Ujoa luokkakaveria ei kutsuttu lapseni synttäreille. Haluatko kysyä jotakin?

miksi ei?

Koska tämä kyseinen lapsi menee ihan lukkoon, kun tilanteessa on yli kaksi ihmistä hänet itsensä mukaanlukien ja jättäytyy kaikesta ryhmätoiminnasta sivuun, jos joku ei erikseen käytä runsaasti energiaa siihen, että hänet maanittelee ryhtymään leikkiin ja pysymään siinä.



Tyttö haluaisi kuitenkin kovasti olla mukana, mutta jos joku ei erikseen muista koko ajan pitää häntä mukana, hän ei uskalla. Tyttö on sitten pahoillaan ja puhuu asiasta äidilleen. Äiti taas suuttuu ja vaatii, että "kiusaamisongelmaan" pitää puuttua. Näin tämä meni jo eskarissa.



Tyttö on siis muuten ihan kiva, mutta aiemmista vuosista viisastuneena en taas jaksa a) pitää kädestä kiinni koko synttäreiden ajan tai velvoittaa tytärtäni siihen tai b) tapella tytön äidin kanssa siitä, että taas on oltu hirveitä kiusaajia kun ei kukaan leiki hänen lapsensa kanssa.



No, tyttö tulee meille leikkimään ensi viikolla, syököön synttärikakut ennakkoon kahden. Mä en oikeasti tiedä, mitä noin ujon lapsen kanssa pitäisi ison porukan kanssa tehdä.



Onko kenelläkään hyviä ideoita?

Meidän lasten luokilla vanhemmat ovat panostaneet todella vahvasti kiusaamista ja syrjimistä vastaan. Ketään jätetä ulkopuolelle, ja tuntuu, että ihan kaikki ymmärtävät asian.

Eikä pidäkään. Mun mielestä kaikki ujot voisi vaikka tappaa.

Ujoudesta ei kuitenkaan pääse yli jäämällä syrjään, joten toivottavaa on, että ujo lapsi aina otetaan mukaan. Vähemmän ujoille lapsille voi puhua temperamenttieroista, ja auttaa heitä huomaaman sen ujon lapset hyvät puolet. Näin lapset oppivat hyväksymään ujouden yhtenä erityispiirteenä, ja kun ujo lapsi kokee hyväksyntää oppii hän vuosien saatossa voittamaan ujoutensa. Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut (jälleen) ihan mielenkiintoisen kirjan temperameteista jota uosittelen ihan kaikille.



Itse muuten pääsin ujoudestani hyväksymällä ujouteni. Siinä missä ennen istuin nurkasa ja toivoin, ettei kukaan huomaisi miten ujo olen, menen nyt rohkeasti mukaan koska olen ujo eikä minua saa sorsia sen takia. Moni duunikaveri ei luultavasti edes tiedä ujoudestani.

Oletko ottanut puheeksi esim. vanhempainillassa? Meidän lasten luokilla vanhemmat ovat panostaneet todella vahvasti kiusaamista ja syrjimistä vastaan. Ketään jätetä ulkopuolelle, ja tuntuu, että ihan kaikki ymmärtävät asian.

Tyttö vaan on niin arka, että tarvitsee JATKUVASTI jonkun tukea siihen, että uskaltaa leikkiä/pelata ryhmässä. Ei riitä, että muut lapset ottavat hänet mukaan vaan jonkun pitää jatkuvasti keskittää huomio tytön pitämiseen mukana, koska hän "lamaantuu" uudestaan joka kerta, kun pitää tehdä uusi aloite, esimerkiski sanoa jotain tai liikkua ryhmän mukana pisteestä a pisteeseen b. Selkeät ja kaavamaiste säännöt ja rauhalliset lautapelit, joissa tarvitsee vain heittää noppaa tia siirrellä nappuloita eikä esimerkiksi nostaa kortteja tai kysyä jotain, vielä menevät, mutta kaikessa muussa tyttö tulee ensin mukaan, jos joku erikseen hakee, mutta "liukuu" ulos ensimmäisissä kontaktitilanteissa.

Neljän tai kolmen hengen ryhmä on vielä okei, koska nelistään ollaan usein vähän pareittain, jolloin kaveri tukee koko ajan ja kolmesta ei voi feidata huomaamatta.

Äiti ei halua tulla pitämään lasta kädestä, koska kokee, että se tekisi tytöstä silmätikun. Olen yrittänyt sanoa, että tyttö on niin ujo, että ei pärjää ilman tukea, mutta äidin mielestä ongelma on muissa lapsissa, jotka ovat ilkeitä.

