Pitkä lapsettomuus ennen esikoista oli rankkaa, mutta

Jos ikäkin alkaa painaa niin hedelmällisyys on vääjäämättä laskussa.

En kuitenkaan saa mitään hoitoa nyt, koska lapsettomuuslääkärin mukaan kaikki on nyt osaltani kunnossa ja lapsen pitäisi saada kaiken järjen mukaan alkunsa luomuna. No eipä ole saanut alkuaan ja minä suren myös sitä, ettei tähän ole nyt mitään apua ja kuukaudet vaan kuluvat. Esikoinen on jo kohta 3 vuotta ja mahdollinen ikäero kasvaa koko ajan.



Mutta siis suren tätä tilannetta vaikka yritän joka päivä itselleni toistella, että ihana elävä lapsemme tarvitsee minua eikä ehkä kärsikään vaikkei saa sisarusta. Mutta vaikeaa on pysyä positiivisena vaikka kaikkeni yritän. :(

Mekin teimme ekaa lasta pitkään, toivotonta oli. Sitten tekemään toista. Teimme yhtä pitkään ja ehkä vielä toivottomammalta tuntui. Ajattelin olevani kiittämätön ja kärsimätön.



Onko jo ihan noloa sanoa, että sitä kolmattakin teimme samalla "epätoivolla". Yhtä kauan meni ja ajattelin, että kun 2 on saanut niin tämä on jo yltiöpäistä.



Eli se tunne ei helpottanut sen myötä, että oli jo kerran tai jopa 2 krt onnistunut. Joka kerta tuntui, että tästä ei selviä, jos tulosta ei tule.

lapsettomuus on tragedia. Sekundäärinen lapsettomuus on toisenlainen tragedia. Se on jotenkin arka aihe, josta ei saisi puhua; lapsettomien mielestä on itsekästä mainita koko sanaa lapsettomuus tuossa yhteydessä; useampilapsisten mielestä kitiset turhasta. Sinulla on niitä yksi, heillä useampi, kuka näitä laskee... Sitäpaitsi, helpollahan sinä pääset. Olet tavallaan saanut jo kaiken: et kärsi lapsettomuudesta, olet päässyt nauttimaan äitiydestä, vaikka nyt sitten lapsiluku jäisikin vaan yhteen, mutta jääpä enemmän "omaa aikaa".



Kuitenkin, sekundäärisessa lapsettomuudessa se kaipuu on, ainakin itselläni, niin erilaista. Kyllä, minä sain mitä halusin; sain lapsen. Ja olen siitä kiitollinen enkä edes vaihtaisi tätä surua toisen lapsen puuttumisesta siihen, mitä kokonaan lapseton kokee. Silti, ei kenenkään VIELÄ huonompi tuuri tee minua onnellisemmaksi. Sen lisäksi, että minä kaipaan sitä toista lasta (kuten lapseton kaipaa ensimmäistä), kaipaan ainokaiselleni sisarusta. Haluaisin tarjota hänelle sen, mistä itse olen saanut nauttia.



Tai, halusin. Olen menettänyt toivoni tämän suhteen. Tutkimuksissa ei löytynyt vikaa ja hoidot nyt vaan ei ole meidän juttu. Esikoinen, ainokainen on jo 8, toki minä lapsenuskoisesti joka kuukausi kuulostelen vartaloani ja toivon kuukautisten poisjääntiä, mutta kun ikääkin on jo 34 ja yritystä ollut monta vuotta, niin kyllä tämä epäonnistuminen on täytynyt vaan ottaa vastaan osaksi elämänpolkuani.



Ole vain surullinen, sinulla on siihen kaikki oikeus. Mutta älä jää sen valtaan. Työstä se pois, kuten lapsettomat joutuvat työstämään omansa ja kaikki muutkin omat kohtalonsa! Hyväksy, ettei elämämme mene kuten me olemme sen suunnitelleet, koska oikein muuta et voi.



Halaus.

epätoivoisemmin. Silloin jo tietää mitä odottaa.

mutt aina kannan sitä "taakkaa", ei se häviä. Vaikka nyt lapsia kaksi, eksyn silti aika ajoin lapsettomien palstalle. Kyllä se asia seuraa varmaan läpi elämän. Me odotimme esikoista 5 vuotta, toka koeputkihedelmöitys tuotti tulosta. Toista yritimme kaksi vuotta kun hakeuduin hoitoon, meille oli vielä yksi ivf luvattu kunnallisella. Kyllä sinullakin pitäisi olla oikeus! Ota yhteys lääkäriin tms ja ala selvittää asiaa!