Eronneet: Mistä, miten ja milloin tiesitte että nyt on aika tehdä eropäätös?

Samanlaisia puheita meilläkin. Lisäksi kaikki oli minun syytäni. Minä en kuulemma puhunut edes tarpeeksi....Lopulta paljastui toinen nainen ja kaikki syytökset saivat järkevän selityksen. Se toinen nainen oli todella puhelias.



Mies ei siis myöntänyt toista naista, vaati vain vapautta, koska tunsi tukahtuvansa avioliitossa. Hän ei suostunut pariterapiaan, eikä suostunut joustamaan yhtään minun vaatimusteni suhteen, vaan halusi vain itse tehdä, mitä itse halusi. Silloin tiesin, että tämä on tässä. Yksin ei voi yrittää. Vaikka itse seisoisi päällään, mutta toinen ei tahdo, niin se ei toimi.



Suosittelen hakemaan kaikki mahdolliset terpiat ja eroseminaarit, jotta et vaivu sinne helvettiin.

kun kuulee näitä tarinoita pettävistä miehistä, niin niiden tarinat ovat repliikkejä myöten samoja. Tyhmiäkö ne miehet ovat?

tarinoita on molemmin päin ihan yhtä paljon. Kunnioitus ihmisiä kohtaan sulla pitäs laskea. Ihmiset, niin miehet kuin naisetkin tekevät virheitä.

Ei ne vaan oikein tule toimeen keskenään.

Oi voi. Kyllä nää noin kolmikymppiset miehet on sitten nykyään aivotonta porukkaa. Luulevat jotenkin, että elämä muuttuu täysin uuden naisen myötä. Omat lapset jää syrjään uuden ihanan itsekkään elämän myötä. Huoh.



Meillä mies otti ja lähti, selityksiä parisuhteen vioista riitti, mutta mitään keskusteltavaa ei enää ollut. Reilua jättää vaimo ja kolme pientä lasta.



Kovaa on ollut, vaikka olen selvinnyt kaikesta ihan hyvin. Tulin kannustamaan sinua, että älä nyt ainakaan rahan takia jää, selviät kyllä. Itselläni "tulot" noin 2000-2200e kuukaudessa, kun lasketaan elarit, lapsilisät yh-korotuksineen, kotihoidontuki, asumistuki sekä satunnaiset keikkaliksat. Pärjätään, vaikka tiukkaa välillä onkin.



Itse kehoitan myös pitämään isän hyvänä tyyppinä, vaikka harva se päivä tekisi mieli kertoa lapsille kuinka isä sitä ja isä tätä. Olen ollut itse todella varovainen lasten kuullen, jotta eivät kuulisi pahaa sanaa isästä, välienselvittelyt/riidat on hoidettu yleensä puhelimitse lasten jo nukkuessa. Ihan super-rasittavaa yrittää ajaa lasten etua, kun toinen vaan näkee omat itsekkäät jutut. Mutta katukoon sitten myöhemmin, kun lapsia ei enää paljon isin kanssa oleminen kiinnosta. Olen kuitenkin yrittänyt ja jatkan yrittämistä.



Tsemppiä sinulle, uskon, että pärjäät. Muistat vaan ottaa tukiverkoston tehokkaaseen käyttöön!

Toistakymmentävuotta yhdessäoloa ja jokunen avioliittovuosi takana. Kaksi maailman ihaninta pikkutyttöä perheessä ja nyt vaimo ilmoitti, että saa riittää. Minä rakastan sekä vaimoani että lapsiani yli kaiken; haluan olla mukana lapsien jokapäiväisessä elämässä, en tahdo viikonloppuisiksi vaan tahdon kasvattaa ja seurata lasteni kasvua yhdessä vaimoni kanssa.



En ole maailma helpoin ihminen ja kanssani on varmasti joskus vaikeaa ja raskasta. Alkoholi tai huumeet eivät ole suhteessamme läsnä, niistä ei ole ongelmaa. Minä olisin valmis ihan mihin tahansa saadakseni tämän suhteen toimimaan. Ihan mihin tahansa.

