Lue keskustelun säännöt.
Eronneet: Mistä, miten ja milloin tiesitte että nyt on aika tehdä eropäätös?
09.05.2011 |
Meillä tilanne se että kymmenen vuoden onnellinen ja tasapainoinen liitto, jossa saatu yhteistuumin liuta lapsia, on alkanut viimeisen puolen vuoden aikana ahdistaa miestä. hän kuulemma ei enää kestä tätä samaa tasaista arkea, vaan haluaa seikkailuja ja uusia naisia, muutosta elämäänsä. Ei kuitenkaan ole hakenut eroa, vaan vain jatkuvasti vihjailee kuinka muuttaa sinne ja sinne, koska siellä on kauniita naisia jne. Itse mietin että en itse hae eroa, vaan elän kuten miestä ei olisikaan. Tämä siksi että eron myötä oma taloudellinen tilanteeni tulee heikkenemään merkittävästi (olen opiskelija). En kuitenkaan jaksa roikkua kovin pitkään tässä löysässä hirressä, ja mietin että mitä jos mies ei sittenkään hae ollenkaan eroa? Kuinka kauan tällaisessa tilanteessa voi olla ilman että se on omalla psyykelle liian raskasta? Ja kuinka kauan lapsille voi antaa tällaisen tunnekylmän parisuhdeilmapiirin kestettäväksi? Me emme tappele, olemme vain kuin toista ei olisikaan.
Kommentit (62)
Helpottaa tietää että muutkin ovat samantyyppisessä tilanteessa joko nyt, tai olleet joskus. Hyvä tietää ettei tähän kuole.
Jotenkin kuitenkin aika järkyttävää on miten isä, mies, voi olla niin välinpitämätön lastensa henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin suhteen. Siihen ajatukseen en varmasti totu koskaan että rakastamani ihminen ykskaks laittaakin perhe-elämän edelle uusien naisten valloittamisen ja (omien sanojensa mukaan) pillunmetsästämisen. Ja minä sentään olen ollut todella kokeilunhaluinen ja innokas sängyssäkin, jopa suostunut ottamaan häneltä keskellä yötä suihin silloin tällöin (hän on siis herättänyt minut). Mutta nähtävästi tietyntyyppisille ihmisille mikään ei riitä ja vain oma nautinto on se, mikä jotain merkitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin tosiaan luulin että olimme onnellisia. Lapset sairasti joo mutta tavallinen arki kuitenkin oli minusta ihan ok. Seksiäkin oli ja usein. Ja olen sen suhteen aina ollut aktiivinen.
Mutta suosittelen eroryhmää tai terapiaa. Ne veivät ainakin minua eteenpäin ja tajusin monta asiaa. Ja kun käsittelee asiat, ei jää katkeraksi ja pääsee asioissa eteenpäin.
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi.
Mitä tein, kypsyin tilanteeseen ja kysyin yks kaunis päivä exältä, että nyt joko lopetat noi haaveilut ja vehtaamiset (ja tiesin, että sillä oli jo silloin muita naisia), niin minä lupaan siitä hyvästä tehdä sitä ja tätä, ja sitten pysymme yhdessä. Tai sitten erotaan kunnolla nyt heti. Mies vastasi melkein hetkeäkään epäröimättä että sitten erotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen mies kanssa aika ajoin ilmotteli tollasia asioita, lapset oli sillon pieniä ja mies teki paljon töitä, tasasin väliajoin se sitten aina mietiskeli elämää ja ilmotteli aina muuttavansa millon mihinkin, ranskaan tai saksaan.. halus jotain muuta elämältä kuin tasasta arkea ja pieniä lapsia.
Ekalla kerralla se oli ku potku palleaan, mutta siitä eteenpäin sanoin aina, että ihmisen pitää tehdä ja kokea ne asiat mitkä katsoo tarpeelliseksi, että alanko jo pakkaamaan?
Kai se sitten riitti sille tiedoksi, että mihinkään ei pakoteta, että olkoon tasan niin villi ja vapaa kun haluaa ja aina se sitten halusi kotiin ja lisää lapsia! onneks en tehny enempää.
Jotain se kuitenkin opetti mulle sen ihmisen sisällöstä ja lopulta se sitten olinki minä kuka ilmotin, että haluan elämältä jotain muuta.. Ja onneksi halusin! lasten takia pitkälti itsekin yritin, mutta näin jälkikäteen katsottuna kun sen eron kiemuroista selvittiin ovat lapsetkin olleet tasapainoisempia ja onnellisempia kun aikoihin ja saman on huomannut muutkin esim. lasten opettajat, nyt palaute koulustakin on tosi positiivista.
