Naapurilta tuli kirjallinen valitus melusta :-(
Postiluukusta laittoi lapun aamupäivällä, että voisimmeko olla hiljempaa, kun hän tekee vuorotyötä ja pitäisi nukkua.
Olemme asuneet tässä 3 kk, ja ennen tätä tuo samainen alakerran naapuri on hakannut kattoonsa useasti.
Meiltä ei kuulu koskaan mitään muuta kuin lapsen aiheuttamaa ääntä, meillä asuu vain minä ja juuri 2 v. täyttänyt lapsi. Lapsi juoksentelee ja hihkuu ja juttelee, pääasiassa vielä omaa siansaksaansa. Tänään aamupäivällä lapsi ei edes melunnut sen kummemmin, aamupalan jälkeen katsoi lastenohjelmia hetken, ja kokosi nuppipalapeliä. On korkeintaan saattanut ottaa muutaman juoksualkelen.
En soita musiikkia tai huudata telkkaria enkä ole muuton jälkeen edes siirrellyt huonekaluja tms., siis hänen täytyy tarkoittaa lasta. Ja hiljaisuuden eli klo 22 jälkeen lapsi on jo nukkumassa.
Tuohan on aiheetonta valitusta, käsittääkseni normaaleja lapsen aiheuttamia ääniä ei lasketa meluksi, varsinkaan päiväsaikaan. Ja jos lapsi joskus esim. kipeänä itkee öisin, ei sille pahemmin mitään mahda, kuin yrittää rauhoitella.
Tiedän ettei naapurin valitukset johda mihinkään, mutta ärsyttää vaan, koska emme ole tehneet mitään väärää. Muuttakoot muualle jos ei lapsen ääntä kestä. :-/
Kommentit (129)
että tässä ketjussa se, joka puhuu käytöstavoista, viljelee itse vittua ja nimittelee. Jännä näkemys käytöstavoista.
Miksi asutte muualla kuin ylimmässä kerroksessa? Kuka on niin hölmö? Jo minun tyttärelleni katsottiin suoraan yläkämppä opiskelukaupungista. Helposti löytyi.
Asumme toisessa kerroksessa, ja tosiaan meidän alakerran naapurimme on se valittaja. Talossamme on 3 kerrosta. Kyllä meidänkin yläkerrasta kuuluu lasten ääniä ja askelia, ja koiran haukuntaa joskus päivisin, mutta ei tulisi mieleenkään valittaa, olemme sopeutuneet kerrostaloelämään.
Mitä tulee tuohon että miksi emme asu yläkerroksessa, niin tämä on työsuhdeasunto joita tässä talossa on vain muutama, ei ollut mahdollisuutta valita asuntoa kerroksen mukaan.
että tässä ketjussa se, joka puhuu käytöstavoista, viljelee itse vittua ja nimittelee. Jännä näkemys käytöstavoista.
Minä myös toivoisin että keskusteölu pysyy asiallisena. Sitä se ei kuitenkaan yleensä tee näillä palstoilla jonne voi kirjoittaa anonyymina. Valitettavasti. :-( Itse yritän aina olla asiallinen.
Tavalliset askeläänetkin kuuluu kuin ravihevoset menis.Tiedän ettei yläkerrran naapuri voi sille mitään mut on se kyl välillä yhtä helvettiä kun aamusta iltaan hirvee jyske käy.Jukseva lapsi voi syöstä vuorotyöläisen itsemurhan partaalle.Itse pidän välillä apteekin korvatulppien kanssa työmaakuulokkeita ja silti ei koko ryske vaimene.
että tässä ketjussa se, joka puhuu käytöstavoista, viljelee itse vittua ja nimittelee. Jännä näkemys käytöstavoista.
Minä myös toivoisin että keskusteölu pysyy asiallisena. Sitä se ei kuitenkaan yleensä tee näillä palstoilla jonne voi kirjoittaa anonyymina. Valitettavasti. :-( Itse yritän aina olla asiallinen.
jotka istuu kodissaan Peltorit ja korvatulpat päässä ja silti ovat kuulevinaan meteliä, asuvat kerrostalossa?? Eikö joku mökki korvessa olisi mukavampi asumismuoto, jos meteli häiritsee. Tai kuuluhan sielläkin tietty linunlaulua ja puiden huminaa, ja niistä nyt ei voi des oikein kenellekään valittaa.
Huoh.
Miksi asutte muualla kuin ylimmässä kerroksessa? Kuka on niin hölmö? Jo minun tyttärelleni katsottiin suoraan yläkämppä opiskelukaupungista. Helposti löytyi.