Mies jäi kiinni seksisuhteesta työtoverinsa kanssa. Ilmoitti, että ei rakasta minua, mutta ei halua erotakaan. Varmaan olisi halunnut erota, jos ko. nainen olisi ollut vapaa (aviossa hänkin). Näin viestejä jossa kertoi rakastavansa naista. Minulle kerrotiin vain ihastuksesta. Meillä ei ole ollut riitoja, seksiä on riittänyt, arki on ollut hyvää. Jälkikäteen ajateltuna henkinen yhteytemme on kuitenkin nahistunut koko ajan ja mies on ollut kärttyinen. Suhteen tultua ilmi alkoivat samanalaiset tarinat kuin ap:lläkin. Seksihurjastelu näytti täyttävän miehen pään. Mies vain naureskeli, kun minä itkin. Heitin ulos ja olemme nyt asumuserossa. Erosta ei ole päätetty, mutta se taitaa olla vain ajan kysymys. Olen siihen valmiimpi joka päivä, vaikka pettymys ja suru on kova. Pahinta on kun mies ei kadu, ei häpeä, eikä halua kohdata tuskaani.

Me erottiin jo vuosia sitten samaisesta syystä, miehellä oli uus jo valmiiks. No, eihän se ollu helppoa. Syyllistin itteni koko liiton tuhosta. Ei ollu kivaa kauan miehelläkään, kun halus tulla takas ja mä tollo olin valmiina muuttamaan itteeni vielä enemmän alistetummaks, jotta mies pysyisi lasten elämässä. Tätä samaa kuviota on toistettu LIIAN monta kertaa. Aina olen puheisiinsa uskonut ja luottanut, turhaan. Niin paljon helpommalla olisin päässyt, kun en olisi koskaan yhteen palannut! Miehellä on suhteettoman suuret luulot itsestään ja aivan pimeitä asioita suustaan päästää. Vai mitä sanotte nelikymppisestä, joka keskittyy kävelytyyliinsä, jolla saa katu-uskottavuutta ja saa kaikki ajattelemaan että tuo ottaa mitä haluaa. Näin hän omin sanoin sanoi, ja siinä vaiheessa mä jo oksensin :-) Tää oli niitä viimesiä niittejä, joihin viimeinen kerta päättyi. Ymmärtäisin ehkä jonkun teinipojan suusta... Mutta täytyy kiittää miestä lapsista, ilman häntä en kuulemma koskaan olisi saanut edes lapsia :-D Vaikka kyllä tuota seuraa tuntuu riittävän nyt ja riitti sillon nuorena. Älä siis hyvä ihminen kiduta ittees, vaan tiedä arvosi ja toimi sen mukaan!

Niin samasta puusta on meidän miehet että ihan hirvittää, meilläkin siis pikkasen vajaa nelikymppinen luule et kaikki rannalla olevat naiset "haluaa paneskella" hänen kanssaan, että hän on tosi cool ja nimenomaan just katu-uskottava.



Mies vajosi ensin teinipojan tasolle, mut nyt on enää 3-vuotiaan henkisellä tasolla, kuvittelee olevansa maailman napa ja kaikkia muita ihmisiä niin paljon ihmeellisempi, mahtavampi ja erikoisempi, miniäminäminäminä-meininkiä 24/7 ja muut ovat vain hänen palvelijoitaan tai palvojia.



Itkettää ja suututtaa todella paljon.



ap

Kun kummallakin on omaa tilaa ja omia harrastuksia, ja kun kumpikin toteuttaa itse onnellisuutensa, niin silloin parisuhdekin voi hyvin. Pitkän ja laadukkaan parisuhteen eläneet sanovat näin. Käytännössä tämä ei tietenkään aina toteudu. Mutta jotain ajattelemisen aihetta se kyllä antaa. Kun itse aloin palata omien mielitekojeni ja harrastusteni pariin, kun lapset olivat jo vähän isompia, niin jaksoin olla hyväntuulinen kotona. Hyväntuulisuus parantaa perhe-elämää. Ongelma lienee siinä, että jos kotona vaikki v-tuttaa, niin hyväntuulisuus saattaa kadota heti kun astuu ovesta sisään.



