Vl-uskosta luopuneet: Oletteko olleet onnellisia päätöksen jälkeen?

tuli rauhallinen ja onnellinen olo. Ennen asian ilmoittamista olo oli kuitenkin tukala.

Oliko olosi pitkään tukala? Miten elämäsi muuttui? Vaikuttiko tapakulttuuriisi?



Terv. ap, jolla irtautumisprosessi kesken

Mun irtautumisesta on jo aikaa, sanoin ensimmäisen kerran 13-vuotiaana vanhemmille että mua ei kiinnosta se touhu. Siitä tuli hirveä haloo koko suvun kesken, äiti itki ja isä itki. Jaksoin tasan viikon pitää pään kylmänä ja sitten tein parannuksen vain ja ainoastaan siksi kun en kestänyt katsella kuinka surullisia vanhemmat ja isovanhemmat oli.



Sen jälkeen elin kaksi vuotta muka-lestana ja sitten taas 15-vuotiaana sanoin vanhemmilleni, että en nyt oikeasti enää jaksa/halua/ole kiinnostunut tästä uskosta. Sillä kertaa asia oli ok ja vanhemmatkin olivat sitä mieltä et hyvä kun sanoin asian suoraan ja olivat kyllä huomanneet jo aikoja sitten et mua ei inspaa yhtään. Isovanhemmat taas vähän tirautteli mut meni n.viikossa ohi. Ihana vapautunut tunne tuli kun ei tarvinut enää valehdella jatkuvasti ympäristölle ja itselleen.



16-vuotiaana aloin liikkumaan enemmän vl-piireissä ja eipä mennytkään kuin kaksi kuukautta kun aivopesu oli tehnyt tehtävänsä (ja minä ihastunut vl-poikaan) ja tein taas parannuksen. Silloin tuli todella hyvä olo, mutta tajusin jälkeenpäin, että hyvä olo johtui siitä kun perhe ja suku olivat niin onnellisia ja tottakai mullakin oli ihana olla kun näkee läheiset niin onnellisina.

Armoton katumus parannuksen teosta iski kuitenkin jo kahden viikon jälkeen.



Kaksi kuukautta sinnittelin ja sit TAAS jouduin sanomaan vanhemmilleni, että ei, en halua tätä uskoa. Tällä kertaa puhuimme vanhempien kanssa mihin mä itse uskon ja tuntui hyvältä jutella heidän kanssaan uskon asioista, koska asiahan ei niin mene että mä olisin nyt "uskoton" kuten vl:t sanovat. Kyllä mä uskon, mutta hieman eri tavalla kuin he, ja olen onneksi saanut ihania sukulaisia jotka hyväksyvät tuon asian eivätkä yritä lytätä ja sanoa uskoani vääräksi (vaikka tiedän et syvällä sisimmissään sitä mieltä ovat mut pitävät onneksi mölyt mahassaan).





Mulle irtautuminen oli pitkä ja hidas prosessi kuten tosta tarinasta huomaa. "Kolmas kerta toden sanoo" pitää mun kohdalla paikkansa.



Vaikka sukulaiset ja perhe ei ole ikinä olleet painostavia ja ahdistavia (muutenkin n.40% sukulaisista ei ole vl) niin silti irtautuminen ei ole ollut kivutonta ja helppoa. Yhteisö vaikuttaa niin paljon. Ihan liikaa.



Sukuun on siis säilynyt erittäin lämpimät välit, viikottain olen vl-sukulaisten kanssa tekemisissä. Suuriosa vl-kavereista taas on jäänyt pois heti silloin kun liikkeestä erosin.(Jotkut alkoivat myös levittelemään keksittyjä juttuja minusta silloin)

Oikein hyvät ystävät keiden kanssa ollaan tunnettu ihan pienestä on kyllä säilynyt. Lisäksi olen aikuisiällä saanut parikin sydänystävää jotka ovat vl. (Joita siis en tiennyt ollenkaan itse ollessani vl)





Nyt voin rehellisesti sanoa, että elämäni on ihanaa ja olen päässyt vl-uskosta eroon. Siis sillä tavalla etten mieti vl-uskoa muutakuin tälleen et joku kysyy asiasta jotain. Mieli on levollinen ja saan olla oma itseni just niinkuin haluan.