Ensinnäkin ylimmässä kerroksessa asuminenhan ei tähän tapaukseen vaikuttaisi mitenkään: yhtä lailla ne äänet sieltä alaspäin kantautuvat. Ja samoin alhaalta ylös.
Toisekseen saa kyllä olla aika tyhmä jos hihittelee muille kuin ylimmässä kerroksessa asuville..
talot on rakennettu nykyisin niin huonosti, että äänet kuuluvat huoneistosta toiseen. Niin askeleet kuin vessa-/suhkuäänet. Myös nukkumista yrittäessä äänet jotenkin tuntuvat voimakkampina kuin päivällä.
Itseäni häiritsi yläkerran kanta-astuja aikuinen joka mennä teputti juuri kun itse aloin nukkumaan illalla. Ja mitäänhän tuolle ei voinut, koska on kuitenkin normaalia asumista. Onneksi en enää asu kerrostalossa.
minä kyllä uskon että varoitus on tullut ihan aiheesta. Kannattaa vaan tarkistaa nyt oikeasti niitä omia tapojaan..
Jos se naapuri on asunut talossa ennen teitä, niin varmaan tietää että minkä verran sieltä teidän asunnosta pitäisi normaali asumisella kuulua ääniä hänen asuntoonsa.
Ja valitettava tosi asia on se että lasten kiljahtelut, kolistelut yms. mihin ei välttämättä vanhemmat kiinnitä huomiotakaan ei kuulosta naapureille kovin kivalta..
Joka ei kestä asua kerrostalossa, muuttakoon pois. Tosin itsekin saattaisin muuttaa pois, jos olisi noin ikäviä naapureita. Meiltä kuuluu askelien lisäksi myös soittamista ja laulamista, eivätkä naapurit valita, kun muutkin ovat perheellisiä.

Kyseessä ei ollut varoitus, vaan pelkkä naapurin postiluukusta laittama lappu.
Minulla on lapsi, ja lapset ovat joskus kovaäänisempiä kuin aikuiset. Mutta lapsen äänet kuuluvat normaaleihin elämisen ääniin, varsinkin kun nukumme aina hiljaisuuden aikana.
Emme siis aio muuttaa elämäntapojamme, jotka ovat täysin normaaleja, lapseni ei tosiaan hulluna hypi ja remua täällä. Minulla ei ole mitään syytä pelätä varoitusta isännöitsijältä, sillä jos naapuri ottaa isännöitsijään yhteyttä, tämä tulee sanomaan ettei hänellä ole oikeaa aihetta valittamiseen.
Joka ei kestä asua kerrostalossa, muuttakoon pois. Tosin itsekin saattaisin muuttaa pois, jos olisi noin ikäviä naapureita. Meiltä kuuluu askelien lisäksi myös soittamista ja laulamista, eivätkä naapurit valita, kun muutkin ovat perheellisiä.
Minäkin harrastan soittamista ja laulamista, mutten sitä ole vielä tässä asunnossa tehnyt. Enkä taida kyllä viitsiä tehdäkään, kun naapuri jo lapsen olemassaolosta valitti. :-( Onneksi minulla on treenikämppä jossa voin treenata häiritsemättä ketään. :-)
Kun mun lapsi oli jotain parivuotias, päiväkodissa hoitajat ottivat projektikseen saada puheääntä hiljaisemmaksi. Ei se mun mielestä mitenkään älyttömän kova, mutta ehkä se sitten oli. Päivittäin huomauttivat lapselle, että puhu hiljemmalla äänellä.
Ehkä sunkin lapsella on jotenkin luonnottoman kova ääni, ja ehkä sitä pitää oikeasti hillitä.
Hae kaupasta nukke, riisu se, laita sille ear korvatulpat ja hirttoköysi kaulaan ja laita roikkumaan naapurisi oveen. ei muuten sen jälkeen kysy enää koskaan mitään eikä valita mistään, näin se vain on.

Ai hitsi nyt putosin, kiitos päivän nauruista. :-D :-D Aikas hyvä idea kyllä. :-D
Soitin isännöitsijälle ja valitin naapurin melusta, naapuri soitti ja valitti meistä.
Naapuri sai huomautuksen, koska vauvan itku on "sallittua" yöaikaan, seinän hakkaaminen ei :D
Näin se vaan menee.