Mulla ei suoraan sanottuna ole mitenkään erityisen vahvaa motivaatiota setviä henkilökohtaisesti tätä ryhmäkäyttäytymisjuttua. Eskariin saakka jaksoin vielä yrittää, mutta musta asia on ensisijaisesti tytön äidin jä tytön itsensä ongelma.

No musta kuulostaa hyvältä, että tyttö pääsee kahdestaan leikkimään lapsenne kanssa teille. Miksei silloin voisi lapsilla olla kahdestaan pientä juhlaa. Itse varmaan tekisin niin, jos kyse olisi kuitenkin lapseni kaverista. Ketä tahansa luokkalaista ei tarvitse kutsua, elleivät koskaan ole yhdessä esim. koulussa.



Luulisi, että synttärihumu on enempi vaan stressin aihe kovin ujolle. Ja äidin vaatimukset voi jättää tässä tapauksessa omaan arvoonsa.

Itse muuten pääsin ujoudestani hyväksymällä ujouteni. Siinä missä ennen istuin nurkasa ja toivoin, ettei kukaan huomaisi miten ujo olen, menen nyt rohkeasti mukaan koska olen ujo eikä minua saa sorsia sen takia. Moni duunikaveri ei luultavasti edes tiedä ujoudestani.

Miten pientä lasta voi auttaa hyväksymään ujoutensa ryhmässä? Kahdestaan tyttö ei edes vaikuta niin ujolta, eikä esimerkiksi arastele pari vuotta vanhempaa poikaani yhtään (käy siis meillä välillä pelaamassa myös pojan kanssa, pitkä juttu). Mutta noita ryhmätilanteita se pelkää selvästi hirveästi.

Ei voida olettaa, että sun pitäisi olla kaiken aikaa yhden synttärivieraan toimintaterapeuttina. Jos se äiti ei voi itse tulla mukaan synttäreille ja syyttää muita lapsia siitä, että oma lapsensa itse vetäytyy pois tilanteista,

niin ei tunnu ihan täysillä käyvän.

Musta on tosi kiva asia, että olet kutsunut tytön erikseen. Sehän on paras vaihtoehto kaikille. Ihan eri asia, jos olisit jättänyt kutsumatta ihan kokonaan.



Ei omaan uskallukseen nähden liian haastava sosiaalinen tilanne opeta ujolle lapselle yhtään mitään, paitsi ehkä hän saa yhden epäonnistumisen kokemuksen lisää ja pelkää vielä enemmän. Sensijaan tarpeeksi pienessä porukassa aikansa ilman hoputtamista rohkaistuttuaan hän todennäköisesti uskaltaa vähitellen vähän paremmin mennä mukaan vaikka väkeä olisi enemmänkin.

Eikä siitä varmaan kamalasti ole edes vaivaa. Ainakaan lasta ei jätetä kutsumatta jos kerran on lapsesi ystävä. Nämä lasten kaverisuhteet on hankalia! Itselläni vasta alkamassa kaverisuhteiden setviminen. Ja lisäksi itselläni myös ujo lapsi. Olisin ihan tyytyväinen äitinä myös tuollaiseen ratkaisuun.

Et taida olla kovin viisas vai jäikö aamulääkkeet ottamatta?

Mulla alkaa vaan jotenkin käämi palaa näiden lasten sosiaalisten suhteiden ja kiusaamis/ei-kiusaamisjuttujen kanssa. En oikein tiedä olenko mä joku psykomammamagneetti vai olenko vaan itse tiedostamattani kahjo, mutta tuntuu, että saa jatkuvasti tapella jonkun (toisen vanhemman) kanssa ties mistä just näistä kiusaamisasioista.



Olen siis jo sukdet ristissä yhden toisen luokkalaisen äidin kanssa ja tästäkin tulee vielä varmasti ihan hirveä hulabaloo, koska tytöt ovat sen verran hyviä kavereita keskenään (+ on tuttu myös pojan kautta), että tytön äiti kokee aivan varmasti, että en kutsunut tyttöä tarkoitukselle.



No ehkä mä sitten pyrin ensi viikolla vielä erikseen alleviivaamaan, että nämä on nyt omat erikoissynttärit, ettei tytölle tule paha mieli. Vaikka kyllähän sille kuitenkin tulee. :(

siitä ettei kelpaa muiden lasten joukkoon ja vaikeuttaa entisestään yhdessäoloa muiden kanssa.

Et taida olla kovin viisas vai jäikö aamulääkkeet ottamatta?

tarkoititko kenties minua?

t:13

nautitko, kun heikommille tulee paha mieli? Ovatko lapset ainoat, joita kohtaan käytätä mielivaltaasi?

Ujoa luokkakaveria ei kutsuttu lapseni synttäreille. Haluatko kysyä jotakin?