Ap:lle ehdottaisin, että menisitte yhdessä matkalle tms. Vaihtelu virkistää ja saadaan muuta puhumisen aihetta. Lakkaa murehtimasta miestäsi, ja tee itsestäsi naisellinen ja menevä, tee miehesi mustasukkaiseksi edes hivenen. Maksaisin miehelle samalla mitalla takaisin. Hae tasapainoa ja onnellisuutta itsesi kautta, eikä miehesi kautta. Sitten tiedät, haluatko erota vai kohentuuko parisuhde, olettaisin.

Olen itse lähes aina hyväntuulinen, paitsi tietenkin miehen tölväisyjen jälkeen surettaa. Otan vaarin neuvoistasi ja palaan taas.

Anna miehen mennä ja puhua ja pssyykkaa itsesi.

Opiskele rauhassa ja etsi työpaikka ja sitten vasta jätät miehesi, kun sulla taloudelliset asiat hyvin.

Tee tietoisesti eroa ja hyödy itsekkin miehestäsi.

Saat myös tilanteelle jatkoaikaa, mutta riitelemään älä lähde.

pisti silmään nuo "elän kuin ei miestä olisikaan" ja toistenne väistäminen, näkymättömäksi tekeminen. Miksi haluat elää näin? Etkö usko että sua voisi rakastaa?

Up

kuinkakohan paljon elatusraha olisi per lapsi, jos mulla tulot noin 1000 e (brutto) ja miehellä noin 4500 e (brutto) ?

moni muukin asia kuin teidän brutot, että on ihan mahdotonta vastata siihen. Minimi lienee se 140e per lapsi.



Tuohon varsinaiseen tilanteeseen en oikein osaa sanoa mitään... Ehkä teidän pitäisi istua ihan rauhassa juttelemaan asiasta. Jos sinä et halua erota, mutta mies haluaa, itse ehkä odottaisin ja katsoisin, saako mies vietyä asiaa eteenpäin, vai puhuuko lämpimikseen.

Heippa !



Niin sama tilanne kuin meillä kolme vuotta sitten. Menee oikein vilunväreet kun muistelen tuota aikaa...hui :(

Meillä siis ihan samanlaisesti mies ilmoitti että on niin väsynyt arkeemme, ei jaksa jatkuvia lasten sairasteluja yms.

Kävimme myös pariterapiassa mutta mies oli sitten jo päätöksensä tehnyt.

Ensin hän ehdotti että muuttaisi hetkeksi pois ja muuttikin. Kolme viikkoa jaksoin tätä järjestelyä kunnes tajusin että hänellä on jo toinen nainen (ja sain myös vahvistuksen tähän asiaan)

Itse olin kahden vaiheilla: joko tapan itseni tai otan avioeron, en olisi jaksanut enää päivääkään sitä epätietoa, sitä tunnetta kun tiesin ettei hän rakasta minua enää vaikka väitti niin mutta näkihän sen ettei niin enää ollut.

Vuokrasin asunnon ja täytin avioerohakemuksen. Se oli elämäni vaikein päätös mutta ei meidän liitolla olisi ollut enää tulevaisuutta, miesparasta vaan ei ollut tekemään lopullista päätöstä.

Siitä alkoi helvetillinen elämänvaihe josta on nyt jo selvitty mutta päätöksen teko tosiaan helpotti.

Tsemppiä sinulle ja teille - päädytte mihin ratkaisuun tahansa.

ps. ja vaikka aina luullaan ettei lapset vaistoa tai tiedä niin kyllä ne tietää. Meilläkään ei koskaan huudettu tms. mutta tilanne oli koko ajan jäätävän kylmä ja minä tosiaan aivan kuollut henkisesti ja kyllä lapset sen näki ja koki.