Tsemppiä kaikille asian kanssa ponnisteleville, päätös on se kaikkein vaikein, ei sen kanssa eläminen :)
Mutta oletko, ap, ajatellut tai miehesi ajatellut, miten mahdollisen eron tapahtuessa lasten kanssa toimittaisiin? Mitä jos sanot miehellesi, että lähtee vaan maailmalle seikkailemaan, mutta vain joka toinen viikko, sillä haluat yhteishuoltajuuden, ja lapset asuvat kummankin luona vuoroviikoin. Vaikka ei tätä haluaisikaan, niin saisiko se miehesi yhtään ajattelemaan puheidensa ja tekojensa seurauksia ja velvollisuuksiaan lapsia kohtaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja onko kenelläkään tietoa minkä suuruinen olisi elatusapu per lapsi jos miehellä tulot 4000 e/kk (brutto) ja mulla käytännössä vain lapsilisät.
voi olla vaan lapsilisät. Sua kyllä kehotetaan menemään töihin.
Mutta ainakin sen Kelan elatustuen verran saat eli 142 ja sentit päälle.
Ja kyllä. Se on minimi. Sellaista termiä käytti lastenvalvoja meillä vuosi sitten.
Elatusmaksu voi olla tulojen mukaan vaikka 0 euroa mutta tuota Kelan elatustuen määrästä se laskeminen alkaa silloin kun etävanhempi maksaa sen kokonaan itse.
t. tuota minimiä exältään saava
Nyt äsken kun kysyin et miksi on huonolla tuulella, vastasi "no kun olet niin saatanan ruma ja läski". Enkä ole kumpaakaan mainittavasti. En todella tiedä pitäiskö vaan ottaa lapset kainaloon ja juosta vai hoitaa toi äijä johonkin suljetulle osastolle.
En ehtinyt tehdä kumpaakaan kun mies jo hävisi baariin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne eivät koskaan osaa arvostaa sitä mitä niillä on, niin kauan kuin niillä on se.
t. Kokemusta on
eli jos joutuu maksamaan enemmän kuin 350e/kk kolmesta lapsesta lopettaa hän kokonaan lasten tapaamisen, mikä mulle oli/on välttämätöntä että voin käydä töissä.
Vaikka olisi sopimuksia paperilla niin asiat voi silti mennä erilailla kuin kuvittelee.
Eikä riidat ole loppuneet eron jälkeenkään, päinvastoin. Ja lasten takia jatkuva yhteydenpito vituttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin samasta puusta on meidän miehet että ihan hirvittää, meilläkin siis pikkasen vajaa nelikymppinen luule et kaikki rannalla olevat naiset "haluaa paneskella" hänen kanssaan, että hän on tosi cool ja nimenomaan just katu-uskottava. Mies vajosi ensin teinipojan tasolle, mut nyt on enää 3-vuotiaan henkisellä tasolla, kuvittelee olevansa maailman napa ja kaikkia muita ihmisiä niin paljon ihmeellisempi, mahtavampi ja erikoisempi, miniäminäminäminä-meininkiä 24/7 ja muut ovat vain hänen palvelijoitaan tai palvojia. Itkettää ja suututtaa todella paljon. ap
t. nro 16
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehellä on suhteettoman suuret luulot itsestään ja aivan pimeitä asioita suustaan päästää. Vai mitä sanotte nelikymppisestä, joka keskittyy kävelytyyliinsä, jolla saa katu-uskottavuutta ja saa kaikki ajattelemaan että tuo ottaa mitä haluaa. Näin hän omin sanoin sanoi
:-D :-D
Nyt äsken kun kysyin et miksi on huonolla tuulella, vastasi "no kun olet niin saatanan ruma ja läski". Enkä ole kumpaakaan mainittavasti. En todella tiedä pitäiskö vaan ottaa lapset kainaloon ja juosta vai hoitaa toi äijä johonkin suljetulle osastolle.
En ehtinyt tehdä kumpaakaan kun mies jo hävisi baariin.
Nyt äsken kun kysyin et miksi on huonolla tuulella, vastasi "no kun olet niin saatanan ruma ja läski". Enkä ole kumpaakaan mainittavasti. En todella tiedä pitäiskö vaan ottaa lapset kainaloon ja juosta vai hoitaa toi äijä johonkin suljetulle osastolle.
En ehtinyt tehdä kumpaakaan kun mies jo hävisi baariin.
Kuule, kai miehelle nyt olisi parhaaksi tuumaustauko. Jos ei itse ymmärrä ottaa sitä, niin ehkä sun pitää auttaa. Ilmiselvästi huono omatunto. Meilläkin oli tuollaista, kun oli "juttuja" meneillään.