Nämä, jotka kieltävät lasta juoksemasta sisällä: oletteko ikinä nähneet 2-vuotiasta? Sen ikäinen ei kävele, vaan juoksee. Minusta on aivan kohtuutonta kieltää juokseminen päiväsaikaan. Jos sille linjalle lähdetään, pitäisi kieltää myös esim. koirat (voivat haukkua), pianonsoitto, siivoaminen, lumen auraaminen pihalla, remontointi, pesukoneen käyttö ja kaikki muukin, mistä kuuluu ääntä.
Kiitos. Joku tuossa jo kirjoitti aiemmin että mulla on äitiys hukassa kun en saa kaksivuotiasta kävelemään rauhallisesti sisätiloissa. Mutta saa mieluusti tulla näyttämään, jos joku tietää miten se tapahtuu. Kyllähän siis voi kieltää jos lapsi alkaa remuta ja ravata hulluna eestaas, eli riehuminen menee överiksi. Mutta kun ei tuo rauhallisesti kävele juuri koskaan. pitäisi melkein kantaa häntä jos haluaisi ettei jänen jaloistaan kuulu mitään ääntä alakertaan.:-DLisäksi hänellä on tapana "selittää" aika kovaäänisesti. Kerran istuimme illalla noin 18.30 maissa sohvalla lapsen kanssa ja katselimme kirjaa joissa oli kilpa-tms. autojen kuvia. Jokaista autoa lapsi osoitti ja "kommentoi" melko kovaan ääneen innoissaan, ja välillä hihkui. Ei siis mitään mieletöntä mölinää, vaan normaalia, suht kantavaa lapsen ääntä. Eikös naapuri sitten hakannut harjanvarrella taas kattoonsa.
En kyllä ymmärrä oikein näitä joiden mielestä minä olen väärässä. Mitä minun pitäisi konkreettisesti tehdä siis? Kantaa lastani ettei hänen jaloistaan kuulu mitään? Komentaa häntä heti kun päästää suustaan pienenkin inauksen, ja opettaa häntä tavallaan pelolla olemaan hiljaa? Siis estäisin häntä olemasta lapsi.
Tottakai ylenmääräiseen remuamiseen pitää puuttua ja niin teenkin ilman muuta. Mutta kun tuntuu että moni täälläkin oikeasti ajattelee ettei lapsella ole oikeutta inahtaakaan ettei se vaan häiritse ketään.
Jos naapuri vielä yhdenkin kerran koputtaa kattoonsa ilman että ollaan mökätty hiljaisuuden aikana, (ja sitähän ei tehdä kun nukutaan) teen isännöitsijälle valituksen tuosta koputtelusta sekä naapurin ryyppybileistä.
Meillä tilanteen tekee vielä mehukkaammaksi se, että kyseisille naapureille syntyi hiljattain vauva. Eikä ihan hiljainen vauva. Vauvalla on ikää jo noin 7 kk, mutta huutaa silti tuntitolkulla päivittäin, ja koliikki-ikäisenä huusi 24/7.
Eivätpä ole enää hakanneet seinää :D Sitä saa, mitä tilaa!
Ai hitsi kun noillekin syntyisi vauva joka huutaisi yötäpäivää. Tosin ovat jo sen ikäisiä että taitaa olla turha toivo. No, he kehtaavat valittaa vaikka pitävät kerran kuussa ryyppybileitä pikkutunneille saakka. :-/
Meidän naapurit on noin 45-50-vuotiaita, ja olin aivan äimänä, kun kuulin, että vauva on tulossa. Ihmeellistä tämä nykyajan lääketiede!
Soitin isännöitsijälle ja valitin naapurin melusta, naapuri soitti ja valitti meistä.
Naapuri sai huomautuksen, koska vauvan itku on "sallittua" yöaikaan, seinän hakkaaminen ei :D
Näin se vaan menee.
Nämä, jotka kieltävät lasta juoksemasta sisällä: oletteko ikinä nähneet 2-vuotiasta? Sen ikäinen ei kävele, vaan juoksee. Minusta on aivan kohtuutonta kieltää juokseminen päiväsaikaan. Jos sille linjalle lähdetään, pitäisi kieltää myös esim. koirat (voivat haukkua), pianonsoitto, siivoaminen, lumen auraaminen pihalla, remontointi, pesukoneen käyttö ja kaikki muukin, mistä kuuluu ääntä.
