
lapseni ovat syntyneet "pelko"sektiolla koska ajatus normaalista alatiesynnytyksestä tuntui ylitsepääsemättömältä. Ilman sektiomahdollisuutta biologiset lapset olisivat jääneet kyllä minulta tekemättä.
No, tämä oli OT, mutta ajattelin täsmentää tuota lasten "pyöräyttämistä" että kyllä se oli lääkäri, joka ne maailmaan "pyöräytti"...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, en nyt niin vakavasti ota tuota, mieli voi sitten varmaan muuttua aikuisena. Olen kyllä iloisempi kun laitan itseäni, meikkaan ja jumppaan kotona, tanssin itsekin tytön kanssa yms. Kyllä me leivotaan ja sellaistakin, mutta tosiaan tuo menevän työssäkäyvän ja opiskelevan ja juhlivan äidin roolimalli on tainnut välittyä lapselle, ei niinkään sellainen kotona viihtyvä siivooja-hengetär malli, joka tykkäisi kotileikeistä. Vaikka kyllä me leivotaankin, ja leikitään ja sen sellaista. Jäin vaan miettimään miksi tyttö ei halua lapsia. Hän itse kyllä sanoo sitäkin, että ei halua koskaan kasvaa aikuiseksi. Olin itsekin samaa mieltä lapsena, vaan eipä se päätös auta asiaan. ;) En mä vanhetakaan halunnut alta 30v yhtään päivää, nyt yli 30v tuntuu, että sama se, kaikki vanhenee, ja sen vaan jotenkin hyväksyy. On mulla muitakin lapsia, ehkä ne pyöräyttelee mut mummuksi sitten, jos tytön päätös pysyykin. ;) Toisaalta, en ajattele itsekään, että minusta väkisin pitäisi tulla mummua, ajattelen eläkepäiviä ehkä siltä menevältä kannalta enemmän, en niinkään siltä, että sitten haavelisin hoitavani lapsenlapsiani.
Tosin, jos lapseni alkavat tehdä omia lapsia, niin enpä taida edes eläkkeellä olla vielä siinä vaiheessa, kun lapsenlapset ovat alta kouluikäsiä.
Eli vapaaehtoisesti lapseton nainen. Olen 45-vuotias, pitkässä parisuhteessa, lapseton. Pidän kummilapsistani, mutta en halua omia.
En ole koskaan halunnut.
En muista että olisin koskaan pienenä halunnut lapsia tai puhunut sellaisesta. Leikin kyllä nukeilla, jotain kotiakin (yleensä minusta tehtiin perheen vauva kun olin pienin :)), barbeilla myös. Äitini oli erinomainen äiti, kotiäitinä koko lapsuuteni. Vanhempieni avioliitto on yhä kestävä ja onnellinen.
Mutta minä en silti koskaan ole halunnut lapsia.
Synnytyksen ajatus on myös aidosti pelottava minulle. Myös ajatus siitä lapsen kasvattamisesta ja elämän muuttumisesta sen jälkeen. En kaipaa sellaista.
Mutta ap, mieli voi muuttua. Oli minulla tuon ikäisenä muitakin mielipiteitä.
- en koskaan laita korvakoruja, ne on tyhmii
- en koskaan pussaa, pojat on tyhmii
- en ikinä mene naimisiin vaan elän itsenäisenä naisena (teini-iässä)
Kaikissa noissa mieli muuttui.
Ja mitä sitten jos lapsesi ei halua omia lapsia? Tottahan sinä äitinä rakastat ja tuet häntä siltikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja syynä on kuulemma se ettei hän halua samanlaiseksi työssäkäyväksi kotiorjaksi kuin minä :)
Miksi ihmeessä lapsen pitäisi potea vauvakuumetta?
Lisäksi JOS lapsesi on joutunut vahtimaan pienempiään tai jos on koskaan kärsinyt mustasukkaisuudesta pienempiä sisaruksia kohtaan, sekin voi osin selittää kielteistä asennetta.
Eli vapaaehtoisesti lapseton nainen. Olen 45-vuotias, pitkässä parisuhteessa, lapseton. Pidän kummilapsistani, mutta en halua omia.
En ole koskaan halunnut.
En muista että olisin koskaan pienenä halunnut lapsia tai puhunut sellaisesta. Leikin kyllä nukeilla, jotain kotiakin (yleensä minusta tehtiin perheen vauva kun olin pienin :)), barbeilla myös.
Ja mitä sitten jos lapsesi ei halua omia lapsia? Tottahan sinä äitinä rakastat ja tuet häntä siltikin.
Samaa ikäluokkaa, siis myöhäistä enää muuttaa mieltä :-))
En ole ikinä edes erityisemmin pitänyt lapsista, jotkut on ok, samalla lailla kuin kaiken ikäisistä ihmisistä jotkut on ok.
En leikkinyt ikinä kotileikkejä, nukkeja ei tainnut edes olla? - olin enemmän tarzan-tyttö, kiipeilin puissa ja sellaista. Isän kanssa värkättiin autojen ja m-pyörien parissa.
Ikinä ei ole hetkeäkään käynyt mielessä että hakuaisin lasta, se on ollut aina ihan itsestään selvää, enkä sellasesta ole edes lapsena puhunut.
Musta on ihan kornia että pitäisi jotenkin "huolestua", onko lapsi jotenkin epänormaali jos puhuu tuollaista? Ja sitten kun lapsi on isompi/vanhempi/aikuinen, muista että kaikkein loukkaavinta on se, että pidetään epänormaalina valintansa takia, ja aletaan painostaa omilla mummoutumishaaveilla.
koska synnytyksessä voi päästä pieru :) :) No nyt niitä on 2 :)
Eiköhän se mieli muutu moneen kertaan ennen aikuisikää ja sitten vielä aikuisiälläkin.
Itse aioin lapsena tulla kotiäidiksi, kun kasvan aikuiseksi. Vaikka lapsia on jo kolme ja neljäs on tulossa, niin kummasti vain olen ollut töissä äitiysvapaita ja lyhyitä hoitovapaajaksoja lukuunottamatta.
lapsia. Ja on 13v edelleen samaa mieltä. Hän on ikään kuin vain todennut, että näin asia on. Olen jotenkin taipuvainen ajattelemaan, että päätös saattaa olla oikeasti lopullinen. Aika näyttää.
monenkin asian suhteen :)