Ne eivät koskaan osaa arvostaa sitä mitä niillä on, niin kauan kuin niillä on se.
t. Kokemusta on
Toinen rakastu pomoonsa ja halusi tämän takia erota, järjesti kaiken pikku hiljaa. Hyvällä itsetunnolla varustettuna en halunnut toista jarrutella, itse en koskaa ole pettänyt toista ja ei tulisi mieleenkään. Elämä jatkuu ja kaikesta huolimatta hoidan ja kannan vastuuta yhteisestä lapsestamme! Näin meitä ihania miehiä jää vapalle jalalle jotka ihan oikeasti välittää toisesta niin henkisesti ja fyysisesti! Tosin meitä on vaikea löytää ;)
Varmasti onkin. Ja pettäjäkin vois mun mielestä olla ihan ihana jos kuitenkin kohtelisi vaimoakin kauniisti. Mutta en tajua että jos jo harkitsee eroa ja haluaa pettää/pettää, niin miksi vaimoa kohtaan pitää olla niin vittumainen päin naamaa?
On ihan eri asia jäädä kakkoseksi urheilun, työn tai alkoholin takia. Minä jäin kakkoseksi yksisarvisten ja örkkien takia.
Ehdottomuus, joka ympäröi kaikkea urheiluun liittyvää, on lopulta todella pelottavaa. Perheessämme EI MIKÄÄN mene miehen urheilun edelle. Addiktoitunut mies urheilee myös sairaana tai loukkaantuneena, muistaakseni yhden päivän ajan paha yrjötauti esti liikkumisen.
Kuvaavaa on, kun kerran (oikeasti olen loukkaantunut monta kertaa) loukkaannuin miehen sanomisista niin syvästi, että oli pakko lähteä pois kotoa vähäksi aikaa selvittelemään ajatuksia. Menin siis päiväksi ystävättäreni luokse, jonne oli n. 300 km matka. Vähän sen jälkeen, kun olin lähtenyt ajamaan, alkoi mies soittelemaan perääni. Hän ei suinkaan soitellut, että olisi pahoitellut sanojaan tai haluavansa minut takaisin - ehei. Hän karjui ja kiroili puhelimeen, että jos en heti tuo autoa takaisin, hän ei ehdi urheiluharrastukseensa.
Että se arvo tällä vaimolla täällä - urheilulle ikuiseksi kakkoseksi jäänyt.
Kyllä minäkin mietin, että koska on aika lähteä?
Kokemuksia on monenlaisia, oli mukava lukea niitä! Joku taisi todeta että se päätöksen tekeminen on vaikeaa, ei sen kanssa eläminen.
Itse olen asumuserossa tällä hetkellä. Olen tylsä mieheni mielestä, hän kokee arjen todella ahdistavaksi, haluaisi matkustella, tehdä kaikkea kivaa. Ystävänsä on eronnut ja uudessa parisuhteessa, ja aina ihannoi tätä, kun hän matkustelee jne.
Meillä on niin suuria ristiriitoja että en tiedä voiko niistä selvitä. Osa minusta haluaa sitä, osa ei. Emme ole moneen vuoteen suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta tms. mikä häiritsee minua suunnattomasti, ei puhetta yhteisistä matkoista kun lapset kasvavat, ei yhteisen asunnon ostamisesta, ei oikeastaan mitään keskustelua siitä että mitä teemme kun "ollaan vanhoja". Mielestäni tällaiset kuuluvat hyvään parisuhteeseen, että yhdessä suunnitellaan asioita.
Jos vain jaksatte, niin kirjoitelkaa vielä teidän kokemuksistanne...
..kanssa sitä jotenkin vielä pärjää ja kun sitä saa käsitellä ystävien ja/tai terapiassa niin se menee. Mutta se lasten suru ja lasten ikävä oli jotain järkyttävää. Siihen ei totu koskaan ja se koskettaa aina yhtä paljon.
MUTTA meillä arki ja elämä on tällä hetkellä hyvää, tasaista ja ihanaakin :) Me voimme hyvin, me ollaan luettu erosatuja ja juteltu asioista, itkettykin. Vanhempi lapsista kävi erolapsille tarkoitetun taideterapiankin. (perheneuvolan kautta pääsi)
Törmäät vielä usein siihen isän "kylmyyteen" tai ainakin minä törmäsin ja aina se tuntuu yhtä pahalta. Mutta senkin kanssa oppii elämää ja itse ainakin ajattelen niin että lapsilla tulee olemaan AINA äiti, minä en koskaan lähde minnekään - ja olen sanonut tämän lapsillekin.
Me ollaan elävät esimerkit siitä että erosta voi selvitä :) Tärkeintä on muistaa ettette mollaa toinen toisianne ja ettei lapsen kuulu eikä tartte koskaan tietää teidän välisistä ristiriidoista. Älkää tapelko lasten kuullen, älkääkä sotkeko heitä millään tavalla teidän väleihin. Isi on maailman paras isi erosta huolimatta lapsille, samoin äiti.