Kiitos. Joku tuossa jo kirjoitti aiemmin että mulla on äitiys hukassa kun en saa kaksivuotiasta kävelemään rauhallisesti sisätiloissa. Mutta saa mieluusti tulla näyttämään, jos joku tietää miten se tapahtuu. Kyllähän siis voi kieltää jos lapsi alkaa remuta ja ravata hulluna eestaas, eli riehuminen menee överiksi. Mutta kun ei tuo rauhallisesti kävele juuri koskaan. pitäisi melkein kantaa häntä jos haluaisi ettei jänen jaloistaan kuulu mitään ääntä alakertaan.:-DLisäksi hänellä on tapana "selittää" aika kovaäänisesti. Kerran istuimme illalla noin 18.30 maissa sohvalla lapsen kanssa ja katselimme kirjaa joissa oli kilpa-tms. autojen kuvia. Jokaista autoa lapsi osoitti ja "kommentoi" melko kovaan ääneen innoissaan, ja välillä hihkui. Ei siis mitään mieletöntä mölinää, vaan normaalia, suht kantavaa lapsen ääntä. Eikös naapuri sitten hakannut harjanvarrella taas kattoonsa.
En kyllä ymmärrä oikein näitä joiden mielestä minä olen väärässä. Mitä minun pitäisi konkreettisesti tehdä siis? Kantaa lastani ettei hänen jaloistaan kuulu mitään? Komentaa häntä heti kun päästää suustaan pienenkin inauksen, ja opettaa häntä tavallaan pelolla olemaan hiljaa? Siis estäisin häntä olemasta lapsi.
Tottakai ylenmääräiseen remuamiseen pitää puuttua ja niin teenkin ilman muuta. Mutta kun tuntuu että moni täälläkin oikeasti ajattelee ettei lapsella ole oikeutta inahtaakaan ettei se vaan häiritse ketään.
Jos naapuri vielä yhdenkin kerran koputtaa kattoonsa ilman että ollaan mökätty hiljaisuuden aikana, (ja sitähän ei tehdä kun nukutaan) teen isännöitsijälle valituksen tuosta koputtelusta sekä naapurin ryyppybileistä.
Meillä tilanteen tekee vielä mehukkaammaksi se, että kyseisille naapureille syntyi hiljattain vauva. Eikä ihan hiljainen vauva. Vauvalla on ikää jo noin 7 kk, mutta huutaa silti tuntitolkulla päivittäin, ja koliikki-ikäisenä huusi 24/7.
Eivätpä ole enää hakanneet seinää :D Sitä saa, mitä tilaa!
Ai hitsi kun noillekin syntyisi vauva joka huutaisi yötäpäivää. Tosin ovat jo sen ikäisiä että taitaa olla turha toivo. No, he kehtaavat valittaa vaikka pitävät kerran kuussa ryyppybileitä pikkutunneille saakka. :-/Meidän naapurit on noin 45-50-vuotiaita, ja olin aivan äimänä, kun kuulin, että vauva on tulossa. Ihmeellistä tämä nykyajan lääketiede!
*lähettää alakerran naapureille vauvasäteitä* :-)
AP ignooraa kaikki viestit, joissa koitetaan vihjata siihen suuntaan, että ehkä kannattaa miettiä voisiko jotenkin sitä meteliä vähentää. Ihan oikeasti jos lapsi puhuu kovalla äänellä, kannattaa ihan lapsen tulevaisuuden kannalta opettaa puhumaan hiljempaa. Se onnistuu sillä, että puhuu itsekin hiljempaa ja muistuttaa lasta asiasta aina kun menee kailotukseksi. Toki kun ei saada ääninäytettä tähän niin ei voi sanoa kuinka epänormaalin kovaa ap:n lapsi puhuu.
Toki epistä naapurilta valittaa lapsen kolinoista jos ite bilettää öisin, mutta aika naurettavaa lähetellä jotain vauvasäteitä naureskellen täällä. Olis jotenkin uskottavampaa olla ap:n "puolella" tässä asiassa, jos hän itse pysyisi asiallisena.
Se kerrostaloasuminen on kompromisseja, siedetään toisia ja otetaan toiset huomioon.
En koe että meidän normaali elämisemme on mitenkään erityisen häiritsevää. Meillä on vain yksi lapsi, joka ei remua sisällä sen kummemmin, tosiaan niin kuin olen jo aiemmin maininnut. Ja tv:tä emme katso juuri ollenkaan, tai soita musiikkia. Huonekaluja emme ole täällä pahemmin siirrelleet muuton jälkeen, ja imuroin 1-2 kertaa viikossa pääasiassa iltapäivisin, siitäkin hän on tosiaan hakannut harjanvarrella. En koe että meillä olisi aihetta minkäänlaiseen muutokseen, olemme varmasti hiljaisempia naapureita kuin monet muut.