Tää ei välttämättä vastaa sun tilannetta mitenkään kun olet varmaan tekemässä päätöstäsi aikuisiällä ja ehkä perheellisenä, mutta luulen, että aikapaljon samoja ajatuksia ja vaikeita juttuja päätöksen teossa on missä iässä tahansa..





Lyhyesti sanottuna:

Olen ollut onnellinen päätöksen jälkeen.

Tuli vapaa olo ja olo on säilynyt monta vuotta.

Ei ahdista muutakuin raha-asiat joskus;)

Saan olla vapaasti juuri sellainen kuin haluan, elämä sinänsä ei ole muuttunut ainakaan huonompaan suuntaan.

Välit on säilynyt sukuun ja niihin tärkeimpiin kavereihin.

Luopumista olen päiväkirjamerkintöjen mukaan miettinyt 8-vuotiaasta saakka.

Älä luovu uskosta ainankaan tekojen takia! Elä vaan sellaista elämää, jota haluat. Ei tarvitse elää mitään pilkunviilaavaa uskonelämää! Itse kielsin "lopulta" vl-uskoni n.3v.sitten. Se ei todellakaan ollut helppoa ja varsinkaan ei ollut helppoa tuoda muille julki, eikä sitä varmaan vieläkään kaikki tuttavani tiedä, eikä tarvitsekkaan.(Saatan kumminkin palata takas,jos annetaan tarpeeksi voimia...) En ollut uskovaisena useinkaan sinut itseni kanssa, enkä ole sitä nytkään! Eli ei tämä toinenkaa tie tuonut paljon sitä helpotusta jota hain. Näen vaan nykyisin asioita monelta kantilta. Esim.uskovaisia kohtaan toimin niiden tavalla(en kuuntele niiden seurassa sellaista musiikki,joista pahentuisivat tms.)Kunnioitan siis heitä omalla tutulla tavallani! Lapseni käyvät seurakunnan kerhoja..ja niiden kautta olen oppinut puhumaan Jumalasta ja näkemään asioita positiivisemmin. Näen vl:ssa paljon hyvää varsinkin tässä maailman menossa. Se on silti turvallisempaa elämää, siis varjeltuu oikeesti monelta pahalta! Ei kaikki ole oikeesti syntiä,joita usein on opetettu vl:ssa ja nykyään on sieläkin keveämmin ajattelevia ihmisiä. Toiset elää uskon kautta, toiset tekojen..! Uskovaisena ei tarvitse mielestäni kieltäytyä kaikesta maallisesta elämän tavasta! Jokainen tekee sitä minkä tuntee hyväksi ja luonnolliseksi! Ei ole mitään listaa teoista, niin kuin moni luulee. Moni siis luopuu uskosta juuri tekojen kautta, kun luulee, että elämän pitää olla kovin ahdasmielistä..ja elää jonkun antamien sääntöjen mukaan. Tunnen toisinaan kaipuuta vanhoihin piireihin. Minua häiritsee, kun olen opettanut lapsille huonoja tapoja, joita itsekkin vieroksun ja ne haluaisin pyyhkiä niiltä pois! Ehkä lapsistani on tullut jotenkin levottomampia! :( Yhteydenpito sukulaisiin ja uskov.tuttuihin harventuin, mutta hiljalleen palannut. Minulla on perhe, joten sekin tuo myös kiireitä..ystävien ja tuttavien yhteydenpitoon. Totuttuja tapoja ei vaan niin unohdeta, eikä tarvitsekkaan! Elämäni on vähän niin kuin +-0! "Suren" itse sitä kun moni on kieltänyt uskon,vaikka en sitä olekkaan enään ollut virallisesti itsekkään. Kyllä nuo asiat vieläkin pyörivät mielessäni! Millaista elämää nyt elät? Miksi haluat kieltää uskon?? Neuvoni: Mieti tarkkaan mitä elämältä haluat ja haluatko luopua kokonaan tutuista kuvioista! Maailmasta ei saa ainankaan tukea tai riippuu tietenkin millasissa piireissä on tottunut elämään! Kumpi parempi? Tiedä sitten!?! Kevät keiju

kirjoituksesta! Juuri noita asioita pohdin kovasti eli osuit asian ytimeen..



ap