Heippa !

Ensin hän ehdotti että muuttaisi hetkeksi pois ja muuttikin. Kolme viikkoa jaksoin tätä järjestelyä kunnes tajusin että hänellä on jo toinen nainen (ja sain myös vahvistuksen tähän asiaan)

Itse olin kahden vaiheilla: joko tapan itseni tai otan avioeron, en olisi jaksanut enää päivääkään sitä epätietoa, sitä tunnetta kun tiesin ettei hän rakasta minua enää vaikka väitti niin mutta näkihän sen ettei niin enää ollut.

Vuokrasin asunnon ja täytin avioerohakemuksen. Se oli elämäni vaikein päätös mutta ei meidän liitolla olisi ollut enää tulevaisuutta, miesparasta vaan ei ollut tekemään lopullista päätöstä.

Siitä alkoi helvetillinen elämänvaihe josta on nyt jo selvitty mutta päätöksen teko tosiaan helpotti.

Kiitos vastauksesta!

Mihn kaikkeen helvetilliseen toimintaan tässä pitäisi varautua? Jotenkin luulen että mies haluaisi yhden lapsista "itselleen", hänellä on yksi suosikki :( . En kuitenkaan aio antaa hänen rikkoa sisarussuhteita.

tarkoitin tuolla helvetillisellä sitä että se oli NIIIIN RASKASTA, siis se ero. Se lasten ikävä, oma ikävä, se suru, itku, ahdistus, itsemurha-ajatukset yms.

2.5 vuotta meni kuin sumussa, sen jälkeen alkoi helpottamaan.

Meillä oli takana 12 ihanaa, onnellista vuotta (myös jotain ikäviä asioita toki) ja itse olisin vielä jatkanut, ja rakastin.

Ottakaa yhteys perheneuvolaan tms. ne neuvovat ja auttavat. SISARUKSIA EI SAA EROTTAA ! Tarvitsette ulkopuolisen avun JOS mies ei ymmärrä järkipuhetta tai ette pääse yhteisymmärrykseen asioista.

tarkoitin tuolla helvetillisellä sitä että se oli NIIIIN RASKASTA, siis se ero. Se lasten ikävä, oma ikävä, se suru, itku, ahdistus, itsemurha-ajatukset yms.

2.5 vuotta meni kuin sumussa, sen jälkeen alkoi helpottamaan.

Meillä oli takana 12 ihanaa, onnellista vuotta (myös jotain ikäviä asioita toki) ja itse olisin vielä jatkanut, ja rakastin.

Ottakaa yhteys perheneuvolaan tms. ne neuvovat ja auttavat. SISARUKSIA EI SAA EROTTAA ! Tarvitsette ulkopuolisen avun JOS mies ei ymmärrä järkipuhetta tai ette pääse yhteisymmärrykseen asioista.

Kiitos vielä.

Tuntuu jotenkin niin pahalta juuri lasten puolesta, ei niinkään omasta puolestani. Kyllä minä kestän ilman tuota miestä, mutta mietin koko ajan että miten ero vahingoittaa ja haavoittaa lapsia. Melkein tulee itku kun ajattelee että heidän oma isänsä voi olla niin kylmä ja itsekäs että haluaa pois heidän arjestaan, elämästään.

tympiä meitä molempia, mutta asiapohjalla vielä mennään.



Jos mieheni sössöttäisi kauniista naisista ja seikkailuista, niin potkaisisin pellolle välittömästi. Todella lapsellista puhetta.



Itse roikun suhteessamme juuri lasten ja raha-asioiden vuoksi. Noloa, kyllä. Eroon tämä joskus päätyy, mutta pelko ja saamattomuus estää, kun toinen vielä käyttäytyy aikuisen tavalla ja ehkä itsekin.